Nyt kun beaglemme on tullut kahden vuoden ikään, on aika julkaista hyytävä pentuajan jyrsintäraportti. Jyrsittyä tavaraa on tullut runsaan puolentoista vuoden aikana todella paljon. Tässä on osa niistä. Ja kyllä, koiralle on jätetty tekemistä ja sallittua jyrsittävää kuten puruluita, leluja ja syötävää. Ja kyllä, jyrsintä on loppunut jo kokonaan, olisiko jo siinä puoli vuotta sitten. Mutta kyllä siinäkin ajassa on monta paikkaa ehtinyt hampailla kaluta.
Meidän kotimme on pohjaltaan sellainen, ettei koiraa ole valitettavasti voinut rajata järkevästi riittävän pieneen tilaan. En myöskään pitänyt järkevänä laittaa koiraa suljettuun huoneeseen (eikä meillä oikein sellaista olisikaan), koska luulisin sen johtavan helpommin haukkumiseen ja ulvomiseen. Nyt kun oopperaharrastus tuli kuvioihin joka tapauksessa, niin eipä sillä tilallakaan kai olisi ollut merkitystä. Joka tapauksessa beaglemme on päivisin ollut tilassa, jonka kaikki huonekalut, joissa on mitään kulmia ovat olleet vaaran vyöhykkeellä. Meillä on siis ollut mm. sohvapöytä, jonka kaikki neljä kulmaa oli jyrsitty.
Pahin jyrsimiskausi ajoittui ilman muuta siihen beaglen ikähaarukkaan puolivuotiaasta yksivuotiaaseen. Myös tätä ennen aikaa ja sen jälkeen on joitakin jyrsimistapauksia esiintynyt, mutta aivan tolkutonta jyrsiminen oli murrosiässä. Beaglemme murrosikä oli muutenkin herralla hankalaa aikaa ja ilmeisesti myös hampaille, sillä ovat todella kaivanneet tekemistä. Käsittääkseni koiran leuka ja hampaat voivat kipuilla murrosiässä ja aiheuttaa sitten näistä melkoisia jyrsimiskausia. Kaikkea ei meillä ole jyrsitty piloille, mutta toki se riittää, että kerran pari kulmaa hampailla kokeilee.
Oman osansa hampaista ovat saaneet myös ruokapöytä ja tuolit, jotka ovat sijainneet koiran oleskelualueella. Puukalusteissa on kuitenkin se hyvä puoli, että kolhut kuuluvat asiaan ja jyrsittyjä kulmia voi aina hioa ja vetää maalin päälle. Kaikkeen tottuu ja jos ei, ei varmaan kannata hankkia koiraa. Eikä aina lapsiakaan. Eikä välttämättä puolisoa. Muita muuttujia kun asuu samassa kodissa, ei kotona aina ole samanlaista tullessasi kotiin kuin sieltä lähtiessäsi.
Hiomis- ja maalaamismahdollisuuden myötä monikaan jyrsitty puukaluste ei enää varsinkaan tässä vaiheessa minua kauheasti haittaa. Kunnostusmahdollisuus kun on olemassa, niin senhän voi sitten aina hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Eteiskalusteeseen voi vaihtaa kannen tai jos oikein huonosti käy, voi huolekalun uusia sitten kokonaan. Sohvapöytä ei esimerkiksi ollut kunnostettavissa ja oli muutenkin neljän revityn kulman sekä revittyjen alareunojen vuoksi siitä inhottava, että siihen jäi vaatteet villatakeista sukkahousuihin ärsyttävän helposti kiinni, jos ei pitänyt varojaan. Ja kun kunnostusmahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole, voi hyvillä mielin vaihtaa uuteen paljon paremmalla syyllä kuin kyllästyminen.
Kiinteiden kalusteiden jyrsimisen suhteen pääsimme todella vähällä. Ainoastaan pari lattialistan kulmaa on kaluttu sekä muutamassa ovenkarmissa on pieniä jälkiä. Ulko-oven yhteydessä olevaa väliovea on ihan pikkuisen kynsitty, mutta maalilla sitä on peitelty ja taloyhtiö uusii ne ovet lähiaikoina joka tapauksessa tiiviimpiin malleihin. En edes jaksa muistaa kuinka monta oven karmia vaihdettiin edellisen koiran jäljiltä, mutta vuosien mittaan ehkä väliltä 3 ja 5. Ja edellisen koiraystävän jäljiltä paikkaltiin lattiaa ulko-oven edestä useammankin kerran, nyt vältyttiin siltäkin. Yhtään mattoakaan ei ole nykyisen beagleherran jäljiltä hajalla. Harmittavimpia tuhoja on tietysti sohva sekä keittiön baarijakkarat (ei kyllä naurattanut yhtään silloin, kun ne oli puhkottu). Jakkarat toki voi päällystää uudelleen ja niin aikomuskin, kun sopiva materiaali löytyy. Sohvista ei ole kunnostukseen eikä kierrätykseen (heh, niistä kuvia ehkä myöhemmin) ja tarkoitus on uusia nekin tässä kevään mittaan. Mutta niillä kuitenkin istutaan edelleen, sitkeästi. Nyt kun kevät koittaa, on aika pilkkoa sohvien puuosat taloyhtiön siivousta varten tuodulle roskalavalle. Seuraavan beaglenpennun tullessa taloon tiedän jo sitten kolmannella kerralla aidata sen sohvan.
Huonekalujen lisäksi löytyy sitten enemmänkin tavaraa, joihin hampaita on kokeiltu. Henkarit, korit ja laatikot ovat saaneet kyytiä ikeniä hangatessa. Osa on edelleen käytössä, osa ei, vähän kulumasta riippuen. Beaglemme on vielä varsinainen jonglööri, joka on iso ja ylettyy kaikkialle, hyppii korkealle ja mihin vaan sekä on myös erinomainen kiipeilijä. Mitään rajoja ei siis ole olemassakaan. Ovetkin aukeavat kahvaa painamalla (nykyään ovat lukossa), liukuovet kuopimalla (nykyään ovat päivisin kiinnitetty) ja vetoketjut vain avaamalla. No, nykyään on rauhallisempaa, mutta siitä on todisteita, että kaikki lukitukset kyllä usein käydään tsekkaamassa ainakin kerran pari viikossa.
Jokainen beagle on toki yksilö ja minulle on ilmeisesti osunut nämä tuholaismallit. Jälkeenpäin olen kyllä ymmärtänyt, että juuri näiden hurjien pentuvuosien jälkeen meille kotiutunut ja täysin rauhoittunut beagle oli juuri siksi niin valtavan rakas, kun kaiken jälkeen siitä aikuistuessaan kuoriutui niin ihana koira. Vaikka sitä nämä tietysti ovat myös kaiken sen nuoruuden hurjuuden ja jyrsimisen keskellä. Joskus se voi olla vaikea uskoa, etenkin vieraiden, mutta silloin beagle ei varmaankaan ole se sinun koirasi. Ja minun se taas on.
"Ja olen muuten syytön ennen kuin toisin todistetaan".
Meidän kotimme on pohjaltaan sellainen, ettei koiraa ole valitettavasti voinut rajata järkevästi riittävän pieneen tilaan. En myöskään pitänyt järkevänä laittaa koiraa suljettuun huoneeseen (eikä meillä oikein sellaista olisikaan), koska luulisin sen johtavan helpommin haukkumiseen ja ulvomiseen. Nyt kun oopperaharrastus tuli kuvioihin joka tapauksessa, niin eipä sillä tilallakaan kai olisi ollut merkitystä. Joka tapauksessa beaglemme on päivisin ollut tilassa, jonka kaikki huonekalut, joissa on mitään kulmia ovat olleet vaaran vyöhykkeellä. Meillä on siis ollut mm. sohvapöytä, jonka kaikki neljä kulmaa oli jyrsitty.
Pahin jyrsimiskausi ajoittui ilman muuta siihen beaglen ikähaarukkaan puolivuotiaasta yksivuotiaaseen. Myös tätä ennen aikaa ja sen jälkeen on joitakin jyrsimistapauksia esiintynyt, mutta aivan tolkutonta jyrsiminen oli murrosiässä. Beaglemme murrosikä oli muutenkin herralla hankalaa aikaa ja ilmeisesti myös hampaille, sillä ovat todella kaivanneet tekemistä. Käsittääkseni koiran leuka ja hampaat voivat kipuilla murrosiässä ja aiheuttaa sitten näistä melkoisia jyrsimiskausia. Kaikkea ei meillä ole jyrsitty piloille, mutta toki se riittää, että kerran pari kulmaa hampailla kokeilee.
Oman osansa hampaista ovat saaneet myös ruokapöytä ja tuolit, jotka ovat sijainneet koiran oleskelualueella. Puukalusteissa on kuitenkin se hyvä puoli, että kolhut kuuluvat asiaan ja jyrsittyjä kulmia voi aina hioa ja vetää maalin päälle. Kaikkeen tottuu ja jos ei, ei varmaan kannata hankkia koiraa. Eikä aina lapsiakaan. Eikä välttämättä puolisoa. Muita muuttujia kun asuu samassa kodissa, ei kotona aina ole samanlaista tullessasi kotiin kuin sieltä lähtiessäsi.
Hiomis- ja maalaamismahdollisuuden myötä monikaan jyrsitty puukaluste ei enää varsinkaan tässä vaiheessa minua kauheasti haittaa. Kunnostusmahdollisuus kun on olemassa, niin senhän voi sitten aina hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Eteiskalusteeseen voi vaihtaa kannen tai jos oikein huonosti käy, voi huolekalun uusia sitten kokonaan. Sohvapöytä ei esimerkiksi ollut kunnostettavissa ja oli muutenkin neljän revityn kulman sekä revittyjen alareunojen vuoksi siitä inhottava, että siihen jäi vaatteet villatakeista sukkahousuihin ärsyttävän helposti kiinni, jos ei pitänyt varojaan. Ja kun kunnostusmahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole, voi hyvillä mielin vaihtaa uuteen paljon paremmalla syyllä kuin kyllästyminen.
Kiinteiden kalusteiden jyrsimisen suhteen pääsimme todella vähällä. Ainoastaan pari lattialistan kulmaa on kaluttu sekä muutamassa ovenkarmissa on pieniä jälkiä. Ulko-oven yhteydessä olevaa väliovea on ihan pikkuisen kynsitty, mutta maalilla sitä on peitelty ja taloyhtiö uusii ne ovet lähiaikoina joka tapauksessa tiiviimpiin malleihin. En edes jaksa muistaa kuinka monta oven karmia vaihdettiin edellisen koiran jäljiltä, mutta vuosien mittaan ehkä väliltä 3 ja 5. Ja edellisen koiraystävän jäljiltä paikkaltiin lattiaa ulko-oven edestä useammankin kerran, nyt vältyttiin siltäkin. Yhtään mattoakaan ei ole nykyisen beagleherran jäljiltä hajalla. Harmittavimpia tuhoja on tietysti sohva sekä keittiön baarijakkarat (ei kyllä naurattanut yhtään silloin, kun ne oli puhkottu). Jakkarat toki voi päällystää uudelleen ja niin aikomuskin, kun sopiva materiaali löytyy. Sohvista ei ole kunnostukseen eikä kierrätykseen (heh, niistä kuvia ehkä myöhemmin) ja tarkoitus on uusia nekin tässä kevään mittaan. Mutta niillä kuitenkin istutaan edelleen, sitkeästi. Nyt kun kevät koittaa, on aika pilkkoa sohvien puuosat taloyhtiön siivousta varten tuodulle roskalavalle. Seuraavan beaglenpennun tullessa taloon tiedän jo sitten kolmannella kerralla aidata sen sohvan.
Huonekalujen lisäksi löytyy sitten enemmänkin tavaraa, joihin hampaita on kokeiltu. Henkarit, korit ja laatikot ovat saaneet kyytiä ikeniä hangatessa. Osa on edelleen käytössä, osa ei, vähän kulumasta riippuen. Beaglemme on vielä varsinainen jonglööri, joka on iso ja ylettyy kaikkialle, hyppii korkealle ja mihin vaan sekä on myös erinomainen kiipeilijä. Mitään rajoja ei siis ole olemassakaan. Ovetkin aukeavat kahvaa painamalla (nykyään ovat lukossa), liukuovet kuopimalla (nykyään ovat päivisin kiinnitetty) ja vetoketjut vain avaamalla. No, nykyään on rauhallisempaa, mutta siitä on todisteita, että kaikki lukitukset kyllä usein käydään tsekkaamassa ainakin kerran pari viikossa.
Jokainen beagle on toki yksilö ja minulle on ilmeisesti osunut nämä tuholaismallit. Jälkeenpäin olen kyllä ymmärtänyt, että juuri näiden hurjien pentuvuosien jälkeen meille kotiutunut ja täysin rauhoittunut beagle oli juuri siksi niin valtavan rakas, kun kaiken jälkeen siitä aikuistuessaan kuoriutui niin ihana koira. Vaikka sitä nämä tietysti ovat myös kaiken sen nuoruuden hurjuuden ja jyrsimisen keskellä. Joskus se voi olla vaikea uskoa, etenkin vieraiden, mutta silloin beagle ei varmaankaan ole se sinun koirasi. Ja minun se taas on.
"Ja olen muuten syytön ennen kuin toisin todistetaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti