lauantai 5. tammikuuta 2013

Talven kuningatar

Eilen vihdoin kotiutin muutaman nipun talven kuningattaria eli tulppaaneja. Olisin ostanut niitä jo viime viikolla, mutta olivat loppu. Nyt niitä oli ja mukavaan hintaan. Tällä kertaa päädyin pinkkeihin; onneksi tulppaanien sesonki on pitkä ja kevään mittaan ehtii käydä läpi useammankin värin.

Parhaimmillaan tulppaanit ovat mielestäni tällaisina nupullisina, mutta toisaalta jokaisessa vaiheessa on oma viehätyksensä. Leikkokukaksi kestävyytensä puolesta tulppaani on kyllä aivan ykkönen. Neilikka on siinä ehkä kakkonen, mutta niitä löytyy kaupasta valitettavan harvoin! Säilytän ensimmäisten päivien ajan tulppaanimaljakkoa jääkaapissa öisin ja päivisin silloin kun olen töissä. Illalla ne onkin kiva ottaa taas esille töistä tullessa!

Talviajan kukista en ole oikein koskaan onnistunut pitämään kovinkaan pitkään hengissä tulilatvaa. Se sopii mielestäni parhaiten asetelmiin, kuten tähän saamaamme joulukukkakoriin sypressin kanssa. Sypressi on aivan ihana tällaisena vehreänä! Viime vuonna sellainen eli meillä vielä kesällä parvekkeella, mutta taisi lopulta kuivua paahtessa. Katsotaan miten tänä vuonna käy!


2 kommenttia:

  1. Mäkin ostin tulppaneja! Jee! Reilun kaupan neilikat on ihan huippuja! Melkein aina Cittarista niitä kun sieltä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mun täytyykin käydä siellä. Neilikat on ihan mahtavia ja kestävät viikkoja!

      Poista