tiistai 31. maaliskuuta 2015

Suuntana lankalauantai

Pääsiäinen tulla tupsahtaa taas yllättävän nopeasti ja lyhyt työviikko on jo puolivälissä. Mahtavaa, pari lisävapaata tulee kyllä oikein tarpeeseen! Ei hiihtolomasta kauaa ole, mutta onhan talvi aina aika väsyttävää. Ja pääsiäinenhän tuo kevään lopullisesti, olkoon se missä vaiheessa kevättä tahansa.


Sen verran pääsiäistä on kotiin tehty, että Pentikin puput on kaivettu jemmasta ja ohrankin ehdin viime viikon loppupuolella istuttaa. Onnellisesti unohdin koko homman, vaikka ohra piti noin viikkoa aiemmin kylvää. Nyt parissa päivässä kuitenkin jo vihertää, joten eiköhän se tässä ehdi hyvin jonkinlaisesti kasvaa ennen kuin pääsiäinen on ohi. Tänä vuonnakin virpojilta jäi vähän turhankin paljon suklaamunista ylijäämävarastoa, joten niitä kyllä riittää (taas) varmaan useamman kuukauden. Varaudun aina hyvin ja aika vähän täällä on kuitenkin virpojia käynyt, lähinnä oman talon lapsia ja ovikoodi pitänee muut virpojat poissa

Lankalauantaita odotellessa voisi kuvitella törmäävänsä mukaviin lankatarjouksiin. Olen kyllä vähän niin kuin lankalakossa, mutta ainahan niitä voi muuten ihastella. Kovin erityisiin tarjouksiin en ole viime vuosina törmännyt, mutta ehkä se on ihan hyvä niin. Mukavaa, että viime aikoina olen saanut lankoja kulutettua enemmän kuin ostettua; ja pääsiäisenä ehtii lisää.


Niin ja tällaista jälkeä saa, kun tiputtaa huomaamattaan lankakerän beaglelle päiväleluksi. Kerä oli yhtenä kappaleena kuitenkin, mutta kohtalaisen solmussa. Ajattelin setviä sen siinä samalla, kun kuntopyöräilen ja katselen Sons of Anarchyä. Hetken kuluttua Sons of Anarchy sai jäädä tauolle ja lopulta kuntopyöräilykin, mutta kerän sain setvittyä. Vähän hitaammin kuin kuvittelin, mutta setvittyä kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti