keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Puikkojen kilinää: Siksakin lumoissa

Nyt minäkin olen vähän jälkijunassa oivaltanut tuon Missonin eli siksak-neuleiden lumon. Ne ovat kauniita ja mikä parasta, todella mukavaa neuloa! Näyttävät paljon monimutkaisemmille kuin ovatkaan.

Tunika on siis edelleen valmisteilla ja koko ajan pidemmälle päästessä sitä kauniimmalle se näyttää. Kyllä tuolla siksakilla on saatava jotain muutakin tehdä; niin mukavaa se on. Mikä parasta, olen nähnyt kuvia siksak-peitoista ja muista, jotka ovat olleet todella hienoja ja niihin saisi upotettua aivan valtavan määrän jämälankoja. Lisäksi olen saanut vihdoin selville, että tunikan ohjeessa olleessa toisessa värivaihtoehdossa käytetty lanka on ollut Novitan 7 Veljestä Tweediä sävynä ihana luumu-kanerva. En osannut lankakartasta kuvitella sen olevan oikea, mutta Yhteishyvän sivuilta löysin kyseisen ohjeen oikealla kuvalla ja näillä langoilla. Sellaista seuraavaksi siis, sillä onhan toinen sellainen tunika saatava. Jep, arvata siis voi kuka nyt etsii kaupoista lopetettua luumu-kanervaa. Kaikki muut siihen tarvittavat kyllä löytyy jo valmiiksi, joten saan nyt siihenkin upotettua niitä jämä- ja varastolankoja.



Lukaisin läpi myös Novitan kesänumeron. Paljon kauniita kuviahan siinä oli, mutta ei nyt mitään ehdotonta suosikkia listalleni tekemistä odottamaan. Joissakin kuvissa ihmettelin sitä, että neulos oli kuvattu todella epätarkkaan. Mallin lisäksi neuloksen pinta joko houkuttelee tekemään tai sitten ei, mutta nyt pinnasta ei oikein aina voinut tätä päätelmää tehdä. Muuten lehden ilme oli kyllä todella miellyttävä. Muutama kaunis pitsineule jäi mieleen, mutta omalta osaltani olen todennut, että neulomisen kannalta ne eivät kuitenkaan kuulu erityisiin suosikkeihin. Sen sijaan, uskoisin, että siksakilla voisi toteuttaa tosi monta kivaa juttua niistä jämälangoista. Novitan Miamia ja Samosta minulla onkin hyvät varastot juuri tähän tarkoitukseen!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti