torstai 18. tammikuuta 2018

Joulukalenterisukat

Tällä kertaa joulukuussa lähdin mukaan Novitan joulukalenterisukka-projektiin. Se kuulosti oikein hauskalta ja innolla päätin lähteä mukaan availemaan näitä luukkuja. Joulukuun ensimmäisen viikonlopun olin poikkeuksellisesti töissä, joten aloitin homman oikeasti vasta päivän kahden viiveellä. Kävi ilmi, että kiriminen on aika hankalaa, sillä erityisesti kalenterin alussa oli päivittäin aika tavalla neulomista. Alussa luukut sai myös neuloa useaan kertaan eli projekti oli kyllä paljon vaikeampi kuin kuvittelin, mutta voi niin ihana!


Sukista kyllä selviää, kun vaan malttaa tehdä ohjeen mukaan. Pääasiallisesti sukat olivatkin sellainen neulottava, että mitään muuta ei samalla voinut tehdä. Oikeastaan ohjetta oli vain luettava samalla. Vaihtelu toki virkistää ja oli ihan mukavaa tehdä sukat tällä tavoin neuloen ihan tosiaankin vaihtelun vuoksi. Ohjeen lukeminen ei saanut yhtään herpaantua, sillä heti tippui kärryiltä. Virheet myös huomasi heti ja toisaalta oli hyvä, että ne tarkan silmukkamäärän myötä tulivatkin hyvin nopeasti esille, kun seuraava kerros ei natsannutkaan. Tarkka silmukkamäärä siis myös omalta osaltaan tavallaan helpotti työtä.

Tein sukkia aina vähän perässä luukuista, mutta toisaalta siihen mennessä oli aina ohjeen korjaukset ilmestyneet sekä Facebookin joulusukkaryhmä ohjeita ja neuvoja täynnä, jos sellaisia tarvitsi. Varsinkin alussa oli jotain epäselvyyksiä, mutta työ helpottui koko ajan loppua kohden. Ensimmäisissä luukuissa oli myös todellakin paljon neulottavaa ja niissä olisi voinut kyllä olla vähemmänkin. Mitenkään nopeasti ei nimittäin kahden sukan neulominen päivässä etene, jos neulottavaa on useampi kerros per sukka ja jokainen silmukka vaatii lukemista ohjeesta. Loppua kohden myös neulottava määrä pieneni. Se pieneni niin paljon, että neuloin loput luukut putkeen jouluaattona ennen puoltayötä.


Aivan ihanathan sukista tuli! Ja erityisesti kaiken sen vaivan jälkeen, mikä niissä oli, ne tuntuvat aivan mahtavilta. Niistä olisi voinut tehdä pidemmät ja niistä tuli myös aika jämptit, mutta pysyväthän hyvin jalassa. Alkuun kokeilin neuloa löysemmin, mutta kuviot eivät hahmottuneet tällöin kovin selvästi. Omalla normaalilla käsialalla kuviot tulivat esiin paremmin ja neulominen tuntui luontevammalta. Kaikenlaisen pähkäilyn, hurjan keskittymisen, purkamisen ja taas kerran uudelleen neulomisen jälkeen, joulukalenterisukkaprojektia tuli kyllä hirveä ikävä. Nyt olen jo vähän päässyt siitä yli, mutta pitkään oli kyllä haikea olo, kun ei luvassa ollutkaan päivittäistä pähkinää purtavaksi. Ensi vuonna sitten uudelleen! Ihana, kamala projekti!








maanantai 15. tammikuuta 2018

Viherikkunalla

Viherikkunalla alkaa olla jo taas uutta elämää ja talven aurinkoiset päivät ovat vähitellen alkaneet taas oikeaan aikaan. Työhuoneessamme itä-eteläikkunalla majailee pääosa kotimme kasveista ja joulukuun lopussa alkaa aina vähän lehtiä ropista. Pimein kun on ohitettu alkaa usein myös auringonpaiste ja sitä kautta alkaa myös ikkunalla vihertää. Hyvältä taas näyttää monen kasvin talvehtiminen!


Viikunakin oli huomaamatta tehnyt hedelmän, mutta tiputti sen pehmeänä muutama päivä löytämisen jälkeen. Liian pimeä varmaan on meidän talvi ollut viikunan kypsymiseen. Lehdet on viikunoissa pysyneet myös melko hyvin, mutta alkusyksyn jälkeen uusi lehtien kellastumisaalto alkoi pari viikkoa sitten. Edelleen kuitenkin lehtiä on sen verran, että näyttävät kyllä ihan viikunoilta. Myös sisälle nostettu hortensia oli yhtäkkiä kasvattanut melkoisen puskan uusia vaaleanvihreitä lehtiä sekä myös nuppuja. Kannatti nostaa sisätiloihin!


Viime kesänä leikkasin vanhoista peikonlehdistäni pistokkaita ja ne ovat todella hyvin juurtuneet. Yhden peikonlehden leikkasimme taloyhtiöremonttien yhteydessä aivan matalaksi ja muutamassa viikossa siihen alkoi tulla uusia lehtiä. Nyt se on jo erittäin vihreä ja myös siitä otetut pistokkaat ovat juurtuneet hyvin. Ensi kesänä täytyy taas karsia isoa peikonlehteäni, koska se ei oikein meinaa pysyä pystyssä millään. Pistokkaita on siis taas luvassa! Nyt olen alkanut haaveilla olohuoneeseen peikonlehdestä, jossa olisi mukana kookostukikeppi. Koira rajoittaa olohuoneen kasvivalikoimaa ja siellä ei voi pitää heinämäisiä tai millään tavoin ruohoa muistuttavia kasveja, kuten vuoripalmua tai jukkapalmua, sillä koira syö niitä heinänä. Mitään tukikeppejä ei saa myöskään olla, koska niistäkin se saattaa olla liian kiinnostunut. Lisäksi kyseisellä paikalla tulee pärjätä vähän varjossakin. Peikonlehteä kookostuella olen siis vailla!


Viherikkunalla on tähän aikaan vuodesta aika täyttä. Ihmeköynnökset voivat hyvin sekä oliivipuut. Yhden oliivipuun otin jopa hoitoonkin. Talven yli näyttäisi selviävän mainiosti myös laakeripuu. Orkideoihin iski viime kesänä villakilpikirvat, joten niitä ei minulla ole tällä hetkellä kuin muutama. Jäljellä olevat kukkivat kauniisti; ehkäpä niitä voisi hankkia tänä vuonna pari lisää. Kauniitahan nuo ovat kuin mitkä!










lauantai 13. tammikuuta 2018

Marjaretki Suomivillasta

Tein Novitan Marjaretki-sukkia myös muutaman parin Suomivillasta. Minulla oli Suomivillaa jämäkeriä ja tilasin sitä loput tarvittavat määrät poistomyynnistä. Tein kesällä muita töitä Suomivillasta ja jatkoin näiden parissa siihen putkeen, sillä saan langasta aina aluksi allergiaoireita. Ne kyllä helpottavat, mutta tukkoisuus on sen verran suurta, että tässä on varmaankin viimeiset työni jo tästä valikoimista poistuneestakin langasta.


Suomivilla ei ole mitään kestävintä sukkalankaa, mutta tein sukat näistä lähinnä lämpösukiksi tilanteisiin, joissa varpaita todella palelee. Arki- ja käyttösukiksi näistä ei todellakaan ole, mutta ne ovat aivan superlämpimät! Tein sukkia ruskeanharmaana, ruskeana, luonnonvalkoisena sekä beigenä. Kuten sanoin, näissä kukissa on kiva kuvio ja niitä on todella kiva tehdä!


Suomivillan loppukeristä tein vielä valmiiksi raidoitetun version. Näin ollen lähes kaikki tuli käytettyä enkä tarvinut (tai voinut) tilata sitä enää lisää. Suomivilla oli kiva tuttavuus, mutta nyt on aika sanoa hyvästit! Onneksi käyttöön jää paljon mukavia neuletöitä!




perjantai 12. tammikuuta 2018

Marjaretki ja tiimalasikantapää

Ihastuin täysin Novitan Syksy-lehdessä esiteltyihin Marjaretki-sukkiin. Ensinnäkin 7 Veljestä Multiraita-langat ovat todella, todella kauniita ja niin on sukkien mallikin. Marjaretki-sukkaa on ollut ihana neuloa ja samalla tuli kovalla työllä opeteltua tiimalasikantapää.


Ensin tein Marjaretki-sukkia ainakin yhden parin yksivärisenä, jonka jälkeen tein ne Multiraidalla. Multiraidassa on todella kiva raidoitus neuloessakin ja sukista tuli kyllä ihanat! Tein sukat eri keristä aloittaen samasta kohdasta, mutta silti raidoitus ei mennyt aivan samanlaisesti. Mielestäni mitään erojakaan ei tullut tehtyä, sillä kuvio on sellainen, että sitä on erittäin helppo seurata ja sukista tulee kyllä samanpituiset. Ei sillä niin merkitystä, mutta täytyypä seuraavalla kerralla tarkkailla Multiraitaa, että eikö kerät tosiaan ole aina samanlaisia.


Ja se tiimalasikantapää... Sitä on kyllä tullut hinkattua. Sukkien ohjeessa se kyllä selitetään, mutta silti kantapäästä tuli hirveän reikäinen. Purin ja etsin tiimalasikantapään ohjevideon, jonka jälkeen tein sen tiukemmin ja neulomalla pari välikerrosta ennen kantapään levennyksiä. Se oli parempi, mutta purin vielä tein uudelleen. En muista kuinka monta kertaa, mutta lopulta se oli vaan hyväksyttyvä ja mentävä eteenpäin. Jotenkin niitä kantapäitä ja sukkia valmistui, useimmiten tein ne moneen kertaan. Vieläkään tiimalasikantapää ei ole mielestäni riittävän siisti. Toinen reuna kyllä on ihan hyväksyttävä, mutta toisessa on parannettavaa. Viimeisten parien kanssa olen sitten kokeillut ja uskaltautunut tekemään kantapään ihan sukkien ohjeen mukaan ilman neulottuja välikerroksia ja kovalla harjoittelulla näköjään se on näistä loppujen lopuksi paras versio. Nyt osaan sitten tehdä tiimalasikantapään, mutta tavalliset kantapäät onnistuu kyllä ehdottomasti tehdä siistimmin. Tämän sukan ongelma on vaan siinä, että se aloitetaan kärjestä eikä muita kantapäävaihtoja oikeastaan ollut saatavilla. Suuri Käsityö -lehden video on todella hyvä; toki siinä kantapää tehdään varresta aloitettuihin sukkiin. Hyviä ohjeita löytyy myös Ulla Neuleesta.



Tiimalasikantapää kuitenkin siis opeteltu ja seuraavaksi taidan vihdoin opetella kuinka sukka aloitetaan kärjestä huomaamattomasti...





maanantai 8. tammikuuta 2018

Pentikin kevättuulia

Pieni tuulahdus kevättä tuli jo Pentikin kuvaston myötä. Kuvat tuntuvat vielä kovin kaukaisilta, sillä sen verran on vielä vihertävään kevääseen ja kesään matkaa, ettei näille tunnelmille voi ihan vielä täysin heittäytyä. Kuvastoissa jää helposti väliin yksi Suomen vuodenaika eli kevättalvi, joka on nykyisin paljon pidempi kuin itse talvi. Jotain siihen kevättalveenkin kuitenkin löytyy, sillä pääsiäinen tuotteineen sopii hyvin siihen!


Kevään tekstiilejä on mm. Pioni, jota saa kolmessa värissä: vaaleanpunainen, harmaa ja sininen. Pioni edustaa tuttua ja kaunista Pentikiä ja tekstiilejä löytyy tyynynpäällisistä pöytäliinoihin ja kankaisiin. Kaunista ja kesäistä!


Muita tekstiilisarjoja on mm. värikäs Tulppaani, Pajunkissa, mielenkiintoinen Puutarha sekä Kesäniitty. Kivoja kesäisiä kuoseja kodin erilaisiin tekstiileihin! Myös Pentikin mattovalikoimaan on luvassa laajennusta.

Rautu-tekstiilit ovat kiva poikkeus kaiken hempeän keskellä. Graafinen kalakuosi on oikeastaan aika hieno ja uskoisin, että esim. poikani olisi siitä kovin innoissaan! Samoin myös tuo kiinnostava Puutarha-kuosi astuu ulos Pentikin tavallisesta värimaailmasta ja onkin siten aika jännittävä ja virkistävä uutuus. Toki väreillä yleensä herkutellaankin enemmän syksyllä, mutta on ihan ihanaa, että niitä uskalletaan käyttää muulloinkin tai tuoda tummuudella jännitteitä. Virkistävää!


Kaunista ja keväistä sekä kesäistä on siis luvassa. Joitakin tuotteita on varmaan jo myymälöissäkin sekä ainakin verkkokaupassa. Pitääpä käydä lähemmin tutustumassa; ehkäpä moni uutuus sopii siihen kevättalveenkin!






Kuvat: Pentik ja koko kuvasto luettavissa Issuu-palvelussa.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Syyssatoa

Syyskiireistä huolimatta olen kyllä neulonut vauhdilla koko syksyn. Luonnollisesti puikoilla on aina jotain ja valmistakin on tullut!

Ennen joulua urakoin päättelyt valmiiksi ja osan neuleista pistin joulupakettiin. Samalla paketoin lahjoiksi myös muita ylimääräiseksi jääneitä sukkia ja vein räsymattosukkien harjoittelutöitä (ihan siistejä ja kunnollisia villasukkia siis kuitenkin, ei vaan mistään suosikkilangoistani) Pelastusarmeijan joulupataan annettavaksi eteenpäin. Koskaan aiemmin en ole saanut yhtä paljon todella vilpittömiä kiitoksia joululahjoista kuin näistä pehmeistä paketeista. Syksyn mittaan olen tehnyt useamman parin erilaisia Novitan syysnumerossa esiteltyjä Marjaretki-sukkia ja näistä lisää myöhemmin. Syksyllä valmistui myös muutama Jacques Cousteau -pipo lisää, kun tuli tunne, että on pakko saada kokeilla pipoon Duo-lankaa. Kokeilu oli erittäin onnistunut!


Luin joulunpyhinä jostain, että joku itseään suhteellisen tavallisena pitävä neuloja ja oli neulonut viime vuonna 50 paria sukkia. Siihen en kyllä mitenkään pysty ja oma saldoni on varmaankin ollut myös ihan riittävä. Tavallisesti pitkävartiseen sukkapariin (ei kirjoneuleita) menee minulla noin kaksi viikkoa, kun töissäkin on käytävä. En lupaa tänä vuonna sen enempää enkä vähempää, mutta lankoja on kulutettava enemmän kuin ostettava!


Loppiaisen jälkeen

Loppaisena pakkasimme parin tunnin ajan pois joulukoristeita. Niissä on se hyvä puoli, että kaikille on paikkansa omissa laatikoissaan, mutta kyllähän se vie aikaa. Itse tykkään pitää joulukoristeita adventista loppiaiseen. Siinä on riittävän pitkä aika joulun fiilistelyyn, mutta ne on korjattu pois myös hyvissä ajoin kevään tieltä. Koristeet on taas mukava kaivaa esille marraskuussa.


Illat ovat kyllä tuntuneet kovin pimeiltä, kun jouluvalaistukseen oli ehtinyt niin täysin tottua. Pakko myöntää, että niitä jäin vähän kaipaamaan, mutta kuten aiempina vuosina myös tällä kertaa siinä tammikuun kymmenennen päivän kohdalla on jo päivän piteneminen huomattavissa. Ei se kovin suurta ole, mutta neljältä töistä lähtiessä voi todeta, ettei enää ole täysin pimeää. Siitä se lähtee! Kohta meillä on valoa ihan riittämiin!


Iän myötä paluu juhlapyhistä arkeen on aika helppoa. Kun juhlapäivistä toiseen saa syödä ja herkutella mielin määrin viineineen päivineen, siitäkin aikanaan katoaa suurin hohto. Arjen koittaessa on ihan saada takaisin omat ruokarytmit sekä lopettaa jatkuva syöminen. Myös omista arkirutineista on tullut kovin rakkaita, vaikka kyllä aamukahvien nauttiminen kotona omaan tahtiin on edelleen se oman lomani parhaita hetkiä. Ja se unirytmi, ihanaa saada se takaisin. Saan kyllä nukuttua univelkani nykyisin pois parissa viikossa ja sen jälkeen alkaa jo nukahtiminen iltaisin vain siirtyä ja siirtyä. Niin kamalaa kuin on noustakin aikaisin herätysvalon sarastukseen ja lintujen sirkutukseen, pakko on vaan myöntää, ettei rajaton nukkuminen ole minun juttuni. Olen vaan sellainen, joka tarvitsee rytmin. Siitä pitää vain välillä saada hetkeksi poiketa. Joulun ajan juhlat ja välipäivät ovat sitä varten. Tammikuussa on hetki arkea ja sitten mennään taas; pojan synttärivalmistelut ovat jo alkaneet.