lauantai 24. helmikuuta 2018

Tammikuu parvekkeella

Tämä talvi vaikutti ihan lupaavalle pitkälle tammikuuhun. Lämpötilat olivat ihan leppoisia, vaikka mukanaan tietysti leuto ilma tuo sateet, harmauden ja pideyden. Meillä kun ulkoilu on pakollista joka päivä koiran vuoksi, valitsen kyllä mieluummin ne lämpimät säät ja pimeyden kuin pakkaset ja lumen, sillä kuten nyt myöhemmin on nähty, ne eivät tuo mukanaan todellakaan välttämättä valoa tai kirkkaita päiviä. Parvekkeelle ei tammikuussa tuttuun tapaan juuri nähnyt muuten kuin viikonloppuisin, mutta nopeasti se tilanne paranee. Pidemmät päivät tuovat paljon paremmin valoa kuin pakkaset ja lumi!


Tammikuussa parvekeistutukset olivat oikein hyvässä kunnossa ja moni kasveista olisi saattanut selvitä hyvin jopa talven yli. Mietin keijunkukkien tuomista sisälle pakkasten tieltä, mutta tammikuun pakkasjaksosta ne ainakin palautuivat vielä erittäin hyvin. Kanervat saattavat jo vähän olla kuivumaan päin, mutta marjakanervat eivät ole näin täydellisen kauniita olleet koskaan tammikuussa. Joku niistä jo syksyllä näytti vähän ruttuiselta, mutta kumma kyllä ne kaikki palautuivat sittemmin ennalleen. Lämmin syksy näköjään on erittäin hyväksi niillekin!

Tänä vuonna meillä koverrettiin osa syksyn kurpitsoista vasta tammikuussa. Lyhdyt pysyivätkin hyvin kuosissa, sillä pakkasjakso säilöö ne kyllä hyvin. Lämpötilanvaihtelujahan ne eivät tietysti kestä ollenkaan ja mätänevät silloin helposti. Osa kurpitsoista on edelleen sisätiloissa tyhjentämättä, joten lyhtyjä on luvassa lisää vielä myöhemmin kevään mittaan. Kynttiläkausi on myös vähän päässyt päättymään, sillä se luontaisesti vaan loppuu, kun niitä on riittävästi polteltu eikä kukaan vaan enää jaksa niitä parvekkeella sytytellä. Päivän pituuden lisääntymisellä on tähän erittäin suuri merkitys.


Sypressit olivat tammikuussa erittäin vihreitä ja vehreitä. Samoin olivat pääosin muratitkin ja pienet pakkasethan tai lyhyet pakkasjaksot eivät niitä hetkauta. Mutta kun pakkanen jää päälle pidemmäksi aikaa, selviytyminen talvesta vaikeutuu huomattavasti. Se vähän nyt harmittaa, että pakkasia tuli kuitenkin, kun alkutalvi oli kasveille niin lupaava. Kyllä täällä pääkaupunkiseudullakin on vielä monille kasveille vaan talvi aivan liian kylmä.





Tammikuu on kuitenkin talvea ja joka vuosi talvi tulee aina tavalla tai toisella. Itselleni olisi hyvin tammikuun pakkasjakso riittänyt, mutta valitettavasti näitä säitä kun ei voi valita. Suurin osa talvea on kuitenkin jo tammikuussa selätetty, sillä onhan kevät-talvi nyt aivan eri juttu! Kun yöllä ja päivällä on lämpötilat hurjasti erilaiset, tietää se kevään tuloa. Näin myös tässä helmikuussa!


perjantai 23. helmikuuta 2018

Vihreänkaipuu vs. keski-iän kriisi

Mennyt talvi on ollut erittäin pitkä ja pimeä. Pimeys on todistettu ihan tilastollisestikin, mutta pimeys tuo talvelle myös turhaan pituutta. Syksy oli toki lämmin ja hyvä niin, mutta aurinkoa odotellessa kaikkein viimeiseksi olisi näin lopputalveen kaivannut enää mitään erityisen kylmiä pakkasjaksoja. Nyt toki samalla on aurinkoa saatu ja siinä huomaamatta harmaissa päivissä vaeltaessa on päiväkin kasvattanut pituutta reippaasti. Säähän ei toki voi vaikuttaa, mutta aurinkoisilla tai jollain tavoin edes valoisilla päivillä olisi tänä talvena ollut itselleni valtavasti merkitystä. Useamman vuoden olen selvinnyt talvesta hyvin miettimättä sitä liikaa ja keskittymällä täysin kaikkiin mukaviin asioihin. Nyt olen kuitenkin väsynyt talveen ja olen väsynyt pimeyteen. Vihreys ja kasvit sen sijaan ovat tuntuneet niiltä harvoilta asioilta, joista olen jaksanut piristyä. Senpä vuoksi olenkin vieraillut paljon kukkakaupoissa. Uppoutuminen vihreään on aina tuottanut minulle mielihyvää, mutta erityisesti nyt, kun mikään ei oikein tunnu miltään. Vihreänkaipuu on aivan luonnollista tähän aikaan vuodesta ja olen kokenut sitä aina. Tässä vaiheessa vuotta päivän pidentyessä se yleensä helpottaa, mutta tällä kertaa oma alakulo ei vaan tunnu hellittävän.


Viime kesänä osasin jo odottaa vaikeaa talvea. Syksy putkiremontteineen tulisi varmasti olemaan rankkaa ja niinhän tässä varmaan kävikin. Itse remontti sujui hyvin ja siitä kyllä selvisi aivan mainiosti, mutta remontin myötä syksystä meni myös viimeiset valoisat hetket. Kellojen siirto on aina se viimeinen niitti, josta tietää, että seuraavan kerran töistä tulee valoisalla kotiin sitten joskus helmikuussa. Se onnellinen päivä koitti viime viikolla, joten jotakin erittäin positiivista on jo sentään tämän talven osalta saavutettu. Kellojen siirtelystä luopuisin oikein mielelläni, mutta mihinkään talviaikaan en todellakaan haluaisi pysyvästi siirtyä; kaikki kunnia toki kansalaisaloitteelle. Keskustelu aiheesta on toki hyväksi. Valoisat illat suurimman osan vuotta tuovat päiviin paljon lisää virtaa ja ilman niitä olisi suuri osa keväästä ja syksystäkin samanlaista pimeydessä vaeltamista kuin näin talvella. Valoisat aamut eivät paljon kuudelta heräävää hyödytä. Pysyvä talviaika olisi lopullinen niitti asumiseen Suomessa. Tarkoituksena onkin puolison kanssa lähteä Välimeren ilmastoon asumaan, kun se vain lapsen koulun ja oman työssä käymisen kannalta on mahdollista; sielläkin kun pitäisi pystyä hankkimaan elinkeinonsa jollain tavalla. Viimeistään kuitenkin sitten eläkkeellä... Heh, tuo ajatus, jota olen tähän saakka niin pontevasti vastustanut. Olen aina ihmetellyt kuinka paljon Suomessa on (nuoria) ihmisiä, joiden päämääränä kaikessa on eläkkeelle jääminen. Se on tuntunut käsittämättömältä ja nytkö minusta on tullut sellainen? Pysyvä talviaika nopeuttaisi muuttamista turkooseille vesille huomattavasti (pimeys sekä talvi ovat tällä hetkellä juuri ja juuri siedettävissä ja kevät syksyyn menee nykyään allergioiden kanssa painiessa), mutta se vaatisi myös ratkaisuja ja ihan oikeita toimia sen eteen, millä voisi muualla elää. Sekä kaikkein eniten uskallusta, joka elämästä tuntuu tällä hetkellä kaikkein eniten puuttuvan.



Remonttisyksyn lisäksi ihmettelin viime vuonna kuinka väsynyt oikein olin jo koko viime kevään. Olin valtavan ärtynyt ja erittäin stressaantunut. Niin stressaantunut, että päästäni lähti valtavasti hiuksia. Muuta syytä kuin stressin en siihen ole toistaiseksi ainakaan keksinyt. Myöhemmin ajattelin olevani stressaantunut tulevasta remontista ja puolison useista työmatkoista, mutta myös motivaatio työhön oli kovilla ja tilalla oli kova stressi ja ärtyneisyys. Stressaantuneisuus poistui vasta pitkän kesäloman loppupuolella ja hyväksyin ehkä henkisesti siinä samalla tulevan syksyn remontteineen sekä keskityin sen vuoksi elämiseen päivä kerrallaan. Tällä tavoin remontista selvisi kyllä erittäin hyvin, kunnes taas marras-joulukuussa olin taas aivan puhki. Joka vuosi samaan aikaan minulla on muutenkin tapana kerätä itsellseni valtavasti kivaakin tekemistä työkiireiden oheen ja aika ei vain tunnu riittävän mihinkään. Tässä ei siis sinänsä ollut mitään kummallista, mutta olin sekä henkisesti että fyysisesti erittäin väsynyt. Loppusyksystä tulkitsin sen syynä olevan sekä remonttisyksy että pimeys, johon kyllä jouluajan vapaajakso tepsii ja kyllä se tepsi väliaikaisesti. Tammikuun lopussa taas on mielen vallannut toivottomuus, apatia sekä omien valintojen valtava kyseenalaistaminen. Paras työmotivaatio on taas hakusessa ja olen henkisesti hyvin väsynyt, mieli surullinen sekä toisaalta taas erittäin ärtynyt. Luonnollisesti siihen vaikuttaa pitkä talvi ja pimeys, mutta sen pitäisi jo näillä aurinkoisilla säillä helpottaa. Vai pitäisikö, jos on ollut ihan puhki?


Ja kyllä, olen ollut kyllä puhki. Jaksan kyllä käydä ihan hyvin töissä ja harrastaa iltaisin, mutta parhain vire on poissa. Kaikenlaista saa kyllä aikaiseksi, mutta aloitekyvyttömyys ja saamattomuus painaa erityisesti iltaisin. Innostustakin asioihin saatan kyllä tuntea, mutta lyhyen aikaa ja hetken kuluttua olen taas ahdistunut jostain tulevasta. Parhain motivaatio työtehtäviin on kateissa, vaikka teenkin töitä edelleen hyvin ja tunnollisesti. Olen valinnut väärän alan, väärän työn, väärän koulutuksen. Pitäisi vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Jaksanko vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta? En taida uskaltaa vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Normaalisti työ on sujunut päivisin hyvin, vaikkei se mikään unelmatyöni olekaan (aika harvalla varmaan on), ja olen viihtynyt työssä ja työtehtävissäni hyvin. Illalla olen jaksanut tasapainoisesti hyvin omien rakkaiden harrastusteni parissa, mikä on tuntunut erittäin sopivalta kombinaatiolta, koska ainakaan toistaiseksi harrastuksista ei ole ollut ammatiksi. Nuorena valitsin monipuolisen, työllistyvän ja ns. kunnollisen koulutuksen luovan ammatin sijaan ja olen tietysti katunut sitä aina enemmän tai vähemmän, vaikka syy valintaani ei ole poistunut. Jatkuva luovuus olisi saattanut käydä liian stressaavaksi, harrastaessa taas niin harvoin käy; kunhan vain harrastuksille jää riittävästi aikaa. Aiemmin aina ajattelin, että eteen saattaa työmielessä tulla jotain muuta ja mielenkiintoista, mutta nyt yhtäkkiä sitä onkin jo nelikymppinen eikä mitään suurta ja ihmeellistä ilmaantunutkaan. Neljä vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa, mikä oli loistava ratkaisu. Näiden vuosien aikana tähän uuteen työhön on tietysti ehtinyt jo rutinoitua ja nyt on ehkä taas syntynyt tarve miettiä, voisiko vielä kuitenkin tehdä jotain muuta päivisin. Kaikki millään tavoin normaalia hankalammat työtehtävät ovat alkaneet tuntua ylitsepääsemättömiltä ja kevääseen eli vuoden kiireisimpään aikaan töissä tuntuu erittäin vaikealta motivoitua. Mielessä vuorottelevat ajatukset siitä, kuinka olen valinnut kaiken väärin eikä minusta ole kuitenkaan mihinkään sen enempään. Siinäpä se, tiivisettynä. Nyt helmikuussa aloin miettiä, että voisiko tämä olla jotain muutakin kuin kaamosmasennus ja vihreänkaipuu. Ei nyt sentään vaihdevuodet, mutta jotain kuitenkin. Päädyin lukemaan keski-iän kriisistä ja kammotus sentään, sehän se onkin!


Kamalaa ja huvittavaa, mutta toisaalta niin helpottavaa. On ihanaa ymmärtää, että ajatukseni eivät johdukaan pelkästään huonoista valinnoista, vaan ehkä kyseessä onkin ilmiö, jonka käy läpi niin moni muukin samanikäinen. Neljäkymppiä ei tuntunut miltään ennen sitä eikä täyttäessä, mutta näköjään neljänkympin kriisi on hiipinyt elämääni hiljalleen sen jälkeen. Kriittisyys, näköalattomuus, toivottomuus ja elämän rajallisuus. Googlasin aiheesta useamman artikkelin ja diagnoosini vahvistui entisestään. On huomattavan helpottavaa, kun ymmärtää mistä on kyse ja omia ajatuksiaan voi yhtä lailla kyseenalaistaa. Ajatukset valinnoista ovat varmaan ihan oikeita, mutta mittasuhteet vääriä. Pimeys, talvi ja remontit eivät tilannetta helpota ja siinä on ollut epäonnea, että kaikki nämä ovat osuneet kohdalle juuri nyt yhtä aikaa juuri kun elämässä huomaamatta tapahtuu mielenmyllerryksiä. Kevät näyttää kuitenkin valoisammalta (ainakin taas hetkellisesti), kun olen ymmärtänyt, että ratkaisuja ei tarvitse tehdä nyt juuri tällä hetkellä, vaikka kuinka valinnat tuntuvat vääriltä. On ihan hyvä hakea jotakin hyvältä tuntuvaa työpaikkaa tai suunnitella ulkomaille muuttamisen mahdollisuutta. Eläkkeen odottamiseen en halua keskittyä edelleenkään. Sen sijaan yritän löytää harrastuksilleni tulevaisuudessa entistä enemmän sijaa ja käydä harrastuksiin liittyvillä kursseilla. En ole tuhlannut elämääni tähänkään asti (vaikka kuinka siltä on välillä tuntunut) enkä varsinkaan meinaa tehdä sitä jatkossa. Jos vihreys tekee onnelliseksi, tehköön se myös jatkossa. Hetkellinen toivottomuus poistuu aikanaan ja onnellisuuden lähteet pysyvät ennallaan. Kannattaa miettiä sitä, mitä kuunteli ja teki 15-vuotiaana, sillä moni sama asia tekee onnelliseksi myös myöhemmällä iällä. Mudhoney, Soundgarden, Led Zeppelin, viherkasvit, jäätelö, elokuvat sekä neulominen. Hyvät valinnat olen tehnyt, usko tai älä. Vuosien mittaan mukaan on tarttunut myös muuta mukavaa, kuten perhe ja oma beagle. Ja tarttuu jatkossakin, kunhan vain keskittyy uusiin mahdollisuuksiin eikä mieti turhaan menneitä valintoja. Tee sitä mistä nautit, olkoon se työ tai harrastus, ja työ kuitenkin mahdollistaa ne vihreätkin harrastukset.

torstai 22. helmikuuta 2018

Narsissit - helmikuun pelastus

Helmikuussa talvilomalla olen yleensä kääntänyt sivun talvesta kohti kevättä. Tämä tapahtuu käytännössä ostamalla parvekkeelle ensimmäiset narsissit ja niin tänäkin vuonna! Talvi on ollut niin pitkä ja pimeä, että ilman vihreyttä ei vaan enää jaksa. Vaikka pakastaa ja vielä pakastavampi polaaripyörre uhkaa, kevät on tulossa kuitenkin; ennemmin tai myöhemmin.


Narsissit kestävät toki pakkastakin ja mikäli eivät kestä, niin nuppuisina ne toki ovat kauneimmillaan vaikka jäätyisivätkin. Aurinkoisella säällä toki pakkasella lämpötilat kohoavat ihan tavallisiin lukemiin, mutta lämpötilanvaihtelut voivat päivän ja yön aikana olla sen verran kovia, että ne voivat toki koitua narsissien kohtaloksi tänä vuonna. En jaksa siitä kuitenkaan välittää! Muutaman euron ostokset Ikeasta tuovat sen muutaman viikon ilon kuin on tarkoituskin!


Helmi-maaliskuun vaihteen pakkasjakson jälkeen täytyy sitten uudelleen tarkastella kuinka paljon narsisseja kannattaa tänä vuonna hankkia parvekkeelle ilahduttamaan. Viileämmällä säällä niistä on parvekkeella eniten iloa, mutta nämä tulevat pakkasjaksot olisi hyvin voinut jättää tältä vuodelta väliin. Toisaalta ihan sama, kevät tulee pian kumminkin. Lämpimiä sitä ei välttämättä ole lähiaikoina tulossa, mutta pahimmat pakkaset eivät pitkään jaksa purra, kun päivä on kohta pidempi kuin yö. Pienikin pala vihreää vie voiton pimeydestä!


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Tammikuun alennusmyynnit

Joulun jälkeiset alennusmyynnit tuntuivat tänä vuonna aika vaisuille. Toki en itsekään hirveästi tarvitse mitään, mutta yleisesti ottaen alennusmyynnit alkoivat myöhään, kestivät lyhyen aikaa eikä tuotteita ollut mitenkään ihan hirveästi. Toisaalta on tietenkin ihan hyvä, että selvästi kauppa käy nyt paremmin, mutta onhan se mukavaa joskus tehdä löytöjä!

Pentikiltä tein kyllä löytöjä ja ostin syksyn kauniita pöytäliinoja hyvällä alennuksella. Myöhemmin niitä olisi saanut parin päivän ajan vieläkin halvemmalla, mutta aina ei voi voittaa. Pentikin tuotteet saattavat myös nopeasti loppua alennusmyyntien alkaessa, joten jos jonkun tuotteet oikeasti haluaa, niin se pitää ostaa hyvissä ajoin.

Joululahjaksi sain Iittalan punaisen kastehelmituikun ja ostin sille pari kaveria Iittalan alennusmyynneistä. Merensinistä olen ihastellut pitkään ja mattavalkoinen on aina yhtä kaunis. Pentikin ihania Kaisla-kynttilöitä tilasin Stockmannin alesta. Ne ovat tosi kauniita ja palavat pitkään, joten alennetulla hinnalla hyöty vieläkin suurempi. Samalla tilasin kaksi Margrethe-vatkauskulhoa, joita olen halunnut kokeilla pitkään. Niissäkin oli ilmeisesti poistuva väri, joten alennuksesta nekin tuli hankittua. Ja siinäpä taisi olla kaikki hankinnat!


Suosikkitunikaliikkeeni perinteisessä alessa ei ollut ollenkaan syksyn uutustunikoita. Olen aina tehnyt sieltä joulunpyhinä tilauksen, mutta tällä kertaa joutunen vielä odottelemaan. Novitalla ei ollut erityisiä poistolankoja, joita olisin joutunut hamstraamaan, mutta kevätnumeron ilmestymistymistä tällä viikolla odotellessa, toivon myös jotain viikonlopputarjousta nettikauppaan. Paria uutta lankaa haluaisin jo kokeilla ja lisäksi paria poistolankaa voisin hankkia pari kerää. Vaatepuolella ei myöskään ole oikein onnistanut ja esim. Freequentin neuleista omat suosikkini ovat vielä normaalissa valikoimassa.

Viime talvena hankin Icebugin nastakengät helmikuussa, jolloin niitä jo myytiin valikoimista pois. Kengät ovat yksi parhaimmista hankinnoista, mitä olen koskaan tehnyt! Viime talvi oli superliukas ja tänä vuonnakin käytän niitä lähes poikkeuksetta koiran kanssa iltalenkillä, jos on minkäänlaista jäätä tai lunta. Ainoa haitta niissä on liikkuminen sisätiloissa ja joudun työmatkoilla jonkin verran kävelemään sisälläkin. Portaita niillä ei voi oikein kävellä äänen ja jopa liukkauden vuoksi ja aikamoista raksuttelua pitävät kävellessä sisätiloissa esim. metrolta ulos. Nyt olen innostunut kitkakengistä, joita haluaisin kokeilla. Ne voisivat olla hyvä välimuoto tavallisten talvikenkien ja nastojen välillä. Olen nyt alkanut niitä kytätä ja ehkä helmikuussa taas onnistaa! Vihdoin tässä iässä olen ymmärtänyt, että talvikenkiin jos mihin kannattaa panostaa!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Sulo Vilen -pipo

Viime vuoden viimeisenä käsityönä ehdin vielä neuloa Sulo Vilen -pipon 60-vuotislahjaksi. Loma-aikana sen sai neulottua nopeasti vaikka sain idean vain pari päivää ennen juhlia. Helppo ja nopea työt, josta tuli oikein mukava!


Vertailin kuvia Sulo Vilenin piposta ja sopiva ohje löytyi Sarpan neuleista. Tein pipoon myös keltaisen tupsun, joka Vilenilläkin oli. Pipo on ehkä oikeasti vähän suipompi, mutta minulla ei ollut aikaa kokeiluun. Kuvissa on myös erittäin vaaleat värit, mutta ihan vihreää ja keltaista tuli käytettyä. Vihreä oli 7 Veljestä keltavihreä ja keltainen lanka jämälankaa jostain viime vuosikymmenen alkupuolelta. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan Novitan tupsukehikkoa ja hyvin muuten toimi! Tupsujen teko oli helppoa ja niistä tuli todella onnistuneita.




Tupsuja on siis varmasti tulossa tänä vuonna lisää! Tämä olikin hyvä ja nopea projekti; ja tuli taas kerran opittua jotain uutta!


torstai 18. tammikuuta 2018

Joulukalenterisukat

Tällä kertaa joulukuussa lähdin mukaan Novitan joulukalenterisukka-projektiin. Se kuulosti oikein hauskalta ja innolla päätin lähteä mukaan availemaan näitä luukkuja. Joulukuun ensimmäisen viikonlopun olin poikkeuksellisesti töissä, joten aloitin homman oikeasti vasta päivän kahden viiveellä. Kävi ilmi, että kiriminen on aika hankalaa, sillä erityisesti kalenterin alussa oli päivittäin aika tavalla neulomista. Alussa luukut sai myös neuloa useaan kertaan eli projekti oli kyllä paljon vaikeampi kuin kuvittelin, mutta voi niin ihana!


Sukista kyllä selviää, kun vaan malttaa tehdä ohjeen mukaan. Pääasiallisesti sukat olivatkin sellainen neulottava, että mitään muuta ei samalla voinut tehdä. Oikeastaan ohjetta oli vain luettava samalla. Vaihtelu toki virkistää ja oli ihan mukavaa tehdä sukat tällä tavoin neuloen ihan tosiaankin vaihtelun vuoksi. Ohjeen lukeminen ei saanut yhtään herpaantua, sillä heti tippui kärryiltä. Virheet myös huomasi heti ja toisaalta oli hyvä, että ne tarkan silmukkamäärän myötä tulivatkin hyvin nopeasti esille, kun seuraava kerros ei natsannutkaan. Tarkka silmukkamäärä siis myös omalta osaltaan tavallaan helpotti työtä.

Tein sukkia aina vähän perässä luukuista, mutta toisaalta siihen mennessä oli aina ohjeen korjaukset ilmestyneet sekä Facebookin joulusukkaryhmä ohjeita ja neuvoja täynnä, jos sellaisia tarvitsi. Varsinkin alussa oli jotain epäselvyyksiä, mutta työ helpottui koko ajan loppua kohden. Ensimmäisissä luukuissa oli myös todellakin paljon neulottavaa ja niissä olisi voinut kyllä olla vähemmänkin. Mitenkään nopeasti ei nimittäin kahden sukan neulominen päivässä etene, jos neulottavaa on useampi kerros per sukka ja jokainen silmukka vaatii lukemista ohjeesta. Loppua kohden myös neulottava määrä pieneni. Se pieneni niin paljon, että neuloin loput luukut putkeen jouluaattona ennen puoltayötä.


Aivan ihanathan sukista tuli! Ja erityisesti kaiken sen vaivan jälkeen, mikä niissä oli, ne tuntuvat aivan mahtavilta. Niistä olisi voinut tehdä pidemmät ja niistä tuli myös aika jämptit, mutta pysyväthän hyvin jalassa. Alkuun kokeilin neuloa löysemmin, mutta kuviot eivät hahmottuneet tällöin kovin selvästi. Omalla normaalilla käsialalla kuviot tulivat esiin paremmin ja neulominen tuntui luontevammalta. Kaikenlaisen pähkäilyn, hurjan keskittymisen, purkamisen ja taas kerran uudelleen neulomisen jälkeen, joulukalenterisukkaprojektia tuli kyllä hirveä ikävä. Nyt olen jo vähän päässyt siitä yli, mutta pitkään oli kyllä haikea olo, kun ei luvassa ollutkaan päivittäistä pähkinää purtavaksi. Ensi vuonna sitten uudelleen! Ihana, kamala projekti!








maanantai 15. tammikuuta 2018

Viherikkunalla

Viherikkunalla alkaa olla jo taas uutta elämää ja talven aurinkoiset päivät ovat vähitellen alkaneet taas oikeaan aikaan. Työhuoneessamme itä-eteläikkunalla majailee pääosa kotimme kasveista ja joulukuun lopussa alkaa aina vähän lehtiä ropista. Pimein kun on ohitettu alkaa usein myös auringonpaiste ja sitä kautta alkaa myös ikkunalla vihertää. Hyvältä taas näyttää monen kasvin talvehtiminen!


Viikunakin oli huomaamatta tehnyt hedelmän, mutta tiputti sen pehmeänä muutama päivä löytämisen jälkeen. Liian pimeä varmaan on meidän talvi ollut viikunan kypsymiseen. Lehdet on viikunoissa pysyneet myös melko hyvin, mutta alkusyksyn jälkeen uusi lehtien kellastumisaalto alkoi pari viikkoa sitten. Edelleen kuitenkin lehtiä on sen verran, että näyttävät kyllä ihan viikunoilta. Myös sisälle nostettu hortensia oli yhtäkkiä kasvattanut melkoisen puskan uusia vaaleanvihreitä lehtiä sekä myös nuppuja. Kannatti nostaa sisätiloihin!


Viime kesänä leikkasin vanhoista peikonlehdistäni pistokkaita ja ne ovat todella hyvin juurtuneet. Yhden peikonlehden leikkasimme taloyhtiöremonttien yhteydessä aivan matalaksi ja muutamassa viikossa siihen alkoi tulla uusia lehtiä. Nyt se on jo erittäin vihreä ja myös siitä otetut pistokkaat ovat juurtuneet hyvin. Ensi kesänä täytyy taas karsia isoa peikonlehteäni, koska se ei oikein meinaa pysyä pystyssä millään. Pistokkaita on siis taas luvassa! Nyt olen alkanut haaveilla olohuoneeseen peikonlehdestä, jossa olisi mukana kookostukikeppi. Koira rajoittaa olohuoneen kasvivalikoimaa ja siellä ei voi pitää heinämäisiä tai millään tavoin ruohoa muistuttavia kasveja, kuten vuoripalmua tai jukkapalmua, sillä koira syö niitä heinänä. Mitään tukikeppejä ei saa myöskään olla, koska niistäkin se saattaa olla liian kiinnostunut. Lisäksi kyseisellä paikalla tulee pärjätä vähän varjossakin. Peikonlehteä kookostuella olen siis vailla!


Viherikkunalla on tähän aikaan vuodesta aika täyttä. Ihmeköynnökset voivat hyvin sekä oliivipuut. Yhden oliivipuun otin jopa hoitoonkin. Talven yli näyttäisi selviävän mainiosti myös laakeripuu. Orkideoihin iski viime kesänä villakilpikirvat, joten niitä ei minulla ole tällä hetkellä kuin muutama. Jäljellä olevat kukkivat kauniisti; ehkäpä niitä voisi hankkia tänä vuonna pari lisää. Kauniitahan nuo ovat kuin mitkä!