tiistai 28. toukokuuta 2013

Vielä kerran krassi

Surkeasti itävien krassien tarina jatkuu. Istutetuista siemenistä on itänyt yhteensä varmaan ehkä 10 prosenttia, mikä on todella vähän. Mutta ei lannistuta; olen todellakin isäni tytär. Aina on saatava ehdottomasti selville missä on vika, jos jokin ei toimi.

Pieniin amppeliruukkuihin istutetuista siemenistä iti ehkä yksi tai kaksi taimea. Siirsin krassit parvekkeelle jokin aika sitten ja parveke on muutenkin tuntunut sopivan niille paremmin. Multa kuivuu paremmin ja olen sitä päältä aina välillä pöyhinyt, jotta pysyisi kuohkeampana. Kasteluakin olen vähentänyt huomattavasti. Käytin ihan puutarhamultaa ja voi olla, että se ei ole krasseille paras vaihtoehto. Kastellessa multa painuu ehkä liian kasaan ja tiivis kosteus tuhoaa siemenet.



Aiemmat tuhoutuneet amppelissa olleet krassiviljelmät kaadoin multineen kuivumaan parvekkeella olevaan ruukkuun. Mullanvaihto siis tepsi pieniin ruukkuihin ja niihin tuli tosiaan vähän elämää. Yllätyksekseni kuivumaan jättämästäni multakasasta on myös pitkän ajan jälkeen pilkistänyt kaksi taimea. Siirsin ne toisiin ruukkuihin ja hyvin ovat sitten lähteneet kasvamaan. Isoissa ruukuissa itäneet krassit ovat viihtyneet erinomaisesti parvekkeella. Heiveröisiähän ne rönsyt ovat näin alkukesästä, mutta vahvistuvat kyllä sitten kesän mittaan.


Mutta selvitettävä siis on miten saisi krassit paremmin kasvamaan. Ainakin liika kosteus on ollut syynä ja se ettei multa haihdu riittävästi. Ostin taas pari pussia krassin siemeniä, joista toisen kylvin ihan koemielessä. Aiemmat siemenet ovat olleet Plantagenin omaa merkkiä, mutta nyt vaihdoin sitten Lord Nelsoniin. Multa on samaa puutarhamultaa kuin aiemmin, kun muutakaan ei kotona tähän hätään löytynyt. Tällä kertaa ajattelin vaan idättää siemenet ja siirtää ne heti toisiin ruukkuihin, jos jotain itämistä tapahtuu. Multakerros on ohut ja siemenet ovat siten aika pinnalla. Kastelun ajattelin hoitaa lähinnä sumuttamalla. Toivotaan parasta!


Parvekkeella pienet taimet kasvavat päivä päivältä lisää. Sanotaan nyt näin, että aiempien kokemusten perusteella en ollenkaan pelkää, että näitä taimia tulisi jotenkin liikaa. En vaan voi käsittää kuinka ihmeessä ne viime vuonna itivät ihan hyvin ja tänä vuonna taas aivan olemattomasti. Tämä on jo todella huvittavaa. Nyt on sitten uutta kokeilussa, eri siemenet ja kastelutekniikka. Ulkona kasvavista krasseista on helppo ymmärtää, että kasvuolosuhteet vaihtelevat, mutta idätys sisätiloissa on kuitenkin aina samanlaista. Tämä krassi on kuitenkin siitä kiva, että kasvaa kesän mittaan erittäin tuuheaksi ja pysyy kauniin vihreänä todella pitkälle syksyyn. Se on vähän sellainen koko kesän ikivihreä, siis mikäli sen saa kasvamaan.


Nyt sitten vaan odotellaan uutta satoa ja tutkimustuloksia!



2 kommenttia:

  1. Hei. Minulla oli myös ongelmia krassien itämisessä. Viime vuonna ja aikaisemminkin, ne itivät nopeasti lähes kaikki, mutta tänä vuonna kylvin 4 pussia ja sain vaivaiset 8 tainta. Tyttärellä oli sama ongelma viime vuonna. Olen miettinyt missä voisi olla vika, mutta en keksi mitään. Se minua kyllä mietitytti, miksi siemenet olivat pehmeämpiä kuin normaalisti. Olisko siinä ongelan ydin, kenpä tietäis...

    VastaaPoista
  2. Nyt tästä Lord Nelsonin erästä itivät lähes kaikki siemenet. Tosi ohut multakerros oli myös hyvä ratkaisu ja täytyy ensi vuonna kokeilla jotain muuta kuin puutarhamultaa.

    Ylipäänsä ne itäneetkään taimet eivät ole kovin suuria; viime vuonna olivat minusta jotenkin tuuheampia ja vehreämpiä. Samaa olen katsellut muillakin, jotka ovat krasseja ulos istuttaneet. Itse luulin ennen, että krassit itävät ja kasvavat aina lähes takuuvarmasti, mutta ieneekö nyt sitten huono krassivuosi vai onko vaan niin säkästä kiinni, miten kasvavat milloinkin kasvavat...

    VastaaPoista