sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Amarylliksen loistoa

Kyllä nämä amaryllikset ovat niin upeita! Amaryllis on kyllä todella näyttävä kasvi ja sen nuppujen avautumista on kyllä mahtavaa seurata ihan päivittäin. Osa kukista on jo kauan sitten auennut ja osa vielä aivan nupulla; mutta on tästä kukasta kyllä pitkään iloa!


Aluksi nupuista näkyy vain aivan vähän punaista, mutta seuraavana päivänä koko nuppu on täysin punainen ja kohta koko kukka onkin auki. Kannattaa todellakin kaupassa kaivella itselleen sellainen kasvi, jossa näkyy toinenkin nuppu, niin varmasti ehtii nauttia kukinnasta. Kukka saattaa aueta niin nopeasti, että vaikka viikonloppureissun aikana paras kukinta saattaa olla jo ohi; tai pahimmissa tapauksessa koko varsi katkennut, jos kukkaa on kastellut liikaa. Itse olen kastellut aivan minimaalisesti, jotta varret eivät tosiaankaan kasvaisi liikaa. 




Itse kukinta voi tosiaan olla aika nopeasti ohi. Kukat painavatkin aika tavalla ja saattavat aika nopeasti rötsähtää jo ihan painon vuoksi. Olenkin miettinyt sitä, josko sitä ihan kylmästi leikkaisi ne jossain vaiheessa leikkokukiksi, mutta jotenkaan en ole raaskinut. Täytyy varmaan kaupasta katsoa millaisella hinnalla pelkkiä leikkoamarylliksiä myydään, koska ne ovat leikkokukkinakin todella näyttäviä.



Ensimmäiset kukat alkavat olla jo vähitellen ohi punaisissa amarylliksissä, mutta onneksi tosiaan toiset nuput ovat vielä kukkimatta. Päätin vielä ostaa itselleni yhden valkoisen, jota onkin näköjään myynnissä paljon vähemmän kuin punaisia; hintaakin oli tuplasti enemmän kuin punaisissa. Siinäkin on kaksi nuppua, joten joulukuussa riittää vielä ihasteltavaa.


Valkoinen amaryllis on kasvanut minusta huomattavasti hitaammin kuin punaiset, mutta eipä se haittaa. Kukkivatkin sitten sopivasti peräkkäin eikä kaikki kerralla; ja tiedä vaikka, jos sitä vielä yhden joulun kaunokaisen hankkisi tai vaikka kaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti