perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukuu parvekkeella

Joulukuu parvekkeella on tänä vuonna lämmin ja sateinen. Sade ropisee laseja vasten ja päivä on huomenna lyhimmillään. Siitä se taas alkaa, päivät alkavat vieriä kevättä kohti.

Loppuvuoden sääennusteet lupaavat murateilla mukavia aikoja. Toivottavasti talveen siirtyminen ei tule kuitenkaan aivan kerralla, sillä pieni toivo elää, että lauhan talven jälkeen muratit voisivat olla vielä hengissä. Joku kevät voisi investoida oikein suureen istutuslaatikkoon, jossa olisi tilaa mullalle ja suojaa murattien juurille. Maahan istutettuna tiedän joidenkin murattien selvinneen; ei auta kuin kokeilla.



Mitään sen kummempaa uutta ei parvekkeelle kuulukaan sitten viime näkemän. Jouluvaloista ja kynttilöistä vielä iloitaan loppiaiseen saakka ja hyasinteista varmaan vielä kevääseen saakka. Toisaalta olen todella tyytyväinen, että säilyvät nyt nupullisina koko talven. Talven kylmetessä sipulit varmaan jäätyvät kokonaan, mutta kivoja ovat näinkin! Talvi-istutusten kastelutilannekin pitää vielä tarkistaa ennen joulun pyhiä ellei multa ole kuitenkin jo päässyt pääosin jäätymään lämpötilan vaihtelemalla nollan molemmin puolin.


Joulunajan vapaapäivien aikana onkin mukava nähdä taas vaihtelun vuoksi parveketta myös päiväsaikaan. Iltavalaistus on ihana, mutta siinäpä ne näkyvyydet sitten onkin. Ylihuomenna sitten käännetäänkin kurssi valoa kohti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti