maanantai 6. elokuuta 2018

Krystanteemi - loppukesän kaunokainen

Taas on meneillään krysanteemin kulta-aika! Päädyn aina ihanaan marjapuuron väriseen, mutta onhan niitä kauniita muitakin, kuten viininpunaisia ja oransseja. Oma suosikkini on kuitenkin marjapuuro ja nyt olen taas viime vuosina niitä hankkinut parvekkeelle loppukesää koristamaan. Pidin vähän taukoa ehkä enemmänkin tilasyistä kuin mistään kyllästymisestä, mutta nykyään taas tuntuu, että krysanteemit kuuluvat kesään!


Tänä vuonna krysanteemit tulivat myyntiin aiemmin kuin koskaan. En muistanut laittaa sitä muistiin, kun näin ensimmäisen mainoksen, mutta se taisi olla kesäkuun alussa. Nämähän ovat siitä kivoja, että kukkivat kyllä todella pitkään ja kesän aikana ehtii hankkia niitä vaikka kahteen kertaan. Tykkään kuitenkin edelleen hankkia niitä loppukesästä, mutta mistä sen tietää kuinka aikaisin näitä alkaa jatkossa tulla tarjolle!


Tilakysymyksiin liittyen krysanteemia täytyy ainakin meillä parvekkeella säilyttää jollakin pöydällä tai tasolla. Koira kun liikuskelee parvekkeella, lehdet ja nuput ovat krystaamista hetkessä poikki. Moni muu kasvi kestää hipaisuja, mutta krysanteemi ei ollenkaan. Eli jos pyöreän muodon haluaa säilyttää, on syytä suojata kasvi kotimatkalla sekä nostaa se parvekkeella omaa koiraa korkeammalle. Krysanteemi on niin kaunis, että koiratkin niitä tykkäävät ihailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti