lauantai 26. tammikuuta 2013

Muutosta toipumiseen ei riitä vuosi

Viikko sitten lauantaina tuli viimeisestä muutosta vuosi. Uudesta en kyllä haaveile enkä ole kyllä lähdössä täältä pois. Sen verran hankalaa on pienellä 1960-luvun hissillä roudata tavarat ylös ja mihin sitä nyt kotiinsa tyytyväinen ihminen nyt lähtisikään. Edellisestä muutosta toipumiseen taisi mennä noin kolme vuotta, mutta nyt menee kyllä varmasti sitä kauemmin, että ylipäänsä voi ajatella kenenkään muuttamista. Yleensä muutossa on pahinta ollut se pakkaaminen, joka ei ole tuntunut loppuvan koskaan. Tällä kertaa se on ollut purkaminen, joka ei ole vieläkään loppunut. Muualla asunnossa on kyllä jo valmista ja kaikki taulutkin on saatu seinille, mutta työhuone odottaa viimeisenä.

Toisaalta, päätin jo viime talvena niitä oikeita muuton tavararöykkiöitä purkaessa, että toisaalta eihän tässä ole mikään kiire, kun töissäkin on käytävä. Ja totuus on se, että voimat vaan loppuivat muuton jälkeen. Ensin oli huonokuntoisen asunnon remontointi syksyllä, joka on töissä vuoden kiireisin aika. Itse emme remonttia tehnee, mutta voi sitä valintojen määrää, joka liittyy vanhan ja oikeasti huonokuntoisen asunnon remontointiin. Ensin pitää löytää tekijät ja sitten päättää kaikki mitä tehdään. Olemme todella onnekkaita, että löytyi hyvät työmiehet, jälki oli hyvää ja remontti valmistui ajallaan. Muuton valmisteluun menee tietenkin aikaa sekä siihen loputtomaan pakkaamiseen. Remontin suhteen muuttaessa oli kaikki lähes valmista, mutta esim. eteisen kaapit tulivat vasta myöhemmin ja kyllä remontin jälkeinen siivous jäi valitettavasti käytännön syistä aika vähille. Muuton jälkeen on vuorossa se loputon purkaminen sekä jokaisen kevään viikonlopun työleiri, kun jotain olisi saatava lopullisesta paikoilleen. Ja jossain välissä olisi elettävä sitä normaalia elämääkin. Kesä oli ja meni; ja käytimme sen ihan oikein lepäämiseen. Kesän ja syksyn mittaan on saatu laitettua pojan huone kuntoon ja loput taulut seinälle. Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä asioiden kanssa on kannattanutkin odottaa. Ajan kanssa tulee uutta intoa ja uusia ideoita, jolloin lopputulos voi olla aivan eri (hyvällä tavalla) kuin se mitä muutosta väsyneenä olisi ollut. Sitä paitsi olen ehtinyt hankkia aivan loistavia uusia peltikylttejä mieheni kiusaksi.

Nyt on sitten se hetki, että on työhuoneen vuoro. Onhan se kätevää, että jotain huonetta voi pitää varastona ja kantaa sinne kaikenlaista mille ei ole paikkaa. Toisaalta työhuone on ollut kyllä kovassa käytössä koko ajan; onhan se meidän toiseksi suurin huone koko asunnossa. Huone on työhuone, viherhuone ja myös kirjasto ja lukunurkkaus, kuntoilutila sekä sanoisinko minun verstaani eli lankavarasto. Haaveilen myös pienestä sohvapöydästä, jolle voisi jättää pelipöydän ja käyttää lautapelien pelaamiseen.

Ensimmäinen askel prosessiin oli se, että hyväksyin kesällä sen, että tähänkin huoneeseen on hankittava liukuovikaapit. En yksinkertaisesti saa tavaroita muuten mahtumaan ja enkä jaksa edes yrittää. Olen tiennyt sen koko ajan; ne röykkiöt, jotka muutosta jäävät lattialle, ovat siinä ikuisesti. Syksy meni ja koska työ vie silloin kaikki voimavarat, en voi ryhtyä tällaisiin projekteihin. Mutta nyt synttäreiden jälkeen on työhuoneen aika.

Tänään oli raivattava huonetta sen verran, että tuuletusikkunalle on vapaa pääsy, kun ensi viikolla taloyhtiössä tehdään ilmanvaihtosäätöjä ja tuuletusikkunan edessä oli pari suurta palmua. Jep, ja kyllä sitä irtotavaraa saikin siirtää, vaikka eihän tämä nyt todellakaan täysin missään varastotilassa ole. Kaikkeen vaan niin tottuu. Seuraavaksi pitää ottaa yhteyttä meidän kaapistojen luottotoimittajaan, että tulee mittailemaan ja saadaan kaapit tilattua. Kun nykyiset tavarat siirtää ja purkaa, uudet kaapit asennetaan ja tavarat laittaa paikalleen sekä taulut seinälle, niin kyllähän siinä yhden kevään saa kulumaan. Siksi onkin aloitettava heti. Mutta kyllä minulla onkin muutamia niin makeita peltikylttejä hankittuna tähän huoneeseen, että ei kun menoksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti