lauantai 28. marraskuuta 2015

Apocalyptica - parasta Suomesta

Näinä Suomen apokalyptisina aikoina, jonka tunnelmia Suomeen tällä hetkellä koko ajan luodaan ihan omasta takaa, on erittäin hyvä muistaa ja huomata, että kyllä kyllä täällä osataan ja olla hyviä ihan oikeasti. Suomessa on omat juttunsa ja asiat tehdään omalla tavallaan ja hyvin silloin, kun osataan. Kun löytää oman juttunsa ja tietää mitä tekee, maailma on avoin. Otetaan nyt esimerkiksi tämä Apocalyptica. Oman tiensä kulkija, parasta Suomesta ja juuri sitä, mitä me kaikki suomalaiset haluamme olla. Erilaisia ja loistavia siinä mitä teemme alasta riippumatta, aavistus melankoliaa ja metallia. Suomalaisia ja silti niin uskomattoman kansainvälisiä.



Siis tuo sellohan on aivan uskomaton instrumentti. Ei ihme, että sitä käytetään valtavasti elokuvissa ja televiossa, uskomattoman monipuolinen tunteiden tulkki. Hyvä elokuva sellosta on Hilary and Jackie, jonka nähtyäni innostuin instrumentista kovasti ja aloin kiinnittää soittimeen paljon enemmän huomiota. Olen aina pitänyt Apocalypticasta; Metallican ja muiden bändien musiikin sovittaminen sellolle on mahtava idea ja toimii aivan loistavasti. Ja nämä kaverithan todella osaavat soittaa! Mutta ei siinä vielä kaikki, osaavat vielä tehdä omaa musiikkiakin ja menestyvät maailmalla. Ei varmasti ole ihan helppoa säveltää Apocalyptican musiikkia, joka toimii sellaisenaan sekä klassisena että rockina; kyllä se jumankauta osaamista vaatii! Apocalyptican tuotannostahan löytyy jokaiselle jotain rockista klassiseen, mielettömän kauniista soitosta aivan metalliin. Itse pidän aivan kaikesta, soundi on vaan kaikessa niin huikea. Sello on uskomaton instrumentti.

Olen tosiaan aina pitänyt Apocalypticasta, mutta ihan oikeasti olen sen löytänyt vasta tänä vuonna. Näin balettiesityksen Apocalyptican Heatin tahtiin ja olin myyty. Aloin sen jälkeen miettiä, että miksi ihmeessä en ole kuunnellut Apocalypticaa ja aloin sitä sitten kuunnella ja kuunnella. Ja kuunnella. Tämähän on jotain niin suomalaista kuin olla ja voi, Apocalypticaa ja balettia. Aivan täydellistä. Jotain niin erilaista jossain aivan oudossa ja vieraassa paikassa, joka onkin sellaisenaan aivan täydellinen yhdistelmä. Siksi me lähetämme Lordin Euroviisuihin ja siksi siellä esiintyy juuri Apocalyptica. Tällaisia me juuri olemme ja tällaisiksi meidät on tarkoitettu. Tee mitä osaat ja mihin uskot ja tyylillä.



Kaiken tämän syksyn kuuntelun perusteella Seventh Symphony on tällä hetkellä suurin suosikki, mutta pidän muustakin tuotannosta. Uusin levy Shadowmaker on aivan erinomainen. Lisäksi olen tyytyväinen siitä, että Apocalyptica ei ole hylännyt juuriaan ja Metallica kuuluu edelleen settilistaan. Menneisyyttä pitää vaalia, ei Metallicaa sellolla kukaan muukaan keksinyt ja sitä paitsi se vaan kuulostaa niin hienolta! Loppukesästä varasin sitten liput Shadowmaker-kiertueen Helsingin keikalle The Circukseen ja se oli viikko sitten. Turha varmaan mainita, että yhtään pääkaupunkiseuden tilaisuutta en jätä koskaan jatkossa paitsi.



Livenähän Apocalyptica on aivan huikea! Yleisö oli kaikenkattavaa ja joukossa huomattava määrä eri-ikäisiä naisia. Ja kaikki olivat saapuneet katsomaan juuri Apocalypticaa. Oikeasti on aika huikeaa pystyä tarjoamaan (itse tehtyä!) musiikkia, joka koskettaa merkittävästi tällaista skaalaa erilaisia ihmisiä. Suurin osa soitetusta musiikista on instrumentaaleja, mikä sekin kertoo jo jotain. Musiikin ja soittajien on oltava todella hyviä! Ja kyllähän nämä pojat osaavat soittaa! Ja hitto vieköön vielä esiintyäkin! Näkyvyys lavalle omalta osuudeltani oli tietysti pituudestani johtuen aika rajoittunut, mutta aina näin kuitenkin jotain. Soittoa olisi ollut mukava seurata enemmänkin, mutta soundi on vaan niin mahtava kaiken aikaa, että silläkin pärjää. Jos nämä sellistit Perttu, Eicca ja Paavo ovat mahtavia, niin kyllä on tuo rumpali Mikkokin. Aivan mahtava osa bändiä! Lisäksi Franky Perez hoitaa laulupuolen vallan mainiosti, mainio lisä bändiin!

Settilista on kiertueella aika sama eri paikoissa, mutta ei siinä mitään vikaakaan ole. Suomessa oman lisänsä toi Griegin In the Hall of the Mountain Kingin seassa soitettu Finlandia, joka varmaan jokaisen suomalaisen pitäisi kuulla. Kylläpä se oli hieno! Eikä edes mitään turhaan sentimentaalisuutta vaan se oli vaan niiiin hieno. Koko illan settilista oli vaan niin hieno ja Apocalyptican versio Seek and Destroystä soi päässä vielä aamullakin. Kyllähän Apocalyptica on livenä aivan uskomattoman hyvä eikä sitä kannata missata. Ja onhan Apocalyptican arvo myös kansainvälisesti tunnettu. Ei Metallicakaan heitä ihan turhaan kutsu esiintymään 30-vuotisjuhliinsa. On toki pakko todeta, että kyllähän tässä on aivan poikkeuksellisen lahjakkaista muusikoistakin kysymys. Mielenkiinnolla odotan Toppisen ja Kivilaakson säveltämää opperaa, joka näytetään kai Yle Teemallakin. Mutta kai se on vaan livenäkin nähtävä!

Apocalyptica Setlist The Circus, Helsinki, Finland 2015


Mutta joka tapauksessa minne Apocalyptica Etelä-Suomessa menee, sinne menen minäkin. Ihana katsoa, kun suomalaiset osaavat ja ovat hyviä. Ei uskota tätä puppua, mitä meille oma hallituskin meille koko ajan tyrkyttää. Suomalaisuus ja suomalaisten tekemät asiat kiinnostavat ihan siinä missä kaikki muutkin. Kun on hyvä, sitä on vaan hyvä. Nyt ei perkele masennuta, ei!

torstai 26. marraskuuta 2015

Jimmy Pagen ja kavereiden jamit

Jos joskus olisi jossain tilaisuudessa halunnut olla mukana tai sitten edes kärpäsenä katossa, niin sellainen kyllä olisi ollut tämä. Toki olisin ehdottomasti halunnut olla katsomassa Led Zeppeliniä O2-areenalla vuonna 2007, mutta kyllä tämä viime torstaina pidetty EMP-museon Founders Award -varainhankinta- ja palkitsemistilaisuus Seattlessa olisi sekin ollut vähintäänkin ihan mukava. Se tietysti, että Jimmy Page palkitaan on aina mahtava juttu. Jimmy Page on Jimmy Page ja jokaisen palkinnon arvoinen. Ehdottoman upeaa on tietysti sekin, että herra itse saapuu lavalle soittamaan Rock n' Rollin, mutta ihan mukavaa esiintymiskaartia sekä lopuksi jammailuseuraa Pagelle oli tilaisuuteen saatu. Otetaan nyt aluksi vaikka tuo Out on The Tiles.



Mutta tosiaan, paikalla pääosin Led Zeppelin musiikkia sisältäen kuitenkin myös musiikkia Pagen soolouralta oli esittämässä joukkio, jossa mm. The Black Crowes, Alice in Chains, Soundgarden, Nirvana, Guns n' Roses, Screaming Trees, Cheap Trick oli hyvin edustettuna. Settilista oli melkoinen ja olisi mahtavaa nähdä nämä kaikki. Nykyään You Tubesta löytyy aivan kaikki, joten täytyy vielä hetki odotella, jotta jokaisesta saadaan näyte. Koonti kaikesta toki löytyy, jossa jokaisesta esityksestä on pieni pätkä kuunneltavissa:


Tässä tämä suhteellisen mielenkiintoinen settilista ja linkit videoihin. Ei ollenkaan hassumpaa:

Set List

[With Rich Robinson and John Hogg]
"Ten Years Gone"
"Custard Pie"
"Sick Again"
"Dazed and Confused"

[With Jerry Cantrell and William DuVall]
"When the Levee Breaks"
"Living Loving Maid (She's Just a Woman)"
"No Quarter"
"How Many More Times"

[With Kim Thayil and DuVall]
"Immigrant Song"
"Communication Breakdown"
"Four Sticks"

[With Thayil, Hogg and Krist Novoselic]
"Out on the Tiles"

[With Hogg and Rick Nielsen]
"Happenings Ten Years Time Ago"

[With Paul Rodgers and Brian Wheat]
"Satisfaction Guaranteed"
"Radioactive"

[With all of the above, Jimmy Page and Paul Allen]
"Rock and Roll"




Settilistasta olisi erityisesti kiinnostanut juuri When the Levee Breaks ja aivan erityisesti How Many More Times, mutta olihan tuossa monta muuta mielenkiintoista videota. Noita kahta odotan kyllä vielä todella innolla! Itse esitykset olivat Rolling Stonen lehden mukaan hyvällä tapaa epätäydellisiä virheineen päivineen, mutta Pagen sävellyksethän eivät ole sitä helpointa musiikkia soittaa tunnetuista riffeistä huolimatta. Joka tapauksessa olisin kyllä halunnut olla paikalla; joku toinen kerta sitten. Nyt jälleen kerran Jimmy Page on julkaissut tiedotteen tekevänsä uutta musiikkia vuonna 2016. En halua mitenkään lannistaa ketään, mutta aivan tämä sama tiedote eri vuodella varustettuna on julkaistu nyt kohta viimeiset kymmenen vuotta. Ehkä sitten tosiaan ensi vuonna! Uskon kyllä vasta kun näen, mutta toivottavasti lisää näitä palkintoja ja tribuutteja olisi ainakin luvassa.

Lisätietoja Jimmy Pagen tribuutti-illasta (EMP Founders Award 2015)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kymbidi - orkideoista kaunein

Huomasin kuun vaihteessa Stockmannin kanta-asiakaslehdestä, että tässä kuussa olisi kymbidejä kanta-asiakashintaan tarjolla. Kymbidi on suosikkiorkideani ja aivan mahdottoman kaunis sellainen! Niitä ei ole hirveästi myynnissä, joskaan ei se mikään varsinainen harvinaisuuskaan ole. Useammin siihen taitaa kyllä leikkokukkana törmätä kuin ruukussa. Kymbidi kukkii ihan mukavasti ja kestää leikkonakin pitkään, mutta ei toki ole perhosorkidean kaltainen kukkija. Kaikkein kaunein toki on ja siksi kaupoille oli päästävä!


Kymbidit ovat aika hintavia, perushinta on yleensä enemmän tai vähemmän 20 euroa kaikenkokoisista. Kerran muutama vuosi takaperin Lidlissä oli tarjouksessa n. 10 eurolla aivan valtavan kokoisia kymbidejä, joita kaiholla muistelen. Sellaisia ei ole sen koommin nähty eikä vastaavaa tarjoustakaan. Yleensä kauppojen kymbit ovat aika pieniä. Stockmannilla tarjouskymbit olivat kyllä ihan mukavan kokoisia (eivät todellakaan kyllä Lidlin luokkaa) ja harkitsin pitkään punaisen ja valkoisen välillä. Päädyin valkoiseen, koska olivat aika tavalla punaisia isompia; korkeampia ja paljon enemmän lehtiä. Valikoimakin oli ihan hyvä, kun vain taas kerran vaihtuneen kukkaosaston keskustan Stockmannilta löysi. Itiksestä en sitä löytänyt ollenkaan, mutta olisiko sitten ollut sekin siellä kellarissa Herkun kanssa, jos kukkaosasto sieltä vielä löytyy.



Pikkuhiljaa viikon mittaan ovat kukat auenneet ja tällainen vähän vihertävä kaunotar sieltä nupuista paljastui. Kaunis kuin mikä! Toivotaan nyt mahdollisimman pitkää kukintaa ja täytynee taas koittaa pitää kasvi sen jälkeen hengissä, vaikka kertaakaan uusi kukittaminen ei ole onnistunutkaan. Kylmäkäsittelyt ja muut kyllä tiedän, mutta koitetaan olla kastelua lukuun ottamatta hoitamatta muuten juuri mitenkään. Tuntuu toimivan kukkiin lähes parhaiten!

 

Törmäsin myöhemmin myös Plantagenissa kymbidiin ja sieltä niitä taitaa löytyä melko usein. Ne eivät olleet kovin suuria, mutta kymbi mikä kymbi. Täytyy myös kehua Stockmannin tarjousaikaa, joka sattui tänä vuonna osumaan sopiviin säihin. Yleensä aina orkideaviikkoja ja muita vietetään liian kylmään aikaan, jolloin kuljettamisen kanssa saa olla varovainen, jotta eivät vaan pääse matkalla paleltumaan. Viileästähän tämäkin tykkää, mutta nuppujen ja kukkien kanssa kylmyyttä en kyllä halua kokeilla! Toivottavasti viihtyy nyt pitkään ikkunallani!


tiistai 17. marraskuuta 2015

Räsymattoriesa

Riesa mikä riesa. Minulle on nyt muodostunut ylitsepääsemätön este Nalle-langasta väriltään kanerva. Kaikki mitä olen siitä tehnyt, on toistaiseksi johtanut purkamiseen. Olen tehnyt siitä kahteen kertaan villatakin ja niitäkin tuli purettua tehdessä moneen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla siitä tuli monta kokoa liian suuri ja toisella kertaa en vain halunnut tehdä sitä valmiiksi kaiken epäonnen jälkeen. Ihmettelin koko ajan epätasaista jälkeä, mutta nyt tämän sukkaprojektin kautta olen ymmärtänyt, että Nalleen tarvitaan kolmosta pienemmät puikot. Purettuani villatakin ajattelin, että purkulangasta teen nopeasti parit raidalliset sukat ja sillä selvä. Ihan niin ei mennyt, nyt on menossa taas ties kuinka mones uusi aloitus.




Myös kanervan väri on sen verran haalea, että se on osoittautunut lisäksi aikamoiseksi haasteeksi. Onneksi se tämän syksyn uusi tumma kanerva on vahva ja kaunis väri, joten se taas kelpaa kaveriksi vaikka mihin. Ensimmäisenä yritin tämän vaaleamman kanervan kaveriksi uutta Taika-langan räsymattoa, mutta niiden värit eivät sopineet yhteen ollenkaan, joten oli pakko purkaa ja vaihtaa. Päädyin sitten Luontopolun kanervaan, jonka kanssa värit ovat ihan kohdallaan. Sitten tuli ne koko-ongelmat eli sukista oli tulossa valtavan kokoiset ja jälki oli epätasaista. Pakko oli taas purkaa ja hankkia pienemmät puikot. Taas uusi aloitus ja edelleen oli tulossa aivan liian suuret sukat; neulejälki sentään oli jo kohdallaan. Nyt sitten kokeillaan lasten koolla taas kerran alusta. Ilmeisesti muillakin on ollut vähän samaa ongelmaa Nallen kanssa eli puikot ja koot kannattaa valita sieltä pienemmästä päästä. Kuitenkin kaikki ohjeet on tarjolla lähes samoilla silmukkamäärillä eli jotain tulee tehtyä väärin. Yleensä käsiala on ollut pikemminkin kireä, mutta ehkä siitä eroon pääseminen on tuonut ongelmia näiden ohuempien lankojen kanssa. Ei auta kuin opetella neulomaan niiden kanssa; sen verran on tullut Nalleakin hamstrattua varastoon vuosien mittavalla keräystyöllä.



Yleensä olen sukat tehnyt niin, että varret ovat kokonaan joustinneuletta eli tämä ongelma ei ole aiemmin tullut esille. Nyt näiden pitkien sukkien kanssa ongelmaa on sitten todellakin ollut. Jaa-a, kuinkahan monta kertaa tätä jaksaa vielä purkaa ja kokeilla uudelleen. Ainakin lasten koko tuntui menevän jalkaan, joten jatketaan sillä. Ainakaan joululahjaksi ei tässä kohta ehdi mitään sukkia tehdä, jos purkutyöt jatkuvat. Yhden viltin sain jo valmiiksi ja katsotaan ehdinkö neulomaan vielä jotain muuta. Aikomuksia oli paljon, mutta todellisuus on toinen. Joulu tulee aina niin nopeasti.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Aapo ja veljesten uudet vaatteet

Lankalakko on pitänyt jollain tasolla, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että lankaa on tullut lisää. On sitä kyllä kulutettukin! Pääosin olen tehnyt muita käsityövälinehankintoja ja siinä sivussa on tullut hankittua pari kerää lankaa. Ihan kohtuullisesti kuitenkin vain eli vain muutamia keriä; harvinaisuuksia ja tarpeeseen tai näin ainakin itselleni uskottelen.


Olen nyt innostunut kovasti villasukista ja aloittanutkin räsymattosukat jo pariin kertaan (huonolla menestyksellä). Sukkien koko aiheuttaa ongelmia ja olen sitten joutunut hankkimaan taas kerran uusia pienempiä sukkapuikkoja. En ymmärrä sitäkään kuinka on mahdollista, että ne joutuu melkein joka kerta ostamaan. Säilytän kaikki puikot kuitenkin pääsääntöisesti samassa paikassa, mutta aina tuntuu puuttuvan se oikea koko. Nyt uskoisin, että minulta on pakko löytyä kaikki mahdolliset setit; sen verran useampaan kokoon tuli nyt satsattua. Muitakin sukkatarvikkeita on tullut hankittua kuten liukuestelateksia useassakin eri värissä. Valkoinen oli loppu, mutta enköhän nyt alkuun pääse mustalla, harmaalla, punaisella sekä oranssilla. Täytyy vielä miettiä sukanpohjiin sopivia kuvioita. Ja sitten on tietysti tullut ostettua sitä sukkalankaa!


Citymarketin hintarallissa muistaakseni oli tarjouksessa Seitsemän Veljestä Aapo-lankaa, joka oli aivan uusi tuttavuus. En ehtinyt sitä rallin aikaan käydä katsomassa, mutta törmäsin sitten myöhemmin Aapo-lankaan kaupassa. Hinta oli tarjouksen mukainen ja värinä aivan vastustamaton marjapuuroon taittuva violetti, jota oli muutama kerä sitten ostettava. Aapo tuntuu vähän karkeammalta kuin tavallinen Seitsemän veljestä, mutta muuten oikein mukava kampanjalanka!



Sukkapuikkosettejä päädyin tilaamaan Novitalta (= vaarallista), koska hintataso on aivan toista normikauppaan verrattuna. Yhden setin hain kaupasta ja totesin jälkeenpäin puikkokoon liian suureksi ja hinnan todella suolaiseksi. Samalla hinnalla Novitalta saa kahdet puikot ja ajattelin sitten hyödyntää tarjouksen ihan kunnolla ja useammalla puikkosetillä, kun klubilaisille tarjottiin vielä 20 prosentin alennus. Sukkaprojekteja suunnitellessa olen huomannut sellaisen kuriositeetin, ettei minulla ole ollenkaan mustaa lankaa! Sitä ei vaan ole tullut tarvittua, mutta tuleviin hommiin eli raitoihin tulen sitä kyllä tarvitsemaan ja hankin sitten pari kerää Nallea sekä 7 Veljestä. Muita hairahduksia ei syntynyt oranssia lankaa lukuun ottamatta, mutta kun sitä kerran oli tarjolla, niin olihan sitä pari kerää hamstrattava. Näissäpä 7 Veljestä -langoissa sitten olikin jo ne uudistetut vyötteet, jotka vaihtuvat lopullisesti ensi vuonna. Itse ainakin tykkäsin näistä kovasti, sopii tähän lankaan!


Seuraavaksi jatkan taas harjoituksia Nalle-langalla, josko sen sopivan koon vihdoin löytäisi. Tällä hetkellä tuntuu sopivan pienet puikot ovat löytyneet ja jälki on siistiä, mutta silti sukista tuntuu tulevan liian suuria. En ole aiemmin tätä ongelmaa tavallisten sukkien kanssa huomannut, mutta pitkät sukat tuntuu olevan se oikea ongelmien vyyhti. Niin ja taas se sama kanerva Nalle-lanka, joka on aina tähän asti muutenkin päätynyt vain purkuun. Kai siinä on vaan sitten joku kirous. Ei auta kuin kokeilla, eiköhän se sopiva koko löydy tai on vaihdettava Nalle-lanka toiseen väriin!


perjantai 13. marraskuuta 2015

Mad Menin jäähyväiset

Vihdoin sain katsottua myös Mad Menin viimeisen kauden jälkimmäisen setin loppuun. Mad Menin viimeinen kausihan oli jaettu kahteen seitsemän jakson settiin, joista ensimmäinen näytettiin viime vuonna ja jälkimmäinen tämän vuoden keväällä. Olen vähän säästellyt sitä, koska ensimmäinen osa oli jotenkin todella väsynyt ja vetämätön. Myös kuudes kausi oli jo mielestäni aiempia vaisumpi, jossa pitää toki ottaa huomioon se, kuinka valtavasti olen pitänyt niistä ensimmäisistä kausista. Onneksi pelkoni olivat turhia ja viimeinen seitsemän jakson setti palaa taas sinne vanhaan hyvään aikaan. Jos ei nyt aivan huippuvuosiin, mutta on nyt ainakin selvästi parempi kuin edellinen seitsemän jakson kattaus ja sarja sai ansaitsemansa hyvän lopun. Nyt vaan mietin, että tässäkö tämäkin sitten oikeasti oli?

Credit: hbonordic.com

Nythän koko Mad Men on löytynyt syyskuusta alkaen kokonaisuudessaan HBO Nordicilta. Myös Nelonen Prime on näyttänyt jo viimeisen kauden ja jonain päivänä se saapunee myös ilmaiskanaville. Mad Men on sarja, joka on varmasti aivan liian vaikea monelle suomalaiselle. Amerikkalaiselle myös, mutta siellähän sitä populaa taas riittää. Siksipä Mad Men ei koskaan mitään primetime-aikoja Neloselta saanutkaan ja ensimmäiset kaudet näytettiin yöllä, josta tuskin kovin moni niitä vahingossa pääsi löytämään. Itse kun olen jo vuosikaudet katsonut aivan kaiken suunnilleen urheilua lukuun ottamatta tallennettuna, en näe esitysaikoja ongelmana, mutta katsojien vähyys toki vaikuttaa sarjan seuraavien kausien esitysnopeuteen jne. Toista on nykyään ja kyllä se mahdollisuus kannattaa hyödyntää! Ensimmäiset kaudet olen katsonut putkeen ja Mad Menin kanssa suosittelen sitä lämpimästi. Mad Menissä on jo ihmisiäkin niin paljon, että pysyvät paremmin muistissa, kun jaksoja katsoo tiiviisti. Tässäkin sarjassa ihmiset tuppaavat palaaman kuvioihin myös myöhemmin, joten hyvä on pitää muistissa keistä on kyse. Näin myös viimeisellä kaudelle.

Credit: hbonordic.com


Credit: hbonordic.com
Viimeisellä kaudella ollaan jo 1970-luvun koitteessa ja sen huomaa sarjan maailmassa ja ihmisissä. Alkuvuosien pidättyneisyys peiteltyine salaisuuksineen ja normeissa eläminen on jo aiempina vuosina vaihtunut villimpään ja vapaampaan elämään erityisesti joidenkin hahmojen kohdalla. Tavallaan se sopii Mad Meniin ja tavallaan ei. Näin pienissä määrin tarina toimii hyvin ja tavallaan en oikeastaan olisi halunnutkaan tietää mitä he tekevät 70-luvulla tai vielä myöhemmin. Joku muu sarja kertoo sen varmasti paremmin! Kerrankin sarja on älytty lopettaa ajoissa eikä kuitenkaan liian aikaisin sekä niin, että se myös päättyy tyylikkäästi. Itse en ehkä niin välittänyt ensimmäisen seitsemän jakson Kalifornia-painoitteisuudesta ja sitä onkin viimeisissä jaksoissa vähemmän luvassa. Toki tärkeitä tapahtumia on tälläkin kaudella paljon New Yorkin ulkopuolella, vaikka eihän Mad Menissä sillä tavalla hirveästi mitään tapahdukaan. Mutta siinäpä se, kun sarjan kirjoittaa taitavasti, homma vaan toimii.

Credit: hbonordic.com
 Credit: hbonordic.com

Tyyliinsä uskollisesti myös viimeisellä kaudella pidättäydytään verkkaisassa tunnelmassa ilman liikoja ja liian nopeita juonenkäänteitä, painotus pysyy dialogeissa ja henkilöissä, mutta tarjolla on kuitenkin loistavaa draamaa hyvällä huumorilla maustettuna. Monissa sarjoissa olen huomannut sen hirveän hopun ja hopun sarjan lopun lähetessä kuinka jokaiselle päähenkilölle on pakko luoda kohtaloa ja väkisin kertoa mitä heille tapahtuu. Ja pahinta on vielä se, jos poiketaan täysin aiemmasta tyylistäkin. Itse tykkään sellaisista sarjan lopetuksista, jossa tarina päättyy hahmojen osalta kerralla tavalla tai toisella esim. valintaan tai joissain tapauksissa myös kuolemaan (voi olla raakaa, mutta joskus se toimii) tai sitten sarjaa ei tarinassa lopeteta mitenkään, sarja vaan päättyy ja katsoja jää käsitykseen, että sarja jatkaa omaa elämäänsä ilman katsojia. Pidin esim. Teho-osaston lopusta, joka toimi todella hyvin. Sen näkeminen oli ihanaa niiden viimeisten erittäin pahasti lässähtäneiden kausien jälkeen. Vieläkin on tunne, että Chicagon County General Hospital jatkaa siellä toimintaansa; lääkärit ja hoitajat vain vaihtuu. Sarjan, josta on joskus pitänyt valtavasti, on syytä päästä tyylikkäästi eläkkeelle. Ja Mad Men kyllä pääsi. Tykkäsin Mad Menin lopusta, joka asettuu siihen jälkimmäiseen pitämääni kategoriaan. Donald Draper on Donald Draper.

Credit: hbonordic.com

Mad Men on kyllä syytä vielä katsoa läpi alusta loppuun. Luultavasti sarjan kokonaisuus hahmottuu siten parhaiten juuri erityisesti Mad Menissä. Itse ainakin viimeisissä jaksoissa mietin monenkin henkilön kohdalla missä vaiheessa he oikein tulivat mukaan Sterling Cooperiin, Sterling Cooper Draper Pryceen tai Sterling Cooper & Partnersiin? (Ja oliko niitä vielä jotain muitakin?). Pidin valtavasti Donald Draperistä kaikkine vikoineen ja naisseikkailuineen. Mahtavia hahmoja olivat mielestäni myös Roger Sterling (), Peggy Olson (), Joan Harris () sekä erityisesti Sally Draper (), joka kasvaa sarjassa pikkutytöstä nuoreksi naiseksi. Lista mahtavista hahmoista olisi loputon. Mad Menin Don Draper () on legenda ja on varmasti yksi parhaimmista sarjojen päähenkilöistä, joita tiedän mm. Jackson Tellerin ja Raylan Givensin lisäksi. Ja kukaan heistä ei ole täydellinen vaan todella kaukana siitä.



Ja tässä se sitten oli. Epäuskoiselta se kyllä tuntuu ja tietysti todella haikealta. Mad Men oli kuitenkin yksi parhaimmista tämän hetken sarjoista, mutta näin se vaan menee, hyvät sarjat lopettavat huipulla. On valtavan haastavaa kirjoittaa tällainen sarja, joka pysyy pystyssä ilman sen suurempaa toimintaa loistavien hahmojen varassa suhteellisen hillityillä juonenkäänteillä draamaa kuitenkaan puuttumatta. Vielä haastavampaa on onnistua siinä täydellisesti. Itse pidin valtavasti Mad Menin ajankuvauksesta lavasteineen ja toki myös puvustuksineen, mutta erityisesti pidin sarjan valaistuksesta, joka oli aika poikkeuksellinen ja pääsääntöisesti ihanan kirkas. Valaistus toi sarjan kauniit värit olivat ihanasti esille ja sitten jos piti olla nuhjuista, oli todella nuhjuista. Mad Men näytti nostalgiselta ja retrolta sisustuslehdeltä, mutta tuntui sydämessä. Kiitokset siitä!

Credit: hbonordic.com

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Hämmentävä True Detective

Sain vihdoin katsottua True Detectiven toisen kauden HBO Nordicilta ja olo sen jälkeen on erittäin hämmentynyt. Olisin niin halunnut pitää tästä toisesta kaudesta, mutta kyllä tästä jäi paljon puuttumaan. Olen ollut aika epäuskoinen, että oliko tämä todella niin vaisu vai enkö vain ymmärtänyt jotain. Ilmeisesti moni muukaan ei ymmärtänyt. Täytyy vaan toivoa, että True Detectiven tarina ei ollut tässä ja seuraavalla tai seuraavilla kausilla siirryttäisiin taas muihin osavaltioihin ja aidompiin ihmisiin ja parempaan tarinaan.

Credit: hbonordic.com


Lähtökohdathan toiselle kaudelle eivät nyt muutenkaan olleet erityisen hyvät. Loistava ensimmäinen kausi loistavine näyttelijöineen on haastava paikka päästä edes lähelle vastaavaa laatua. Katson paljon tämän tyylilajin sarjoja ja pidin ensimmäisestä kaudesta valtavasti, en kuitenkaan hullaantunut siitä, kuten tiedän monelle tapahtuneen. Ensimmäinen kausi oli yksi tällaisten sarjojen parhaita, ei kuitenkaan välttämättä paras. Sen vuoksi sanon, että näille hullaantuneille tämä toinen kausi tulee olemaan aivan valtava pettymys. Itse olin valmis antamaan tälle mahdollisuuden ja tämä olisi voinut toimia, mutta se ei toiminut. Siksi melkein sanoisin, että ne, jotka eivät yleensä katso rikossarjoja ja ihastuivat tämän ekaan kauteen, jättäkää tämä ihmeessä väliin. Tulette vain pettymään. Muille taas tämä on ilman muuta ihan katsottava ja täytyyhän se nyt itse todeta, jos ei jostain tykkää eikä uskoa kuulopuheita.



Jo alkuasetelma oli haastava. Sarjan tapahtumien siirtäminen Los Angelesiin Lousianasta on melkoinen muutos. Tänä päivänä tuntuu, että Los Angeles ja esikaupungit ovat aika kuluneita tapahtumapaikkoja eikä tällä kyllä siihen eloa saatu. Toisaalta, samoille seuduille sijoittuu aika samanlainen sarja Bosch, joka toimi taas erittäin hyvin. Siinä tarina pysyi tyylikkäänä ja aisoissa ilman ylilyöntejä. Tässä taas ei valitettavasti hirveästi ole sitä tarinaakaan. Ensimmäisellä kaudella jo pelkästään tutkittavat rikokset pitivät otteessaan. Lisäksi siinä oli erittäin taidokkaasti käytetty flashbackejä tarinan kerrontaan, joilla oli aivan valtava merkitys sarjan tunnelman luomisessa. Flashbackien käyttö olisi voinut pelastaa toisen kauden edes osittain. Toisen kauden juoni on vaan niin olematon, että pätkillä menneisyyteen siihen olisi voinut saada jotain mielenkiintoa. Synkyydelläkin on eroa. Molemmat kaudet ovat erittäin synkkiä, mutta toisessa se toimii ja toisessa ei. Toinen kausi on vähän kuin tylsien sarjojen ykkönen The Killing, jonka tylsyys sekä pitkäveteisyys ja toivoton synkkyys hakee vertaistaan. True Detectiven toinen kausi häviää kyllä onnekseen reippaasti sille, mutta on tämä vaan niin laahaava juttu. Rauhallinen ja verkkaisa tunnelma voi toimia erinomaisesti, jos sitä kannattelee tarina ja toimivat hahmot. Mutta jos kumpaakaan ei ole, jää lopputulos aika laimeaksi.

Credit: hbonordic.com

Itse arvostan todella paljon sitä, että toinen kausi lähdettiin reippaasti ja rohkeasti toteuttamaan aivan erilaisena kuin ensimmäinen. Paikan ja näyttelijöiden vaihtaminen sekä kerronnan tyylin muuttuminen olisi onnistuessaan ollut vertaansa vailla. Ja ainahan riskien ottaminen ei toimi, mutta ilman niiden ottamista ei koskaan tule mitään uuttakaan. Tämän kauden jälkeen, seuraava kausi on todennäköisesti loistava. On täysin selvää, että näyttelijöinä Woody Harrelson ja Matthew McConaughey ovat omaa luokkaansa, sarjan onnistumisella ei ole kuitenkaan tekemistä sen kanssa, että siihen tarvittaisiin yhtä tunnettuja ja merkittäviä näyttelijöitä. Hyvä pitää olla, mutta tärkeintä on sopia rooliin ja tehdä roolista uskottava ja kiinnostava. Sekä Harrelson että McConaughey näyttivät olevan toisella kaudella myös tuottajina, joten täyttä synninpäästöä hekään eivät toisesta kaudesta saa. Toisen kauden päähenkilöistä on todettava, että yksikään niistä ei ole kovin uskottava eikä mikään niistä pidä katsojaa sellaisessa otteessa, että haluaisi tietää mitä lopulta tulee tapahtumaan. Sarjan loppuessa päähenkilöiden tapahtumiin suhtautuu vaan kovin välinpitämättömästi. Ainakaan näillä näyttelijöillä ei tarinaan tullut mitään lisäarvoa. Sen sijaan uskoisin, että näillä näyttelijöillä taidokasta ensimmäistä kautta olisi silti katsonut mielellään.

Credit: hbonordic.com


Hämmennys ja luonnollisesti myös harmitus, siinä päällimmäiset tunnelmat. Mutta kuten jo totesin, True Detectiven tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Ei tätä ainakaan tällaiseen kannata jättää. Ja voihan toki olla, että joku tästä tykkää ja hyvä niin. Minusta tämä taas ei toiminut edes ilman vertauksia edelliseen kauteen. Rikos on vaikea tyylilaji eikä siinä pärjää menneisyyden maineella. Tulevaisuus voi kuitenkin olla loistava menneisyyden painosta huolimatta.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kehyshaasteita; ja niitä julisteita

Tuossa joskus syyskuussa jotenkin mieleeni pääsi huomaamatta ajatus yhden kehystetyn julisteen vaihtamisesta työhuoneeseen. Ehkä olin jo nykyisiin vähän kyllästynyt ja asettelu mätti tai jotain sellaista, mutta päädyin sitten selailemaan Etsyn taidejulistevalikoimaa ajatuksissani sanotaan nyt vaikka Jon Snow. Facebookin eri ryhmissä olen vuosien mittaan törmännyt uskomattoman hienoihin maalauksiin ja grafiikkaan erityisesti Jon Snow'sta. Ihan sitä työtä en julisteena löytänyt mitä etsin, mutta voi että mitä kaikkea muuta!



Julisteiden hankinnan ykköshaaste on aina se, että useinkaan et saa hankittua julisteena juuri sitä kuvaa kuin mitä haluaisit tai sitten et saa sitä siinä koossa, mitä haluaisit. Olen vallannut kotini kehystetyillä julisteilla jo kymmenen vuoden ajan ja niitä on pal-jon. Pääosin minulla on elokuvajulisteita, mutta nykyään myös tv-aiheita sekä tietysti yksi ikuinen Led Zeppelin. En harrasta sisustusjulisteita, vaan kaikki on hyvin tarkkaan valittuja ja osittain myös tarkoitettu vaihdettavaksi. Joitain julisteita olen etsinyt pitkään, että olen löytänyt oikean koon, joskus värin sekä tietysti hinnan. Ykköshaasteen oikeasta kuvasta ja koosta pystyy kyllä ajan kanssa yleensä päihittämään, mutta jos haluaa jotain nopeammin, voi joutua vaihtamaan toiveita. Yleensä julisteen saa kyllä ajan kanssa hankittua, jos se on joskus ilmestynyt julisteena. Harvinaisilla ja markkinoilta kadonneilla julisteilla on myös hintaa ja sen myyjät kyllä tietävät. Odottamalla kyllä yleensä tulee sopiva kohdalle. Näiltä osin en siis ole luovuttanut tämän Jon Snow'n suhteen, joka oli alkuperäinen toiveeni. Hyvää kannattaa odottaa.

Kuva: bibliofiend.com

Pääosin julisteet ovat sitä suurta kokoa, joka oli ennen 72 x 102, mutta nyt se on sitten huomaamattani pari vuotta sitten vaihtunut pienempään 61 x 91. Tällä viittaan Ikean valikoimiin, joka on ollut paras kehyskauppa ja ehdottomasti myös edullisin. Lähes kaikki julistekehykseni ovat sieltä kotoisin. Aluksi ostin Reslig-kehyksiä edelliseen kotiin, joka on alumiinia ja kehyksistä varmasti yksinkertaisuudessaan paras, mutta niitä ei ole saanut enää vuosiin. Seuraavaan kotiin joutui jo siirtymään Ribbaan, jostä tykkäsin eniten puisena tai ruskeana, mutta niitäkään ei enää saa. Mustaa versiota on sitten tullut ostettua, mutta se kaipaa vaihtelua, koska kehys on paksu eikä kaikki sentään voi sitä samaa olla. Musta Ribba on sellaisenaan aika hallitseva. Nyt päädyin sitten kahteen tuollaiseen pienempään Strömby-kehykseen, joka on oikein tyylikäs ja hyvännäköinen ohuempireunainen kehys. Sen suojalasi on toki todellakin lasia, joten kehys painaa enemmän kuin muovikalvoiset Ribbat ja Resligit. Meillä on kaikki seinät puhdasta betonia, joten painolla ei ole väliä, kun kaikki on seiniin kiinnitettävä kunnolla joka tapauksessa. Muovikalvoiset ovat kauniita nekin ja kevyitä käsitellä, mutta armottoman herkkiä naarmuille. Olen myös muuttanut näiden kehysten kanssa ja ne oli muuttoa varten suojattava ja paketoitava erittäin hyvin. Tällä hetkellä Ikeassa näytti olevan paljon erilaisia kehyksiä tuohon uuteen suurimpaan kokoon 61 x 90. Siihen mahtuu kyllä monet julisteet, mutta itselläni on kehystettynä paljon sellaisia, jotka eivät mahtuisi. Ulkomailta tilatessa ei voi koskaan olla varma, mitä kokoa juliste oikeasti on. Varsinkin koko 70 x 100 oli pitkään sellainen julistestandardi, että kaikki isot julisteet ilmoitettiin sen kokoiseksi, vaikka ovatkin paljon pienempiä. Nykyään näkee myös tuota pienempää mitoitusta.
  

Tuttavat ja kotona käyvät vieraat usein kysyvät hankintapaikkoja julisteille ja mistä niitä voi löytää. Tunnettuja ja klassikkoja löytää ihan tavallisista kaupoistakin, mutta suurin osa paikoista, jotka myyvät elokuvia tai musiikkia, myyvät myös elokuvajulisteita. Itse hankin omani lähinnä Ebaysta (USA ja UK), Amazonista (USA ja UK), Allposters.comista sekä Europosters.eusta. Näillä pääsee aika pitkälle. Julisteita kannattaa myös hakea ihan Googlen kuvahaulla, josta aika nopeasti selviää mitä kaikkea on tarjolla. Jos jotain tiettyä on mielessä, odottamalla ja etsimällä löytää. Esim. Ebayssä on valtavasti vaihtuvaa tavaraa myynnissä, joten kaipaamasi aihe voi tulla myyntiin tänään, huomenna, ylihuomenna, kahden kuukauden päästä tai ensi vuonna. Ja sitä sopivaa hintaa voi joutua metsästämään, etenkin kun postituskulut erityisesti Amerikasta voivat olla melkoisia. Myös tulli- ja verorajat EU:n ulkopuolelta kannattaa huomioida ostoksissa; ennen ne oli suuremmat ja ostelu siten helpompaa. Suurin osa omista julisteistani on maksanut postikuluineen 5 - 20 euroa, jotkut aivan erityiset ja harvinaiset lähemmäs 30 euroa. Näitä tällaisia on minulla vain pari ja siinä se minun budjettirajani taitaa suunnilleen olla. Mutta kyllä julisteita myydään 100 dollarillakin eikä se ole mitenkään harvinaista. Julisteita on sekä uutena että käytettynä, käytetyt ovat yleensä erittäin hyväkuntoisia ja kuntohan on niissä mainittu. Jotkut keikkajulisteet ovat yleensä kärsineempiä, mutta ne voivat silti maksaa harvinaisuutensa vuoksi todella paljon.

Kuva: fanart.tv

 Yleensä kannattaa myös katsoa paikkoja, joista saa useamman haluamansa julisteen kerralla. Tällöin on yleensä halvemmat postikulut sekä luvassa on usein myös hyviä tarjouksia. Julisteen saapuessa putkea ei kannata avata turhaan ja jättää julistetta makaamaan ilman kehystä tai muuta hyvää suojaa. Juliste ottaa lommoja sekä vaurioita alta aikayksikön ja ne kaikki näkyvät siinä kehystettynä eikä niitä vaurioita saa mitenkään poistettua. Julisteen paperi myös vaihtelee paljon ja monet yleisimmistä julisteista ovat tavallista ohuempaa mutta kiiltävää julistepaperia, kun taas monet oikeista elokuvateatterijulisteista ovat paljon paksumpia; joskus jopa lähes valokuvapaperia. Mitä paksumpaa ja kiiltävämpää paperi on, sitä helpommin se vaurioituu. Jos juliste on pakko mitata kehyksen ostamista varten, kannattaa juliste laittaa vaikka toisen kehyksen sisälle odottamaan omaa kehystä. Tällainen julisteen suoristaminen myös helpottaa huomattavasti julisteen kehystämistä. Ja turha kai mainita, että julisteen kehystäminen on myös pakollista!


Jon Snow'n kautta pääsin sitten kokeilemaan sitä Etsyn maailmaa ja kyllä sieltä kaikenlaista löytyykin. Suoraan sanottuna olisin voinut tilata yhtä ja toista, mutta päädyin huikeaan kolmiosaiseen julisteteokseen. Julisteet tulivat Malesiasta parissa päivässä ja olivat aivan mahtavia! Laadukasta paperia ja näyttävät todella kauniilta. Ongelmaksi muodostui vain sitten kehykset. Julisteet olivat tuumakokoa, jota ei Suomessa vastaa yhtään mikään koko. Muuten se ei niin haittaa, jos voi käyttää hyväkseen passe-partouta, mutta näissä kyseisissä julisteissa toimii vain tismalleen kuvan kokoiset kehykset. Armottoman etsimisen jälkeen löysin hyvät sekä kohtuuhintaiset kehykset Amazonista ja ne olivatkin sitten täydelliset. Vastaavissa tapauksissa kannattaa harkita julisteiden ostamista kehystettynä, ei välttämättä tule yhtään kalliimmaksi. Tuumakoot ovat todella arvaamattomia sekä julisteissa ja kehyksissä. Jos tietyn tuumakoon kehyksiä selaa esim. Amazonista tai Ebaysta, huomaa, että se ei tarkoita mitään tiettyä mittaa vaan kehyksen koko vaihtelee todella paljon. Itselläni kävi tuuri, mutta kehystettynä ostamalla olisi päässyt helpommalla!


Nälkä kasvaa syödessä. Ensinnäkään tämä Etsyn ostos ei tullut edes korvaamaan sitä julistetta, jota ajattelin. Siihen piti nyt saada jotain erittäin hienoa, kun kaveriksi löytyi näinkin näyttävä kokonaisuus. Loppujen lopuksi uusia tuli kolme, joista kaksi tuli vanhojen paikoille ja yksi lähemmäs nurkkaa katkaistun jukkapalmun tilalle. Näin ollen kehysongelma oli valmis. Nyt kun kehyskoko oli vaihtunut oli koko homma ajateltava uudelleen, kun näissä isoissa julisteissa on hyvä käyttää samankokoisia kehyksiä vierekkäin. Kehyskoon suhteen vaihtoehdot olivat aika vähissä, joten Ikeasta piti vain valita kehyksistä sopivin ja Strömby olikin hyvä valinta. Sitten piti osaa julisteista kierrättää ja niitä olen nyt sitten vaihdellut kehyksestä toiseen. Kokeilin joitakin julisteitani pienempään kehykseen, mutta eivät ne vaan toimineet ilman passe-partouta ja vaihdoin tilalle toiset, joiden kanssa ei sen suhteen ole ongelmia. Tämäkin on oma juttunsa mikä mihinkin julisteeseen sopii. Mustavalkoinen Led Zeppelin ei ollut mitään ilman valkoista passe-partouta. Ikean kehyksissä passe-partout tulee valkoisena mukana ja itse päädyin nyt muutaman tuunaamaan mustaksi liitutaulutarralla. Musta passe-partout näyttää osassa julisteita erittäin hyvältä! Osassa taas ei, sitäkin tuli kokeiltua. Se ei esim. toiminut Zeppelinin kanssa ollenkaan, joka on vaakakuva. Ei muuta kuin vaihtoon ja vanha kehys sekä passe-partout tilalle. Nyt olen löytänyt oikeat kehykset ja näillä mennään. Ainakin todennäköisesti.


Sitten olisi vielä se kiinnitys. Nyt kaikki odottaa valmiina lattialla ihanaa porausta. Neljä uutta koukkua tarvitaan lisää ja kahta pitää siirtää ylöspäin. Ne paikat on nyt sentään suhteellisen helppo katsoa ja sitten olisi vaan se sopivan ajankohdan löytäminen. Tähtään arki-iltaan, koska en oikein itse välitä viikonloppuporaamisesta (sitä olen tässä itse kuunnellut lähinaapurista jo parisen vuotta jokainen viikonloppu erityisesti sunnuntaisin sekä myös juhlapyhinä, luulisi alkavan jo kohta olla valmista), joista sunnuntaiporaaminen on meillä järjestyssäännöissäkin kielletty. Merkit vaan seinään ja sitten hommiin. Näistä pienistä uudistuksista kasvaa helposti isompia projekteja, mutta kehysasiat olen myös suunnitellut niin, että ne ovat vaihdettavissa, kun haluaa uutta. Tällä kertaa uudistamista oli poikkeuksellisen paljon, kun vaihdoin pari harvinaisempaa kehyskokoa yleisempään ja sitten taas tuli tehtyä hankintoja myös toiseen suuntaan. Vaihtelu virkistää ja eihän kotona ole koskaan kaikki valmista!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

39

Lokakuu on lopuillaan ja samalla tuli taas täytettyä vuosia. Seuraavaksi vuorossa on ehkä maailman epäinspiroivin syntymäpäivä eli neljäkymmentä. Kolmekymmentä ei tuntunut missään eikä neljänkympin jälkeen varmaan myöskään tunnu. Mielestäni 42, 48 ja 52 on ihan ok, mutta neljäkymppiä on vaan niin tylsää, ettei voi mitään. Onko se sitten se keski-ikä, joka on vaan pakko hyväksyä. 


Nykyään monet todella mahtavat ihmiset ovat kuitenkin keski-ikäisiä. Tämän päivän nelikymppiset, viisikymppiset ja kuusikymppiset ovat aivan eri asia kuin parikymmentäkin vuotta sitten. Maailma vaan muuttuu. Ehkä samaa ovat ajatelleet nelikymppiset 1960-luvulla ja ihmiset käyvät vaan koko ajan nuoremmiksi ja lapsellisemmiksi. Toisaalta, jos tässä iässä kokee olevansa nuori ja lapsellinen, se on nykyään sallittua. En ole ainakaan itse ajattelut miksikään muuttua. Asioista saa edelleen innostua ja fanittaa. Maailma ei ole mitään ilman innostumista ja inspiroivia asioita eikä varsinkaan ilman ihmisiä vailla intohimoa. Jos kaikki lopettavat elämisen keski-iässä, maailma on yhtäkkiä ilman Chris Cornellia, George R.R. Martinia sekä Steven Spielbergiä. Ja ajatella, mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan pelkästään neljänkympin jälkeen. Eihän se neljäkymppiä edelleen hehkeältä tunnu (ja silloin nuorena oli niin mahtavaa, kun ikää tuli lisää!), mutta kaikki mahtavat nelikymppiset tekevät sen jälkeen vuosista helpomman. Ja onhan tässä melkein vuosi aikaa totutella. Vähän sama juttu kuin aikoinaan raskaustestin jälkeen, se odotusaika on ajatukseen tottumista varten. Ja onhan nämä tulevat syntymäpäivät olleet tiedossa jo vaikka kuinka pitkään; ja toivottavasti niitä on pitkään luvassa!



Tänä päivänä taitaa olla vähän niin, että onko sellaista keski-ikää olemassakaan. Nuoruus on ja vanhuus on, mutta niistäkin on vähän vaikea sanoa milloin ne alkaa ja milloin ne loppuu. Ja onko sitten kaikki siinä välissä sitä keski-ikää? Ei kai nyt sentään. Ehkä se on se aikuisuus, josta ei siitäkään tiedä milloin se alkaa ja milloin se päättyy. Tilanne on vähän kuin kahden Suomen kielen inhokkisanan kanssa. Ne ovat ruuhkavuodet ja laatuaika. Vietätkö sinä sellaisia? Minä en ainakaan enkä koskaan kyseisiä sanoja käytä (ihan hävettää, että nyt joudun käyttämään). Jos vietät, kannattaa miettiä mikä on niiden vastakohta. Onko kaikki muu aika sitä vastakohtaa ja onko sellaista? Keski-iän suhteen päädyn vähän siihen, että nykykäytössä sanalla viitataan vaan kaikkeen mahdolliseen tylsään ja sanan alkuperäinen merkitys on kuolemassa sukupuuttoon.


Nelikymppisten juhlimisesta en tiedä, mutta tykkään kyllä juhlista ja juhlimisesta. On mukavaa leipoa ja suunnitella sekä tehdä muita tarjoiluja. Itse juhlat ovat kivoja, on mukava tavata ihmisiä ja tykkään erityisesti naamiaisista. Ehkä teen poikkeuksen aiempiin suunnitelmiini ja vietän niitä naamiaisia nelikymppisillä. Tai ehkä lähden Seattleen. Olen aina halunnut mennä sinne. Ja tässä vaiheessa alkaa olla syytä tehdä asioita, mitä on meinannut. On leffoja ja sarjoja katsomatta, on neuleprojektia ja kaikki kaapit kotona pitäisi siivota (no, se ei ehkä ole tässä mittakaavassa niin tärkeää). Mutta jospa sitä ottaisi joka viikko asiakseen tehdä yhden tällaisen asian kaiken muun pakollisen lisäksi. Se jos mikä varmasti johtaa onnellisuuteen.







Tämän vuoden 39-päivät ovat takanapäin ja uutta ikää on vajaa kuukausi kokeiltu. Sain lahjaksi ruusuja sekä kurpitsan ja kakun sijaan syötiin amerikkalaisia pannukakkuja. Tässä iässä maku ja tarpeet jo tunnetaan. Pienillä asioilla on suuri merkitys. Vähän niin kuin se ero siinä täyttääkö 40 vai 41. Se toki on paljon itsestä kiinni miten asian ottaa. Joten eiköhän oteta tästäkin vuodesta kaikki ilo irti. Ainakaan ei enää tarvitse olla 15-vuotias ja se oli rankkaa.