torstai 4. huhtikuuta 2013

Pääsiäistunnelmia


Pääsiäistä vietettiin taas pääosin lapsuuden maisemissa Askolassa. Vaikka sää ei ollut vielä kovin keväinen, mutta kevättalvinen ainakin auringonpaisteineen. Tiet olivat sen verran mukavasti sulaneet kuitenkin, että kävelylenkillä ei tarvinut enää liukastella. Perinteisesti pääsiäisenä olemme grillanneet säästä riippumatta ulkona ensimmäiset makkarat ja näin myös tänä vuonna. Perinteiseen tapaan ruokaa oli liikaa tarjolla, joten päiväsaikaan ei ehditty grillaamaan, vaan vasta osa porukasta saunan jälkeen.

Virpomisvarpuina vietiin vanhemmille hortensia ja kaarimuratti. Kun olin lapsi, meilläpäin noidat kiersivät lankalauantaina, mutta nykyään on ilmeisesti myös siirrytty palmusunnuntaihin. Palmusunnuntaina myös poikani virpoi puhelimitse, mutta lahjanvaihto oli sitten pitkäperjantaina. Itsekin sain oikein hyvän palkkion pakettina Mignon-munia ja lauantaina vielä toisen samanlaisen, kun niitä myytiin jo puoleen hintaan. Vasta yhden olen syönyt, mutta niitä on nyt sitten jemmassa loppuvuodeksi.

Päädyin tällä kertaa ostamaan äidille tummanvioletin hortensian, joka on myös äidin lempiväri. Nyt näytti olevan tarjolla todella paljon eri värivaihtoehtoja. Äiti oli itsekin jo hankkinut murattia, mutta veimme toisen. Oma kaarimurattini kotona on kasvanut niin upeasti tässä talven mittaan, että on kyllä todella mukava tuliainen.

Äitini on myös kukka- ja puutarhaihminen. Se on siis vahvasti periytyvää! Pääsiäistä oli tällä kertaa värittämässä keltaiset liljat sekä muutama kukkiva perhosorkidea. Äidillä on samoja kokemuksia tämän talven orkideoista, että eivät tunnu olevan valitettavasti kovin kestäviä. Äidillä on olemassa useita vuosia vanhoja yksilöitä, jotka kukkivat edelleen säännöllisesti. Vanha huoneeni toimii ns. kukkavanahautomona, jossa vierailevat hetken ja kun kukinta alkaa, siirtyvät taas yläkertaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti