tiistai 7. toukokuuta 2013

Parveke kesäkuntoon

Nyt on saanut istuttaa ja laittaa parveketta kesäkuntoon. On siinä hommaa, mutta on se vaan ihanaa puuhaa! Sitä ei vaan voi lakata ihastelemasta kuinka ihania värejä on sattunut tällä kertaa löytämään. Ja mikä parasta, joistakin edellisvuotisia ja sitäkin vanhemmista kasveista saa taas tänäkin vuonna nauttia. Viimekesäiset verenpisarat siirsin jo myös parvekkeelle kukkimaan.




Kaikki pelargonit on nyt istutettu. Osan laitoin ruukkuun ja osan kori-istutukseen murattien kanssa. Yhden istutin lisäksi pöytäkoristeeksi ja se paikka on todella kuuma ja aurinkoinen. Viime vuonna pelargonit viihtyivät siinä todella hyvin. Useammankin olisin siihen voinut laittaa, mutta tällä kertaa ei löytynyt sopivaa istutusruukkua, joka olisi leveä, mutta matala. Mutta näin tällä kertaa.



Petuniat istutettiin aivan samaan tyyliin osa ruukkuun ja osa istutuskoriin. Tykkään todella paljon istuttaa kaikenlaista murattien kanssa ja sehän sopii aivan kaikkeen. Vielä löytyi ihanasti patinoituneet ruukutkin. Hienoa, että jotkut asiat vaan oikeasti paranevat vanhetessaan!


Orvokeillakin on mukavan viileät oltavat parvekekaiteen varjoisalla puolella. Aurinkoa on tarjolla juuri sopivasti, mutta niin, ettei ole liian kuuma. Tarkoitus on vihdoin tänä keväänä kiinnittää vanhat parvekehyllyt näiden yläpuolelle, jotta myös viileämpi ja varjoisampi kasvupaikka säilyy. Esim. petunioille kuitenkin tämä varjoisampi puoli oli ehkä liian varjoinen, koska eivät ihan parhaimmillen viime kesänä siinä kasvaneet. Edellisessä asunnossa meillä oli Lumonin parvekelasien kanssa siihen sopivat ihanat lasiset kukkahyllyt, jotka otimme muutossa mukaan. Nykyisen asunnon laseihin ne eivät sopineet, joten on pitänyt kehitellä toiset kiinnitysratkaisut. Lisäksi se parvekekaiteen yläreuna jotenkin kaipaa kesä- ja talvi-istutuksia, joten tänä keväänä ne hyllyt on tarkoitus sitten kiinnittää.

Kuinka ollakaan, viikonloppuna Kodin Ykkösestä löytyi aivan aiemmin ostamieni petunioiden värinen petunia-amppeli. Olen useampana kesänä ostanut amppelit juuri Kodin Ykkösestä, koska ovat edullisia, suuria, kukkivat hyvin ja pitkään. Tykkään amppeleista muutenkin todella paljon ja niitä on aina useita. Ovat todella kauniita ja tuovat myös sopivasti varjoa parvekkeelle. Loput amppelithan tilasin jo aiemmin Viherpeukaloista ja niiden toimitus on viimeistään kesäkuussa. Tilasin japaninkelloa, jotta kukkineiden kukkien nyppimistä olisi tänä vuonna vähemmän. Lisäksi vielä olisi tulossa yksi kerrattu petunia, jota myös kokeilen ensimmäistä kertaa. Näiden tilattujen amppelien koko vähän jännittää ja siksipä on mukavaa, että yksi amppeleista on jo valmiiksi iso. Nopeastihan ne kyllä suotuisissa olosuhteissa kasvavat!



4 kommenttia: