tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vihreää lastenhuoneeseen

Ripaus vihreää sopii myös lastenhuoneeseen. Pojalla on vähän omat toiveet kasvikunnasta ja huoneesta löytyykin pari lihansyöjäkasvia ja kaktuksia. Nyt poika halusi kartuttaa kokoelmaansa parilla uudella pienellä piikikkäällä. Sopivan kokoisia espressokuppeihiin!

Kaktuksista puheen ollen olen itse haaveillut jo pidempään vanhapoika-kaktuksesta. Meillä oli aikoinaan kotona sellainen vuosikymmeniä vanha yksilö, joka on kuollut. Siitä sai aikoinaan irti valtavan määrän poikasia, mutta eivät kasvaneet koskaan samoihin mittoihin. Uutta vanhaapoikaa on ollut vaikea löytää, kun olen kaupoissa niitä katsellut. Mielestäni eivät ole olleet ihan oikeanlaisia.


Päädyimme myös uusimaan pojan huoneen palmuvehkan terhakampaan yksilöön. Aiemmin huoneessa ollut on vähän köynnöstävää sorttia ja sopii paremmin tilaan, jossa ei ole jatkuvan putoamisuhan alla. Ne ovat kauniita nekin, mutta kuivuessaan saattavat keikahtaa alas suhteellisen helposti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti