sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuu parvekkeella

Vaikea uskoa, että taas ollaan syksyn kynnyksellä. Päivät ovat lähiaikoina vielä olleet aika lämpimiä, erittäin sateisia kylläkin. Helteiset päivät vaihtuivat sateisiin ja parvekkeella on jopa voinut hetkisen pidempään vieraillakin; paitsi silloin, kun on satanut pitkään ja kosteus ilmassa tuntuu jo iltaisin todella viileältä, vaikka lämpötilat eivät vielä hirvitäkään. Yleisesti ottaen en kyllä muista näin kaksijakoista kesää, joka olisi ollut aluksi niin kylmä kuin kesäkuu ja sitten todella, todella pitkä lämpöaalto. Ihana kesä. Siis unohtaen tietenkin sen jääkylmän kesäkuun.


Parvekkeella bougainvilleani kukkii aivan ihanasti. Kukinnan jälkeen on lyhennettävä oksia reippaasti, jotta ensi vuonna kasvaisi taas tuuheampana. Täksi talveksi ajattelin jättää sen työhuoneeseen talvehtimaan. Sinne ikkunalaudalle on joka tapauksessa vapautumassa tilaa, kun suunnilleen kaikki marraskuunkaktukseni ovat kuolleet. Ne kuolevat mullanvaihtoon aina ennemmin tai myöhemmin. Bougainvillea sen sijaan on yllättävän sinnikäs ja kestävä Välimeren alueen kasviksi, joten eiköhän tästä saa nauttia taas ensi kesänäkin.


Myös hortensiat ja pelargonit ovat edelleen ihan hyvässä kunnossa. Tänä kesänä en ole hirveästi jaksanut kukkia lannoittaa; rehellisesti sanoen aivan liian vähän. Näille se on riittänyt, mutta miljoonakellot olisivat varmaan voineet olla kukallisempia. Ne myös kuivuvat helposti ja se näkyy. Toisaalta palautuvat siitä kyllä, mutta hellejakso oli niin poikkeuksellisen pitkä, että vaurioilta ei voinut välttyä. Pariin hortensiaan on kyllä tullut enemmänkin uusia kukkia, joten loppukesän auringossa ovat viihtyneet erittäin hyvin.


Pikkuhiljaa olisi taas aika aloitella syyssiivousta parvekkeella ennen kuin säät kylmevät ja ilma muuttuu pysyvästi kosteksi. Kuivuneet lehdet ja kukat on kuitenkin helppo sieltä imuroida. Muratit sen sijaan eivät oikein ole tänä vuonna parvekkeella viihtyneet. Ne ovat kyllä kasvaneet, mutta ne ovat alusta lähtien enemmän tai vähemmän kärsineet kirvoista ja niistä ei sitten niin helposti eroon pääsekään pienessä tilassa. Sen voi jo ainakin sanoa suoraan, että yksikään niistä ei selviä kyllä talven yli.




Lasitetulla parvekkeella syyskuu pysyy usein elokuun lopun kaltaisena, joten kesäkukista voi nauttia vielä jonkin aikaa. Toisaalta, syys- ja talvikasvit ovat niin helppoja. Mutta niiden aika ei ole ihan vielä. Henkisesti tarvitsen vielä muutaman viikon, jotta voin siirtyä kunnolla syysajatuksiin. Syksy tulee niin nopeasti; mutta niin tulee taas se seuraava kesäkin.

lauantai 30. elokuuta 2014

Paluu Deadwoodiin

Vietin viime kesän aika pitkälti Deadwoodin parissa. Koko kolmen kauden rupeama oli melkein katsottu heinäkuun alkuun mennessä ja muutaman viimeisen jakson katselin loman mittaan. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä kannatti! Olen katsonut sen toki aikoinaan, mutta kyllä tämä toinen kerta oli kerta kaikkiaan aivan mahtava. Lisäksi sarjaa on piiloteltu uusintakierroksilta ja dvd:t ovat olleet hintavia todella pitkään; tosin löysin boksin kerran erittäin halvalla, mutta en sitä ollut ennen kesää "ehtinyt" katsoa. Nyt kun sarja vihdoin ja viimein tuli Hbo Nordicille kevään päätteeksi, pääsin viimein asiaan.

Deadwood kannattaa katsoa putkeen. Jaksojen välissä ei kulu aikaa vaan ne saattavat jatkua välittömästi edellisestä jaksosta. Jaksot ovat täynnä dialogeja sekä kohtauksia, jotka kannattaa seurata tarkkaan. Jokaisessa jaksossa tapahtuu, mutta kaikki ei ole visuaalista, vaan paljon merkittävää tapahtuu keskustelujen ja tapaamisten perusteella. Hahmoja on vaikka millä mitalla; jotkut mukavia ja jotkut vähemmän mukavia, mutta äärimmäisen kiinnostavia kaikki, kuten hyvä ja paha Al Swearengen. Oma suosikkini on tietysti edelleen Seth Bullock; ei täydellinen hänkään. Deadwoodissakin on henkilöissä melkoista vaihtuvuutta kuoleman muodossa alusta loppuun, mutta erittäin suuri joukko on mukana lähes alusta loppuun.



Deadwoodin mutainen ja usein suhteellisen ankea maailma pitää hyvin otteessaan. Juoneen uppoutuu toden teolla, koska kaikessa ankeudessaan sarja on hyvin aidon oloinen. Tuskinpa olisin siellä itse aikoinaan viihtynyt eli tästä villistä lännestä ei saa millään muodolla kovin romantisoitua kuvaa. Naisen paikka on pääsääntöisesti vain ja ainoastaan kotona tai ilotalossa, mutta ei tästä hyviä naishahmoja kuitenkaan puutu. On Joanie Stubbs, Trixie, Alma Garret sekä tietysti Calamity Jane, joka ei edusta kumpaakaan edellä mainittua. Calamity Jane on Calamity Jane.



Kaikki sarjan henkilöt eivät ole pahoja tai kovia, mutta silti mielenkiintoisia, kuten mm. Charlie Utter, Sol Star sekä tietysti Wild Bill Hickock, jonka tarina ei pitkään jatku. Kaikki ihmiset näyttävät myös siltä, miltä ihmiset näyttävä; kirjo on valtava. Sehän se näiden huippusarjojen salaisuus onkin, että epätäydellisillä ihmillä saadaan pidettyä mielenkiinto yllä alusta loppuun. Kaikkihan ovat epätäydellisiä omalla täydellisellä tavallaan. Pahuutta on aina kaikkialla, mutta hyvyyttäkin löytyy yllättävistä paikoista. Joskus sitä vilahtaa siis jopa Al Swearengenissä.


Ainoa Deadwoodin miinus on se, että sitä olisi pitänyt tehdä paljon enemmän. Kolme kautta on aivan liian vähän ja tarina jää kesken; eikä sillä, että tarinan olisi sen kummemmin tarvinnut päättyäkään. Mutta kyllä Deadwoodista olisi saanut irti vielä monta monituista kohtausta. Mutta ei auta, Deadwood päättyi jo kauan sitten. On vaan aloitettava joskus alusta uudelleen, mutta sen teen kyllä mielelläni. Erittäin mielelläni.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Granita

Muutama vuosi takaperin kesälomamatkalla Sisiliassa ihastuin paikalliseen herkkuun Granitaan. Perinteinen granita tehdään sitruunasta ja se on erittäin jäähileinen, mutta paikallisissa granita-baareissa tarjoillaan milloin mistäkin herkusta valmistettua samettisempaa granitaa, joka on vähän kuin mehujää, mutta valmistettu aidoista marjoista ja hedelmistä.


Sisiliassa kokeilin sitruuna-granitan lisäksi ainakin mansikka- ja vadelma-granitaa. Nämä kaksi olivat ihan parhaita! Mitkä tahansa marjat sopivat granitaan ja voisin kuvitella, että mustaherukasta voisi saada todella hyvää granitaa. Muistelisin, että Sisiliassa oli tarjolla myös kahvigranitaa, joten mitä vaan voi ilmeisesti kokeilla. Sisiliassa granita valmistetaan koneella, mutta kyllä köyhän miehen versio onnistuu myös pakastimessa jäädyttämällä. Ja on muuten helppoa ja hyvää! Olen löytänyt ohjeen jostain muutama vuosi sitten ja poistanut siitä vuosien mittaan kaiken tarpeettoman, kuten sitruunamehun.








 
Mansikka-granita

Tarvitaan:

6 dl vettä
2 dl sokeria
3 dl mansikkasosetta

Sekoita vesi ja sokeri. Keitä seosta noin minuutti, kunnes sokeri on liuennut veteen. Lisää soseutetut mansikat.

Kaada seos esim. teräsvatiin ja jäähdytä. Siirrä seos pakastimeen ja anna jäätyä. Sekoittele seosta kuitenkin vähitellen, jotta se jää ilmavaksi. Tarjoile granita ennen kuin se on täysin jäätynyt. Täysin jäätyneenä, granitaan joutuu sulattelemaan, jotta sen saa annosteltua. Parasta on "granita con panna" eli tarjoile ehdottomasti kermavaahdon kera!



Sisilialainen granita on granita-baareissa jäätelömäisen pehmeää, jonka voisi varmaan saada aikaan jäätelökoneella, mutta käy se näinkin. Itse asiassa Bar Vitellin kuuluisa sitruuna-granita taisi kyllä enemmän muistuttaa tätä enemmän itsejäädytettyä. Joka tapauksessa granitaa kannattaa kokeilla kesäherkkuna; tämä on ainakin kylmää!


maanantai 18. elokuuta 2014

Fargo

Suhtauduin vähän varauksella FX-kanavan Fargo-sarjaan ja en olekaan pitänyt mitään kiirettä sen katsomisella HBO Nordicilta. Kesän mittaan ajattelin kuitenkin kokeilla ja päädyin sitten katsomaan koko sarjan putkeen noin viikossa. Tämä olikin tosi hyvä! Vähän niin kuin se elokuva; tavallaan. Mutta kuitenkin aivan erilainen. 

Credit: hbonordic.com

Coenin veljekset ovat olleet mukana sarjan tuotannossa ja sen kyllä hyvällä tavalla huomaa. Sarjan maailma on sama kuin elokuvan, hahmot ovat osittain samoja eri nimillä tai sitten aivan muita. Tällä kertaa tarina kertoo vakuutusmyyjästä, joka kohtaa jonkinlaisen (ja aivan mielipuolen) palkkatappajan, jonka jälkeen vakuutusmyyjän elämä menee sotkuiseksi. Juoni muistuttaa elokuvaa, mutta sarjaan tietysti mahtuu paljon enemmän juonta. Ja ruumiita. Ja niitä on paljon! Sarja on välillä todella raaka, mutta se kerronta on sieltä Coenien maailmasta eli ei tämä mikään Broadwalk Empire ole. Nauraakin kyllä saa ja yllätyksiä juonessa piisaa; todella viihdyttävä sarja.

Credit: hbonordic.com
Martin Freeman (Lester Nygaard) tuntuu olevan nykyään kaikkialla, mutta hän sopiikin todella monenlaisiin tuotantoihin, kuten nyt tähänkin. Billy Bob Thornton (Lorne Malvo) on taas tuttu kylmäävä sekopää, jonka on nähnyt usein ennenkin, mutta niissä rooleissa hän kyllä loistaa. Allison Tolman (Molly Solverson) on myös todella hyvä; aidon ihmisen oloinen. Lisäksi sarjassa oli lukematon määrä muita todella mielenkiintoisia sivuosia. Ihan täytyy kyllä miettiä ketkä kaikki selvisivät ensimmäisen kauden loppuun, sillä heitä ei kyllä ollut monta.

Credit: hbonordic.com

Tosiaan sarjasta on tulossa uusi kausi. En ole kauheasti tutustunut asiaan mitä siinä mahdollisesti olisi luvassa, mutta jos tämä samalla tavalla jatkuu, olen kyllä todella kiinnostunut. Nämä nykyiset sarjat, kun ovat niin lyhyitäkin; ensimmäisellä kaudella Fargossa oli kymmenen jaksoa. Ilmeisesti toisella kaudella on luvassa paluuta menneeseen aikaan; pysytään kuulolla!

Credit: hbonordic.com

lauantai 16. elokuuta 2014

Vanhatkin kukkii

Trooppisten kesäsäiden lomassa on saanut nauttia siitä, että muutama uudelleen kukittaminen parvekkeella on onnistunut. Se ei aina ole niin yksinkertaista; tosin ihmeköynnös on tuntunut viihtyvän meillä aika hyvin.

Varjoisimmassa paikassa kesän viettänyt hortensia kukkii taas. Ensi vuonna voi kyllä olla niin, että täytyy hortensiat kokonaan sijoittaa sille puolelle. Aurinkoisemmalla paikalla ovat kyllä viihtyneet suhteellisen hyvin, mutta kastelu on ollut varjoisammalla puolella kyllä helpompaa. Kuivumisen suhteen tämä kesä on tietysti ollut lämpötilojen puolesta poikkeuksellinen. Kuivumisherkkä hortensia tuntuu kyllä lähinnä olevan kaupasta ostettaessa, kun siinä on tuoreet nuput ja kukat. Sen jälkeen kuivumiset eivät ole niin vaarallisia. Uusien kukkien toivossa voisi kyllä kokeilla ensi kesänä varjoisempia olosuhteita; jospa näitä tulisi lisää.

Viime kesänä ostettu ihmeköynnös on alkanut kukkia parvekkeella. Ihmeköynnös on muutenkin aika komean kokoinen. Pari vanhempaa ihmeköynnöstä kukkivat kyllä vähän väliä sisätiloissa ja kukkisivat sekä kasvaisivat varmaan enemmänkin, jos vaihtaisin ne suurempaan ruukkuun. Olen täysin unohtanut koko asian kesän mittaan ja täytyy kyllä hoitaa se kuntoon. Voi voi, näistä kun saisi meidänkin olosuhteissa kasvatettua niitä samanlaisia pensaita kuten Välimeren maissa...



torstai 14. elokuuta 2014

Nalleilua

Nallemaisiin tarjouksiin osuessa on aika vaikea vastustaa uutuuslankojen kutsua. Ja kuka sitä haluaisikaan, kun oikeasti lankariippuvainen kaipaa vaan sopivaa tekosyytä hankkia niitä lisää. Joka tapauksessa tiedän ainakin mitä olen näistä tekemässä!


Anttilassa aloitettiin loppukesä oikein hyvillä tarjouksilla, kun tavallinen Nalle-lanka maksoi 3 euroa/kerä ja Taika 5 euroa/kerä. Aikomuksena on neuloa viimeisimmässä Novitan lehdessä ollut huivikaulus jakku muutamassa eri värissä. Näitä kahta lankaa on ehkä syytä hamstrata vähän tulevaisuudessa lisää, mutta pysyvät kuitenkin varmaan ensi kesään saakka Novitan lankamarkkinoilla, joten aikaa tässä on. Nyt en niitä hamsteroinutkaan kuin ohjeeseen tarvittavan määrän. Kotona omassa valossa niiden sävytkin olivat jo syvemmät ja hailakkuus haihtunut muistoihin kaupasta. 



Taika-langan ruskeaa versiota ostin vain pari kerää varastossa olevien lisäksi ja nekin ihan tulevan tarpeen mukaan. Tämä ruskea on kyllä niin nätti sävy. Rehellisyyden nimissä olisin kyllä ostanut sitä uutta pinkki-vihreääkin, mutta niitä oli vain yksi kerä jäljellä. Joskus myöhemmin sitten. Tuleehan niitä tarjouksia. Toivottavasti!


Tarjous on voimassa vielä muutaman päivän, joten täytyy miettiä, jos pitäisi käydä tarkistamassa lankahyllyjen täydentymistä. Kerran meinasin jo mennä, mutta totesin, että en oikeasti tarvitse lankaa. No hyvä minä, oikeasti en tarvitse. Mutta silti niiden ostaminen tekee vaan niiiiin onnelliseksi...

tiistai 12. elokuuta 2014

Tassuasiaa

Muutokset elämässä eivät tule kello kaulassa; eikä varsinkaan vanhuus. Oman vanhenemisen vielä jotenkin tiedostaa ja sen, että lapsi kasvaa, mutta ikääntyvä lemmikki menee siinä sivussa. Lemmikki voi olla iäkäs, vaikka kuinka monta vuotta ilman mitään sen kummempia vaivoja ja sairauksia. Ja sitten iskee se todellinen vanhuus ja aikaa ei enää olekaan. Kun hyvä ystävä on tassutellut vieressäsi lähes 14 vuotta neljässä yhteisessä eri kodissa ja ollut läsnä elämässäsi kihlajaisista häihin ja vauvan syntymästä lapsen 9-vuotissynttäreihin, voi vaan kuvitella, että luopumisen tuska on suurta. Kyse ei ole siitä, etteikö lemmikin lyhyempi elämänkaai olisi ollut tiedossa, mutta eihän sitä oikeasti mihinkään elämässä oikeasti varaudu ennen kuin on täysin pakko. Ja silti sen ymmärtää koko ajan, että elämä on rajallista; meillä kaikilla. Mutta surulle ja ikävälle ei voi vaan mitään, oli sitten mistä luopumisesta kysymys. Vain aika auttaa ja uudet asiat.


Hyvän ja terveen elämän eläneen beaglemme aika täytyi heinäkuussa. Keväällä ei voinut kuvitellakaan, että yhteinen aika olisi nyt tässä. Paha nivelrikko oli hiipinyt elämään salakavalasti ja alkukesästä takajalkojen lihakset olivat jo kadonneet. Nilkutus paljasti tilanteen, mutta hankala sitä olisi ollut havaita, sillä koiran kipukynnys on ollut aina hämmästyttävän suuri. Iäkkään koiran kanssa nivelrikon hoitona oli vain kipulääkitys, joka toimi kesän ajan niin hyvin kuin vaan voi. Heinäkuun helteet toivat kuitenkin mukanaan sydänongelmat ja loppu oli nopea. Sydänvika oli varmastikin pikkuhiljaa muutenkin kehittymässä ja helteet eivät siinä ainakaan auttaneet, mutta nesteen keuhkoissa aiheuttama yskä paheni muutamassa päivässä ja lopulta nestettä oli kertynyt runsaasti jo keskivartaloon. Yöt olivat levottomia ja oma rakas lemmikki oli enää vain hetkellisesti läsnä, vaikka kuinka yritti loppuun saakka olla oma itsensä. Lemmikin elämänkaari on sellainen, että eräänä päivänä vain tiedät sen, että parempaa päivää ei vaan enää tule. Tilanne on lohduton, mutta meillä oli siihen aikaa totutella melkein pari kuukautta kesäkuun alun eläinlääkärin jälkeen. Sydämen vajaatoiminnan tulkitsimme itse oikein ja kun tilanne muutamassa päivässä huononi päivä päivältä lisää, oli aika jättää hyvästit ennen kuin rakkaan lemmikin elämä on kärsimystä. Nivelrikkokin oli joka tapauksessa kuluttanut jo etujalatkin. Olin aina pelännyt, että päätös olisi vaikea, mutta sitä se ei ollut; mutta niin äärimmäisen surullista. Yhteiset vuodet ja yhteinen aika tekee luopumisesta niiiiin vaikeaa.

Mutta jos sydäntä ei laita elämässä peliin, ei sitä mitään saakaan. Siksi se on avattava uudelleen ja kutsuttava kotiin uusi sohvanvaltaaja viemään sydämesi. Lemmikin omistamisessa on vain niin, että parin kuukauden luopumisen tuska ja viimeiset täysin suruntäytteiset päivät eivät oikeasti vesitä niitä hyviä vuosia, joita lemmikin kanssa saa. Surressa aika tiivistyy, mutta oikeasti aika on todella pitkä. On vaan uskallettava uudelleen.


Niinpä meillä ennen oli Topi ja nyt meillä on Osku. Uusi beagle tuli vastaan niin nopeasti, mutta niin sen oli varmaan tarkoituskin. Samalla tavalla tuli aikoinaan Topikin ja monet muutkin hyvät asiat elämässäni. Koko perhe oli Topin vanhetessa halukas uuteen koiraan. Aikoinaan muutkin rodut olisivat olleet mahdollisia, mutta viimeisen vuoden aikana vahvistui täysin se, että olemme beagle-ihmisiä ja beagle meille myös tulee. Miten voisimme edes harkita muita vaihtoehtoja. Sopivia beaglejä on aika vähän tarjolla ja tiedossa oli, että sopivan osuessa kohdalle, se on vaan otettava, niin kuin aikoinaan Topikin. Hetkeäkään en sitä katunut; enkä ole nytkään. Pelkäsimme, että tämän kesän pennut olisivat jo menneet ja odotusta olisi ensi kesään asti. Pakkohan se olisi hyväksyä, mutta beagletön elämä ei ole mistään kotoisin, kun siihen on tottunut. Urospentu oli toiveena, mutta narttukaan ei ollut poissuljettu vaihtoehto. Niinpä sitä kuitenkin perheeseemme löytyi nelikuinen beaglepoika, joka haettiin ensikatselmuksesta muutaman päivän kuluttua. Beagletön aika oli päättynyt.

Osku on ihan erinäköinen ja erilainen kuin Topi. Molemmat ovat samoja kolmivärisiä, mutta väritys on aivan erilainen. Osku on suunnillleen nyt samankokoinen kuin Topi oli 7 kuukautta vanhana tullessaan meille. Osku on vaan painavampi ja lihaksikkaampi. Osku tuntuu oppivan asioita todella helposti ja nopeasti, mutta Topi olikin meidän ihana oma höntti; enkä sano sitä millään pahalla. Tietysti myös iällä omien ihmisen pariin muuttamisessa on sanansa tässä; jos Topikin olisi meille (tai sinne Argentiinaan, minne oli menossa) löytänyt tiensä aiemmin, tilanne olisi voinut olla toinen. Nämä kaksi ovat niin erilaisia ja ihania omalla tavallaan; beaglejä kuitenkin molemmat.



Pentuaikaan äkillisesti muuttaminen on ihan hyvä juttu. Olisin luultavasti jännittänyt sitä aivan hirveästi liikaa. Topilla oli paha eroahdistus pentuna ja se ilmeni aina uudelleen muutoissa ja elämänmuutoksissa. Topilla on kuitenkin tausta kennelissä ja Osku on taas kasvanut perheolosuhteissa ja oli selvästi kiintyneempi ihmisiin kuin mitä Topi. Mutta sitten on se itsenäisyys, joka Oskulla selvästi on. Omien ihmisten kanssa taas Topi oli taas niin ikionnellinen, että se lopulta ilmeni valtavana ahdistuksena, kun oli erossa laumassa; viimeiseen asti, vaikka vuosien mittaan tilanne rauhoittuikin valtavasti. Mutta se työ ja vaiva, joka meillä on nähty eroahdistuksen hallintaan kantaa nytkin. Nyt ei oteta mitään riskejä. Lisäksi yksinäiset päivät ovat lyhyitä, kun lapsi tulee koko ala-asteen ajoissa koulusta. Harjoittelu on alkanut ihan hyvin ja nyt on päästy ihan oikeaan arkeenkin. Ja nyt meitä yksi ulkoiluttaja lisääkin Topin pentuaikoihin verrattuna.


Kaikenlaista tarviketta on sitten viime viikkoina joutunut (eli päässyt hankkimaan; vanha koira kun ei paljon mitään tarvinnut). Oskulla on paljon askeettisempi maku kuin Topilla. Ihania Topin vanhoja rottinkisänkyjä lähinnä syödään tai kyllä niissä öisin nukutaankin, mutta ilman valvontaa niitä ei voi käyttää. Topin vanhat viltit ja peitot ovat kyllä hyvin kelvanneet. Kasvattajalla näytti olevan käytössä muovisänky ja sellainen tuntui hyvin kaverille kelpaavan. Erikseen hankin myös vankkurisängyn, jossa on seinät ja katto luomaan turvallisuutta. Sänky on ilmeisesti näillä helteillä vain vähän liian kuuma, mutta usein sielläkin on käyty nukkumassa. Lisäksi on tarvittu pennulle sopivia valjaita ja uusia aktivointileluja. Vanhalla koiralla oli niin omat juttunsa.

Topin vanhat lelut ovat kelvanneet myös hyvin; pehmoista kumileluihin, joista Topi ei koskaan itse välittänyt. Ja mikä parasta, tämä kaveri syö luita! Kuivamuonan lisäksi olemme myös nyt tutustuneet raakaravintoon, jota varmaan jatkossa jatkammekin. Erityisesti isäntä on asiasta innostunut. Ja kyllä minäkin; kannatan ehdottomasti kaiken käyttökelpoisen lihan hyödyntämistä. Ja ne puruluut, niitä en voi riittävästi hehkuttaa; ne eivät vaan koskaan olleet Topi-tylsähampaan juttu.


Mutta se ikävä, kyllä se aika ajoin kaivautuu esiin. Kaipaan erityisesti sitä, miltä tuntui silittää Topia. Jokainen koira on niin erilainen. Osku on ihan yhtä ihana, mutta ei Osku ole täällä myöskään korvaamassa Topia. Oskun kanssa luodaan nyt sitä perustaa, jonka vuoksi Topikin oli meille niin valtavan rakas. Ne vuodet ja meidän perheen omat jutut, jotka koira tiesi. Se työ ja tie on nyt taas alkanut, vain lemmikki-ihminen sen voi ymmärtää. Topi oli juuri niin ihana, että tämä tie on taas vaan aloitettava....


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tuo Novitan syys

Pari viikkoa sitten saapui Novitan syksylehti ja heti sen tietysti luin. Lehti ei ehkä ihan niin värikäs ja syksyntäytteinen ollut kuin mitä olisin toivonut, mutta ehkä nyt on luonnollisempien värien aika. Kaikenlaista ihanaa sieltä kuitenkin löytyi; niin kuin nyt uutuuslangat kaupoistakin!

Ensinnäkin on ihanaa, että palmikoita löytyy paljon, koska niitä on kiva tehdä. Tämäkin lyhythihainen neuletakki voisi olla hyvinkin neulomislistalla. Pääsääntöisesti olen keskittynyt lankojen hamsteroinnissa Nallen ja 7 Veljestä -langan eri vaihtoehtoihin, koska pysyvät hyvin valikoimissa, mutta miksei sitä voisi hyvin Hileeseen joskus hairahtaa. Yksi erittäin mielenkiintoinen uutuuslanka kaupassa on ollut Joki, jossa on aivan mahtava sävyinen kanerva. Siihen saatan kyllä syksyn mittaa hairahtaa; ei voi mitään.





Miesten ja poikien neuleitakin taas löytyi ja vaikuttivat ihan mukavilta. Nykyiset työn alla olevat palmikkoneuleet kuitenkin työllistänevät jonkin aikaa ja olen itselleni ajatetellut neuloa jotain seuraavaksi, mutta esim. nuoren neulepusero voisi olla kyllä tulevaisuuden ohjelmassa. Pääasia, että lehdessä on miesväellekin jotain ainakin tehtäväksi joskus tulevaisuudessa!


Itse innostuin eniten naisen huivikauluksisesta neulejakusta, joka on tehty Nallesta. Näitä juuri tarvitsen ja tykkään käyttää! Tässä on vielä sävynäkin se toivomani uutuus Nallen kanerva. Myös uusi suklaanruskea sopisi tähän sekä olisi mielenkiintoista kokeilla tätä myös jollain (varastosta löytyvällä) raitalangalla. Nallen uutuusväreissä oli jännä kaupassa katsoa, kun ne on tarkoituksella jätetty tietyllä tavalla vähän haaleiksi. Mutta ehkä se on sitä nykyistä muodikasta maanläheisyyttä!

Kaupoissa olen päässyt ihastelemaan uusia lankoja ja esim. 7 Veljestä -langan syklaami on aivan huikea. Raidasta ja Polkasta löytyy aivan uskomattoman ihania uusia yhdistelmiä sekä tietysti se Taika-langan upea, upea, pinkki-vihreä sekoitus. Nyt kyllä joutuu todenteolla odottelemaan taas poistotarjouksia ensi talvena, sillä hinnat ovat raitalangoissa aika huimia. Mutta kyllähän niitä tarjouksiakin tulvii! Sitä vaan ihmettelen mihin ihmeeseen Novitan uudet langat ovat unohtuneet Sokoksen ja Prisman verkkokaupoista. Nämä ovat olleet oivia tilauspaikkoja ilmaisine SmartPost-toimituksineen. Ja kyllähän sitä ihminen lankaa tarvitsee.


Mielenkiinnolla jään odottamaan talvilehteä, josko silloin olisi luvassa värejä ja enemmän niitä raitoja. Ilmeisesti ainakin paljon kirjoneuleita. Ne eivät vahvuuteni, mutta niitä on kyllä ihan katsella ja ihailla kuinka moni muu niitä kyllä taitaa!