keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Päivän väri?

Se on tietysti vihreä. Hiihtolomalle tein vihreää neuletta ja olen puuhaillut kasvieni parissa intohimoisesti. Onnekseni löysin myös Instagramista maininnan uudesta Viherkoti-lehdestä, jonka kävin heti kaupan hyllystä hakemassa!


Tälläkään kertaa ei hyllyssä montaa kappaletta lehteä ollut, mutta sainpa sen kuitenkin. Joulukuussa etsin Kodin Kuvalehden villasukkanumeroa useasta kaupasta ja kioskista, mutta eipä sellaista enää löytynyt. Viherkoti-lehden löysin ja tykkäsin kovin! Kyseessä on erikoisnumero, mutta toivotaan, että näitä nyt säännöllisesti sitten ilmestyisi. Alkuosa lehdestä oli täynnä kauniita kuvia. Ne olivat lähinnä mainoskuvia, mutta lehti on todella kauniisti taitettu. Artikkeleita löytyi sitten taas lehden loppupuolelta ja ne olivat sisällöltään ihan hyviä. Myös mainoskuvat oli koottu mielenkiintoisesti ja ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kasvien nimet monissa kuvissa. Yritysten kannattaisi lisätä myös ne tiedot omiin kuviinsa.


Viherkasvit ovat todellakin muodikkaita ja melkein kaikissa sisustuslehdissä on niistä ollutkin juttua. Osa jutuista on erittäin hyviä ja osa taas aivan kummallisia. Ihmettelin esim. Glorian Kodissa olleita sisustussuunnittelijan ohjeita ja sääntöjä kasvien käytölle. Oikeasti? Jos sellaisia lukee ja noudattaa, ei varmaan kannata hankkia kasveja. Toki kannattaa miettiä kasvia millaisissa olosuhteissa se selviää, mutta ensisijaisesti kannattaa valita kasveja, joista pitää. Sen jälkeen voikin sitten miettiä, onko kotona sopivia olosuhteita vai ei. Ja aina voi kokeilla. Hyvistä olosuhteista huolimatta kaikki kasvit eivät aina siltikään pärjää. Positiivisesta otteesta ei ainakaan Terassi Median Viherkoti-lehdessä ollut pulaa. Ei mitään sääntöjä, ainoastaan vihreää iloa! Tykkäsin. Jatkoon.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Helmikuu parvekkeella

Helmikuun osalta uutta parvekkeella olivat narsissit. Pikkuhiljaa pakkasten jälkeen voisi siirtyä kevääseen ja uusiin kasveihin. Mikään ei kyllä voita tuoretta vihreää keväällä parvekkeella, vaikka ovat kyllä syysistutuksetkin aika ihania!


Auringonpaiste pitää huolen siitä, että parvekkeella alkaa pölistä. Istutukset kuivuvat ja kuivuneet lehdet muuttuvat pölyksi. Vielä maaliskuun syksyn istutuksia katselee, mutta sen jälkeen niiden värit alkavat olla kovin hailakat. Keijunkukkien osalta harkitsen vielä siirtäisinkö ne nykyisen pakkasjakson loputtua sisätiloihin, jos niissä vaikka vielä olisi eloa.


Murattien osalta luulen, että kevätaurinko on ne jo polttanut. Ne olisi varmaan pitänyt peitellä jo tammikuussa, jos niitä olisi halunnut pelastaa. Ne toki näyttävät edelleen kauniille, mutta luulen, että jätän pelastusyritykset tältä keväältä väliin. Kevätaurinko on niin raaka ja lasitetulla parvekkeella kovat pakkaspäivätkin lämpenevät reippaasti ja öisin palataan taas kylmään. Sisätiloissa ei myöskään ole kovin paljon tilaa kasvien säilytykselle pariksi kuukaudeksi, joten kokeillaan näin ja hankitaan huhtikuussa sitten uusia.


Koirakin on alkanut taas viihtyä parvekkeella tutkailemassa. Pimeällä sitä ei sinne ole vahingossakaan saanut, mutta erityisesti kun kunnollinen auringonpaiste on taas alkanut, parveke on muuttunut erittäin kiinnostavaksi. Päivä päivältä myös parvekkeella vietetty aika on lisääntynyt, joten kevät on kyllä kohta tulossa!


Syksyllä ostamani hyasintit ovat parvekkeella varmaan ihan syväjäädytettyjä, mutta kauniiksi nupullisiksi ne kyllä jäivät. Pakkasten jälkeen saattavat kyllä heti mädäntyä, mutta on niitä näin helmikuun valoisissa päivissä sentään ollut iloa. Ties vaikka niitä kevätversioita hankkisi myös parveketta piristämään.


Kevät on siis kovin odotuksissa ja kyllähän se sieltä jo pilkistää! Päiväkin on jo yli kymmentuntinen, joten vähitellen talvi alkaa väistyä. Paras parvekeaika on siis kohta alkamassa!

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Vihdoin lehtiä!

Menneen talven pimeys on koetellut kasveja kotona ihan poikkeuksellisen paljon. Kahdeksannessa kerroksessa riittää valoa normaalisti ihan hyvin myös pimeimpään aikaan. Kotona kasvit on toki sijoiteltu tarkasti valo (sekä beagle) huomioiden, mutta talven mittaan alkoi jo kasvien kunto huolestuttaa. Tammikuussa oli lyhyt aurinkoinen jakso, joka selvästi piristi kasvikuntaa, mutta huonostihan siinä kävi. Kaikki silmut kuihtuivat harmaisiin päiviin ja uutta innostusta on saanut odottaa!


Nyt sitten vihdoin on helmikuussa saatu kunnolla aurinkoa pakkasjakson myötä. Ja hetihän se alkoi vaikuttaa! Viikunoissa alkoi näkyä elämää ja kaikkien silmut ovat turvonneet. Yhdessä on jopa uusia lehtiä! Ja kyllä niitä on odotettukin. Talven mittaan olen jo täysin vieraantunut valosta ja vehreistä kasveista, joten pitkän pimeän jakson jälkeen uudet lehdet tuntuvat melkein maailman suurimmalta ihmeeltä. Parvekkeelta pelastettu hortensia voi myös mainiosti. Kukka tosin alkaa ruskistua, mutta kauniit vihreät lehdet ovat pysyneet talven mittaan ja parin kuukauden kuluttua kasvin voi siirtääkin jo parvekkeelle.


Palmuvehkoihin puolitoista vuotta sitten tehty mullanvaihto alkaa nyt vaikuttaa ja uusia lehtiä on luvassa todella paljon. Olen ennenkin huomannut, että palmuvehka ei paljon ensimmäiseen vuoteen uudesta mullasta perusta. Uudet lehdet ilmestyvätkin aina pimeimpään aikaan eikä kasvukautena. Pimeä talvi ja pimeä paikka verottivat kyllä kovin isointa palmuvehkaani, joten jouduin siirtämään sen vanhalle paikalleen työhuoneeseen. Vaikka palmuvehkat kestävät suhteellisen pimeitä paikkoja, olen huomannut, että aurinkoiselle paikalle tottunutta kasvia ei vaan voi siirtää sellaiseen vaan kaupasta tuodessa kasvi on sijoitettava suoraan varjoiseen paikkaan. Isosta palmuvehkastani kuoli lukematon määrä lehviä ja nyt sitten odotellaan todennäköisesti vuosia entistä kokoa. Sentään se ei kuollut kokonaan ja sitkeänä kasvina, se on varmasti edelleen pelastettavissa!


Välimeren kasveistani moni reagoi aurinkoon hitaammin, mutta ilokseni voin todeta, että lähes kaikki kasveistani ovat hengissä. Hoitoon tuotu oliivipuu jää kyllä nähtäväksi, ainakaan se ei ole edes leikkaamiseen reagoinut. Ihmettelen vähän tilannetta, sillä omat oliivipuuni ovat selvinneet talvesta aina erittäin hyvin ilman mitään hoitotoimenpiteitä; siis mikäli eivät vaan ole jääneet kaksistaan päivisin beaglen leikkikaveriksi. Kasvieni vihreän syvyyteen odotan kuitenkin lähiaikoina valtavaa muutosta; aurinkoterapia on parasta mitä voi saada!

lauantai 24. helmikuuta 2018

Tammikuu parvekkeella

Tämä talvi vaikutti ihan lupaavalle pitkälle tammikuuhun. Lämpötilat olivat ihan leppoisia, vaikka mukanaan tietysti leuto ilma tuo sateet, harmauden ja pideyden. Meillä kun ulkoilu on pakollista joka päivä koiran vuoksi, valitsen kyllä mieluummin ne lämpimät säät ja pimeyden kuin pakkaset ja lumen, sillä kuten nyt myöhemmin on nähty, ne eivät tuo mukanaan todellakaan välttämättä valoa tai kirkkaita päiviä. Parvekkeelle ei tammikuussa tuttuun tapaan juuri nähnyt muuten kuin viikonloppuisin, mutta nopeasti se tilanne paranee. Pidemmät päivät tuovat paljon paremmin valoa kuin pakkaset ja lumi!


Tammikuussa parvekeistutukset olivat oikein hyvässä kunnossa ja moni kasveista olisi saattanut selvitä hyvin jopa talven yli. Mietin keijunkukkien tuomista sisälle pakkasten tieltä, mutta tammikuun pakkasjaksosta ne ainakin palautuivat vielä erittäin hyvin. Kanervat saattavat jo vähän olla kuivumaan päin, mutta marjakanervat eivät ole näin täydellisen kauniita olleet koskaan tammikuussa. Joku niistä jo syksyllä näytti vähän ruttuiselta, mutta kumma kyllä ne kaikki palautuivat sittemmin ennalleen. Lämmin syksy näköjään on erittäin hyväksi niillekin!

Tänä vuonna meillä koverrettiin osa syksyn kurpitsoista vasta tammikuussa. Lyhdyt pysyivätkin hyvin kuosissa, sillä pakkasjakso säilöö ne kyllä hyvin. Lämpötilanvaihtelujahan ne eivät tietysti kestä ollenkaan ja mätänevät silloin helposti. Osa kurpitsoista on edelleen sisätiloissa tyhjentämättä, joten lyhtyjä on luvassa lisää vielä myöhemmin kevään mittaan. Kynttiläkausi on myös vähän päässyt päättymään, sillä se luontaisesti vaan loppuu, kun niitä on riittävästi polteltu eikä kukaan vaan enää jaksa niitä parvekkeella sytytellä. Päivän pituuden lisääntymisellä on tähän erittäin suuri merkitys.


Sypressit olivat tammikuussa erittäin vihreitä ja vehreitä. Samoin olivat pääosin muratitkin ja pienet pakkasethan tai lyhyet pakkasjaksot eivät niitä hetkauta. Mutta kun pakkanen jää päälle pidemmäksi aikaa, selviytyminen talvesta vaikeutuu huomattavasti. Se vähän nyt harmittaa, että pakkasia tuli kuitenkin, kun alkutalvi oli kasveille niin lupaava. Kyllä täällä pääkaupunkiseudullakin on vielä monille kasveille vaan talvi aivan liian kylmä.





Tammikuu on kuitenkin talvea ja joka vuosi talvi tulee aina tavalla tai toisella. Itselleni olisi hyvin tammikuun pakkasjakso riittänyt, mutta valitettavasti näitä säitä kun ei voi valita. Suurin osa talvea on kuitenkin jo tammikuussa selätetty, sillä onhan kevät-talvi nyt aivan eri juttu! Kun yöllä ja päivällä on lämpötilat hurjasti erilaiset, tietää se kevään tuloa. Näin myös tässä helmikuussa!


perjantai 23. helmikuuta 2018

Vihreänkaipuu vs. keski-iän kriisi

Mennyt talvi on ollut erittäin pitkä ja pimeä. Pimeys on todistettu ihan tilastollisestikin, mutta pimeys tuo talvelle myös turhaan pituutta. Syksy oli toki lämmin ja hyvä niin, mutta aurinkoa odotellessa kaikkein viimeiseksi olisi näin lopputalveen kaivannut enää mitään erityisen kylmiä pakkasjaksoja. Nyt toki samalla on aurinkoa saatu ja siinä huomaamatta harmaissa päivissä vaeltaessa on päiväkin kasvattanut pituutta reippaasti. Säähän ei toki voi vaikuttaa, mutta aurinkoisilla tai jollain tavoin edes valoisilla päivillä olisi tänä talvena ollut itselleni valtavasti merkitystä. Useamman vuoden olen selvinnyt talvesta hyvin miettimättä sitä liikaa ja keskittymällä täysin kaikkiin mukaviin asioihin. Nyt olen kuitenkin väsynyt talveen ja olen väsynyt pimeyteen. Vihreys ja kasvit sen sijaan ovat tuntuneet niiltä harvoilta asioilta, joista olen jaksanut piristyä. Senpä vuoksi olenkin vieraillut paljon kukkakaupoissa. Uppoutuminen vihreään on aina tuottanut minulle mielihyvää, mutta erityisesti nyt, kun mikään ei oikein tunnu miltään. Vihreänkaipuu on aivan luonnollista tähän aikaan vuodesta ja olen kokenut sitä aina. Tässä vaiheessa vuotta päivän pidentyessä se yleensä helpottaa, mutta tällä kertaa oma alakulo ei vaan tunnu hellittävän.


Viime kesänä osasin jo odottaa vaikeaa talvea. Syksy putkiremontteineen tulisi varmasti olemaan rankkaa ja niinhän tässä varmaan kävikin. Itse remontti sujui hyvin ja siitä kyllä selvisi aivan mainiosti, mutta remontin myötä syksystä meni myös viimeiset valoisat hetket. Kellojen siirto on aina se viimeinen niitti, josta tietää, että seuraavan kerran töistä tulee valoisalla kotiin sitten joskus helmikuussa. Se onnellinen päivä koitti viime viikolla, joten jotakin erittäin positiivista on jo sentään tämän talven osalta saavutettu. Kellojen siirtelystä luopuisin oikein mielelläni, mutta mihinkään talviaikaan en todellakaan haluaisi pysyvästi siirtyä; kaikki kunnia toki kansalaisaloitteelle. Keskustelu aiheesta on toki hyväksi. Valoisat illat suurimman osan vuotta tuovat päiviin paljon lisää virtaa ja ilman niitä olisi suuri osa keväästä ja syksystäkin samanlaista pimeydessä vaeltamista kuin näin talvella. Valoisat aamut eivät paljon kuudelta heräävää hyödytä. Pysyvä talviaika olisi lopullinen niitti asumiseen Suomessa. Tarkoituksena onkin puolison kanssa lähteä Välimeren ilmastoon asumaan, kun se vain lapsen koulun ja oman työssä käymisen kannalta on mahdollista; sielläkin kun pitäisi pystyä hankkimaan elinkeinonsa jollain tavalla. Viimeistään kuitenkin sitten eläkkeellä... Heh, tuo ajatus, jota olen tähän saakka niin pontevasti vastustanut. Olen aina ihmetellyt kuinka paljon Suomessa on (nuoria) ihmisiä, joiden päämääränä kaikessa on eläkkeelle jääminen. Se on tuntunut käsittämättömältä ja nytkö minusta on tullut sellainen? Pysyvä talviaika nopeuttaisi muuttamista turkooseille vesille huomattavasti (pimeys sekä talvi ovat tällä hetkellä juuri ja juuri siedettävissä ja kevät syksyyn menee nykyään allergioiden kanssa painiessa), mutta se vaatisi myös ratkaisuja ja ihan oikeita toimia sen eteen, millä voisi muualla elää. Sekä kaikkein eniten uskallusta, joka elämästä tuntuu tällä hetkellä kaikkein eniten puuttuvan.



Remonttisyksyn lisäksi ihmettelin viime vuonna kuinka väsynyt oikein olin jo koko viime kevään. Olin valtavan ärtynyt ja erittäin stressaantunut. Niin stressaantunut, että päästäni lähti valtavasti hiuksia. Muuta syytä kuin stressin en siihen ole toistaiseksi ainakaan keksinyt. Myöhemmin ajattelin olevani stressaantunut tulevasta remontista ja puolison useista työmatkoista, mutta myös motivaatio työhön oli kovilla ja tilalla oli kova stressi ja ärtyneisyys. Stressaantuneisuus poistui vasta pitkän kesäloman loppupuolella ja hyväksyin ehkä henkisesti siinä samalla tulevan syksyn remontteineen sekä keskityin sen vuoksi elämiseen päivä kerrallaan. Tällä tavoin remontista selvisi kyllä erittäin hyvin, kunnes taas marras-joulukuussa olin taas aivan puhki. Joka vuosi samaan aikaan minulla on muutenkin tapana kerätä itsellseni valtavasti kivaakin tekemistä työkiireiden oheen ja aika ei vain tunnu riittävän mihinkään. Tässä ei siis sinänsä ollut mitään kummallista, mutta olin sekä henkisesti että fyysisesti erittäin väsynyt. Loppusyksystä tulkitsin sen syynä olevan sekä remonttisyksy että pimeys, johon kyllä jouluajan vapaajakso tepsii ja kyllä se tepsi väliaikaisesti. Tammikuun lopussa taas on mielen vallannut toivottomuus, apatia sekä omien valintojen valtava kyseenalaistaminen. Paras työmotivaatio on taas hakusessa ja olen henkisesti hyvin väsynyt, mieli surullinen sekä toisaalta taas erittäin ärtynyt. Luonnollisesti siihen vaikuttaa pitkä talvi ja pimeys, mutta sen pitäisi jo näillä aurinkoisilla säillä helpottaa. Vai pitäisikö, jos on ollut ihan puhki?


Ja kyllä, olen ollut kyllä puhki. Jaksan kyllä käydä ihan hyvin töissä ja harrastaa iltaisin, mutta parhain vire on poissa. Kaikenlaista saa kyllä aikaiseksi, mutta aloitekyvyttömyys ja saamattomuus painaa erityisesti iltaisin. Innostustakin asioihin saatan kyllä tuntea, mutta lyhyen aikaa ja hetken kuluttua olen taas ahdistunut jostain tulevasta. Parhain motivaatio työtehtäviin on kateissa, vaikka teenkin töitä edelleen hyvin ja tunnollisesti. Olen valinnut väärän alan, väärän työn, väärän koulutuksen. Pitäisi vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Jaksanko vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta? En taida uskaltaa vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Normaalisti työ on sujunut päivisin hyvin, vaikkei se mikään unelmatyöni olekaan (aika harvalla varmaan on), ja olen viihtynyt työssä ja työtehtävissäni hyvin. Illalla olen jaksanut tasapainoisesti hyvin omien rakkaiden harrastusteni parissa, mikä on tuntunut erittäin sopivalta kombinaatiolta, koska ainakaan toistaiseksi harrastuksista ei ole ollut ammatiksi. Nuorena valitsin monipuolisen, työllistyvän ja ns. kunnollisen koulutuksen luovan ammatin sijaan ja olen tietysti katunut sitä aina enemmän tai vähemmän, vaikka syy valintaani ei ole poistunut. Jatkuva luovuus olisi saattanut käydä liian stressaavaksi, harrastaessa taas niin harvoin käy; kunhan vain harrastuksille jää riittävästi aikaa. Aiemmin aina ajattelin, että eteen saattaa työmielessä tulla jotain muuta ja mielenkiintoista, mutta nyt yhtäkkiä sitä onkin jo nelikymppinen eikä mitään suurta ja ihmeellistä ilmaantunutkaan. Neljä vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa, mikä oli loistava ratkaisu. Näiden vuosien aikana tähän uuteen työhön on tietysti ehtinyt jo rutinoitua ja nyt on ehkä taas syntynyt tarve miettiä, voisiko vielä kuitenkin tehdä jotain muuta päivisin. Kaikki millään tavoin normaalia hankalammat työtehtävät ovat alkaneet tuntua ylitsepääsemättömiltä ja kevääseen eli vuoden kiireisimpään aikaan töissä tuntuu erittäin vaikealta motivoitua. Mielessä vuorottelevat ajatukset siitä, kuinka olen valinnut kaiken väärin eikä minusta ole kuitenkaan mihinkään sen enempään. Siinäpä se, tiivisettynä. Nyt helmikuussa aloin miettiä, että voisiko tämä olla jotain muutakin kuin kaamosmasennus ja vihreänkaipuu. Ei nyt sentään vaihdevuodet, mutta jotain kuitenkin. Päädyin lukemaan keski-iän kriisistä ja kammotus sentään, sehän se onkin!


Kamalaa ja huvittavaa, mutta toisaalta niin helpottavaa. On ihanaa ymmärtää, että ajatukseni eivät johdukaan pelkästään huonoista valinnoista, vaan ehkä kyseessä onkin ilmiö, jonka käy läpi niin moni muukin samanikäinen. Neljäkymppiä ei tuntunut miltään ennen sitä eikä täyttäessä, mutta näköjään neljänkympin kriisi on hiipinyt elämääni hiljalleen sen jälkeen. Kriittisyys, näköalattomuus, toivottomuus ja elämän rajallisuus. Googlasin aiheesta useamman artikkelin ja diagnoosini vahvistui entisestään. On huomattavan helpottavaa, kun ymmärtää mistä on kyse ja omia ajatuksiaan voi yhtä lailla kyseenalaistaa. Ajatukset valinnoista ovat varmaan ihan oikeita, mutta mittasuhteet vääriä. Pimeys, talvi ja remontit eivät tilannetta helpota ja siinä on ollut epäonnea, että kaikki nämä ovat osuneet kohdalle juuri nyt yhtä aikaa juuri kun elämässä huomaamatta tapahtuu mielenmyllerryksiä. Kevät näyttää kuitenkin valoisammalta (ainakin taas hetkellisesti), kun olen ymmärtänyt, että ratkaisuja ei tarvitse tehdä nyt juuri tällä hetkellä, vaikka kuinka valinnat tuntuvat vääriltä. On ihan hyvä hakea jotakin hyvältä tuntuvaa työpaikkaa tai suunnitella ulkomaille muuttamisen mahdollisuutta. Eläkkeen odottamiseen en halua keskittyä edelleenkään. Sen sijaan yritän löytää harrastuksilleni tulevaisuudessa entistä enemmän sijaa ja käydä harrastuksiin liittyvillä kursseilla. En ole tuhlannut elämääni tähänkään asti (vaikka kuinka siltä on välillä tuntunut) enkä varsinkaan meinaa tehdä sitä jatkossa. Jos vihreys tekee onnelliseksi, tehköön se myös jatkossa. Hetkellinen toivottomuus poistuu aikanaan ja onnellisuuden lähteet pysyvät ennallaan. Kannattaa miettiä sitä, mitä kuunteli ja teki 15-vuotiaana, sillä moni sama asia tekee onnelliseksi myös myöhemmällä iällä. Mudhoney, Soundgarden, Led Zeppelin, viherkasvit, jäätelö, elokuvat sekä neulominen. Hyvät valinnat olen tehnyt, usko tai älä. Vuosien mittaan mukaan on tarttunut myös muuta mukavaa, kuten perhe ja oma beagle. Ja tarttuu jatkossakin, kunhan vain keskittyy uusiin mahdollisuuksiin eikä mieti turhaan menneitä valintoja. Tee sitä mistä nautit, olkoon se työ tai harrastus, ja työ kuitenkin mahdollistaa ne vihreätkin harrastukset.