torstai 29. marraskuuta 2018

Peikonlehtiä ja pistokkaita

Peikonlehtien pistokasprojektit ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi. Viime kevään pistokkaat kasvoivat kesän aikana erinomaiseen istutuskuntoon ja heinäkuun lopussa ne jo istutettiinkin. Ne juurtuivat erittäin hyvin ja uusia lehtiäkin ilmestyi syksyllä. Nyt pistokkaat ovat jo muuttaneet uuteen kotiin ja keväällä varmaan täytyy kokeilla istutuksia uudelleen.

Jättipeikonlehdistä saa komeita pistokkaita, mutta niin myös pienilehtisistä versioista. Ne kasvavat myös erinomaisesti ja meillä jopa vähän liian hyvin. Ne rönsyilevät helposti ja alkavat kiinnittyä seinään. Vuosi sitten syksyllä leikkasimme pahasti ylikasvaneen peikonlehden aivan lyhyeksi ja siihen ei tainnut jäädä lehteäkään. Muistelin, että olisin valokuvannut kasvia silloin, mutta en valitettavasti löytänyt kuva-aineistoa. Ajattelin silloin, että katsotaan selviääkö se leikkauksesta ja niin vain ensimmäiset lehdet alkoivat alkutalvesta ilmestyä. Nyt kasvi on aika toisenlainen ja palannut entisiin mittoihinsa. Tällä kertaa leikkaan sitä jo valmiiksi säännöllisesti.


Peikonlehdillä on tapana romahtaa joka suuntaan ja kääntyä helposti valoa kohti. Niitä saa sitten sitoa ja ne kaipaavatkin tukikeppejä hyvin helposti. Siirsimme yhden peikonlehdistä eteiseen, johon ei luonnonvaloa varsinkaan talvella ole lainkaan tarjolla. Kasvin yläpuolelle kiinnitimme kasvivalon ja johan on peikonlehti ryhdistynyt. Kasvi on noussut aivan pystyyn ja siitä on tullut todella komea. Täytyy muistaa näiden pistokkaidenkin kanssa käännellä niitä säännöllisesti, jotta pysyvät pystylinjaisina. Pimeällä suuntaavaa heti valoa kohti ja muuttuvat lähinnä pensaiksi. Hyvä kasvuhan on peikonlehdillä taattu, jos vain valoa on tarjolla jonkin verran. Toki mitä aurinkoisempaa, sitä parempi!




tiistai 20. marraskuuta 2018

Kukkasidontaa kotona ja kahden euron ruusut

Kukkasidontakurssista innostuneena pääsin syksyllä heti kokeilemaan sidontaa kotioloissa. Paikallisessa ruokakaupassa tuli vastaan 2 euron nippuja aivan valtavan kokoisia (muistaakseni ecuadorilaisia) ruusuja, joita ostin kotiin kahden kimpun verran. Ruusuja oli huikeat 14 kappaletta ja niiden seuraksi haalittiin ulkoa erilaisia vihreitä pihlajanmarjan oksista saniaisiin. Itse sidontapuoli olikin sitten paljon vaikeampaa!

Ainakaan mistään spiraalisidonnasta ei kannata haaveilla. Ruusut olivat vahvavartisia isoine piikkeineen eivätkä ne taipuneet kovinkaan paljon edes poistettuani piikit. Luonnonkasvit taipuvat kauniisti vielä vähemmän; tai menevät sitten poikki. Vähän helpommalla yritelmällä kuitenkin ruusut sai luonnonkasvien kanssa samaan maljakkoon ihan kauniisti, sellaisella luonnollisella ja erittäin rennolla tyylillä. 


Luonnosta tuodut vihreät eivät toki maljakossa pitkään kestäneet, mutta hintaansa nähden tästäkin asetelmasta oli iloa ihan mukavan pitkään. Kukkasidonta vaatii todella paljon harjoittelua ja hyviä materiaaleja. Täytyy pitää mielessä ja alkaa harjoitella lisää, sillä onhan se puuhailu aivan oma nautintonsa kukkien ihailun lisäksi!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Sidontakurssilla

Kävin aiemmin syksyllä Kukkakauppa Sitomon kukkasidontakurssilla. Olen haaveillut sellaisesta pidempään, vaikka olen kuitenkin sydämeltäni enemmän viherkasvi-ihminen kuin leikkokukkien suurin ystävä. Luonnollisesti rakastan niitäkin ja aivan erityisesti värejä, mutta olen käytännön ihminen ja pidän asioista, jotka kestävät pitkään. Lisäksi maanviljelijän pojantytär kun olen, pidän siitä, että saan itse kasvit kasvamaan ja pysymään hengissä! Joka tapauksessa vaihtelu virkistää ja syksyllä olen päätynyt siihen ratkaisuun, että haaveista tulee tehdä totta eikä aina vain suunnitella!

Kukkasidontakurssilla oli kyllä aivan mahtavaa! Kävelen kukkakaupan ohi päivittäin metrolle ja olen siinä huomannut mainoksia kursseista, mutta aikataulusyistä nyt syksyllä ensimmäistä kertaa pääsin itse mukaan kurssille. Pari kolme tuntia kestävä kurssi piti sisällään vähän teoriaa ja opastusta, kukkien valintaa sekä itse sidontaa. Itse kurssi opastuksineen ei maksa mitään vaan ainoastaan maksetaan oman kimpun materiaaleista. Omani maksoi noin 60 euroa ja se oli aika suuri kimppu, joten runsaan parin tunnin kurssista kokonaishinta ei todellakaan ollut paha.


Kukkakimput sidottiin spiraalina ja leikkokukkien kanssa se onnistuukin jotenkuten amatööriltäkin. Mutta helppoa itse sidonta ei ole! Tosin se taitaa johtua jokaisen omista ennakko-odotuksista. Omalla kohdallani ehkä ajattelin kukkien valinnan ja sijoittelun olevan helppoa, mutta suuren valikoiman kanssa onkin vaikeaa tehdä päätöksiä. Lisäksi kukkien erilaisten korkeuksien käyttö oli vaikeaa ja niitä käyttämällä kimpusta juuri saa mielenkiintoisen. Onneksi kurssiin kuuluu ammattilaisen apu ja pohjatyöt tarkastaa floristi. Itsekin pyysin apua muutaman korkean kukan sijoitteluun, jonka jälkeen loputkin kukat sijoittuivat helposti!

Perinteen mukaisesti asetelmaan valitaan seitsemän erilaista kukkaa. Värejä ja valikoimaa oli paljon, mutta päädyin luonnollisesti syksyisiin väreihin. Asetelmassani oli neilikoita, krystanteemeja, preeriaeustomaa, lumimarjaa, eukalyptusta sekä vielä jotakin italialaista vihreää, jonka nimeä en nyt mitenkään muista. Asetelman vihreänä eukalyptus oli aivan ihana ja sitä käyttämällä kimppuun sai kyllä todella kaunista vehreyttä!


Parasta tietysti oli kimpun pitkäikäisyys! Tyypilliseen tapaan säilytin asetelmaa jääkaapissa öisin ja muuten ollessani poissa kotoa. Näin ollen kimppu säilyi meillä kuusi viikkoa, joista vasta viimeinen viikko osoitti oikeastaan mitään ränsistymisen merkkejä. Valitsin todella kauniit ja kestävät kukat! Ja oli kyllä hauskaa muutenkin! Mielelläni osallistun jollekin uudelle kurssille heti kun vain aikataulullisesti joku osuu sopivasti kohdalle!


























torstai 15. marraskuuta 2018

Kesän pitsisukkia

Kesäprojektina tein pitsisukat 7 Veljestä langalla käyttäen sukissa pitkien sukkien perusohjetta sekä Dropsin pitsikuvioita. Pitsikuviointia oli sekä edessä että takana. Takana kuvio oli vähän kuin tikapuukuviota ja sen ympärille oli kiva sijoittaa kavennukset. Tämäkin oli kiva ohje!


Punaisissa sukissa käytin 7 Veljestä kirsikkaa (588), mutta tein sukista myös tummansinisen version laivastolla (170). Molemmat olivat oikein nättejä ja laivasto yllättävänkin hieno. En ole niin sinisen ystävä, mutta tummansininen oli kyllä upea! Siniset menivät lahjaksi ja niissä oli myös pitsinauhalle oma paikkansa. 


Dropsin pitsikuviota oli kiva neuloa ja täytyy kyllä sanoa, että haaveilen todellakin taas kesästä ja kesälomasta. Kaipuulla muistelen mahdollisuutta neuloa paljon sekä sitä valon määrää joka on saatavilla. Itselläni on huono hämäränäkö, joten tummat langat eivät talviaikaan ole kovin kivoja. Sitten on tämä syksyn menojen määrä... Jotenkin tuntuu, ettei minään viikkona ehdi neuloa riittävästi. Onneksi jouluna on pieni vapaa, joten silloin sitten!

maanantai 12. marraskuuta 2018

Oskut - beaglen väriset raidat

Novitan syksylehdestä tutuista ja syksyn suosituimmista raitasukista täytyi syksyllä tehdä beaglen väriset versiot. Musta ja luonnonvalkoinen olivat helppoja, mutta beaglen ruskean löytäminen osoittautui aika hankalaksi. Värihän se on sellainen vaaleahko ruskea, jossa on vivahde kellertävää ja punaista. Toffeeksi olen väriä kuvaillut ja se osuikin sitten eniten oikeaan.


Lankavarastosta kaivoin 7 Veljestä suklaanruskeaa ja kaupasta löysin Eeron ruskaa, mutta lähemmin tarkasteltuna värit eivät osuneet riittävän lähelle. Selaisin netistä muita vaihtoehtoja ja vanhoja lankakarttoja. Löysin sieltä Nordic Woolin toffeen (629), joita olin vielä äskettäin nähnyt kauppojen poistomyynneissä. Ison Omenan Citymarketissa sellainen yksi kappale minua odottikin poistokorissa ja kotona katsellessa väri on kyllä lähin mitä voi löytyä. Hankin toffeeta sitten verkkokaupasta poistohinnalla lisää ja neuloin sukkiin toffeen kaksinkertaisena 7 Veljestä -lankojen kaveriksi.


Jälkeenpäin tarkasteltuna luonnonvalkoinen olisi yllättäen voinutkin olla valkoinen, mutta täytyy kokeilla sellaista väriyhdistelmää joskus myöhemmin uudelleen. Nätit näistä tuli!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Kurpitsagalleria

Tänä vuonna lokakuun kurpitsat saimme ihan omasta takaa äidin kurpitsapellosta. Ja kyllä niitä piisasi! Suurimmat ovat monikiloisia ja pienempiä oli monta muuta kokoa. Kaikkea emme edes itsellemme tuoneet, joten mukavanpuoleinen sato todellakin tänä vuonna saatiin.


Osa kurpitsoista on käyttö ruokiin, mutta pääosin kurpitsat ovat vielä ihan huoneenlämmössä koristeena. Huoneenlämmössä ne säilyvät mukavasti erittäin pitkään ja jossain vaiheessa niistä tehdään kurpitsasosetta ja piirakkaa. Lyhtyjä en tänä vuonna Halloweeninä ehtinyt kovertamaan, mutta teen niitä sitten, kun on soseutuksen aika. Tästä määrästä sosetta saa kyllä melkoisen paljon, joten kurpitsapiirakan lisäksi on ehdottomasti mietittävä muita käyttötarkoituksia!




perjantai 9. marraskuuta 2018

Syyskuu parvekkeella

Syyskuu sekä lokakuu vilahtivat jo ohi, mutta toki vielä sopii kauniita ja lämpimiä syyskuun päiviä muistella. Näin marraskuussa kun kaikki on muuttunut jo värittömäksi, syyskuun värikkyyttä on kiva katsella!


Tämän vuoden syyskuu oli niin lämmin, että Välimeren kasveja pystyi pitämään koko syyskuun parvekkeella. Ihmeköynnökset on yleensä hyvä siirtää ajoissa sisätiloihin, mutta tänä vuonna niiden kanssa ei ollut kiire. Viikunat muuttivat syyskuussa sisälle parvekelasien pesun yhteydessä. Ne ovat kasvaneet niin hankalan mallisiksi, että niitä ei kovin usein viitsi siirrellä. Ensi keväänä on ehdottoman tärkeää leikata niitä mukavampaan muotoon.

Karhunvatukoita emme kyllä tänä kesänä saaneet, mutta toivotaan, että aikanaan talvisäilössä karhunvatukat selviävät talven yli. Mansikkasato oli myös vähäinen, mutta mansikka on kiva kasvi ihan vihreänäkin koko vuoden. Se on samalla tavoin ikivihreä kuin murattikin ja muratithan ovat oikeastaan parhaimmillaan syyskuussa.

Syysistutuksissa yritin taas yhdistellä kasveja niin, että aiemmin kuolevat kasvit voi joko korvata tai niiden puuttumista ei huomaa. Valitettavasti syyskasvit eivät ole ikuisia, mutta kyllä monet niistäkin kestävät pitkään. Väriloiston kun saisikin kestämään koko talven! Ja näkisi edes parvekkeelle... Nythän olemme jo ajassa, jolloin pimeätä piisaa ja ainoat valoisat hetket kotona ajoittuvat viikonloppuun. No, helmikuussa sitten seuraavan kerran!

Sypresseistä innoistuin pari vuotta sitten ja ne ovat mitä mainioimpia parvekekasveja. Vihreys ja vehreys kestää pitkään sekä tuoksu on ihana. Keväällä niillä on sama variseva kohtalo kuin kanervilla, mutta siihen on onneksi pitkä aika!



Värit ovat siis vaihtuneet pimeyteen, mutta kauniit istutukset kyllä kannattavat! Syyskuussa kuitenkin valoa riittää ja parhaimmillaan voi nauttia todellakin sekä kesä- että syysistutuksista yhtä aikaa. Vuoden parasta aikaa!