sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Elämän värit

Menin nyt minäkin mukaan näihin netissä kiertäneisiin Chip It -väripalettikokeiluihin. Hauskojahan ne ovat ja siksi oli niitä joistakin huoneista kokeiltava. Olemassa olevia värejä niistä tuli, mutta myös kovasti sinistä ja harmaata. Niitä ei meiltä kyllä juurikaan löydy tai aluksi ainakin luulin niin.


Lehdissä olen usein törmännyt värien parissa työskentelevien ihmisten lausuntoihin kuinka kodissa pyritään harmoniaan ja maanläheisiin väreihin. Itse taas en valitettavasti työskentele värien parissa (tai no, lähinnä sinivalkoisten asioiden), joten kotiini kaipaan runsaasti värejä. Punainen on koko perheen suosikki ja kalusteissa ja kiinteissä osissa suositaan sitten taas valkoista ja ruskeaa. Sekaan vähän piristeeksi pinkkiä, fuksiaa tai violettia sekä tietysti vihreää elävässä muodossa. Vähän niin kuin parvekkeella, josta löytyy taloyhtiön puolesta myös sitä sinistä, johon en voi valitettavasti vaikuttaa.

Ruskeaa ei juurikaan väripaletteihin eksynyt, vaikka sitä meillä suositaankin puun eri sävyissä. Pähkinä on suosikki, mutta vaaleampiakin sävyjä toki löytyy. Ja punaista piristeenä totta kai, kuten keittiökoneissa sekä olohuoneen sohvissa.


Makuuhuoneesta punainen vielä puuttuu, mutta jotain pientä punaista sinne on kyllä joskus tulossa. Turkoosin lisäksi pääsääntöisesti makkarissa on kyllä aika rauhallisia ja niitä maanläheisiä värejä turkoosiraitaisten tyynyjen lisäksi. Niissä maanläheisissä väreissä liikkuu myös hurjasuteni Triple Chocolate eli Topi. Jos ihan täydellisesti natsaisi, tässä väripaletissa pitäisi olla myös sellainen hieman suklaanruskeaa vaaleampi punaiseen ja keltaiseen taipuva ruskean sävy, mutta French Roast kyllä käy hyvin noiden nappisilmien sävyksi.

Wc-tilojen paletista sen sijaan puuttuu kokonaan musta, mutta muuten ollaan aika oikeissa sävyissä. Ripaus sinistäkin tosiaan löytyy saippuatelineestä, vaikka sitä piti kyllä vähän miettiä.


Työhuoneessa on meillä useampaa eri värejä. Näissä kahdessa paletissa kyllä varmasti aika hyvin tulee koko kirjo, useimpia toki tarjolla pienissä määrin. Paljon on vihreää eri sävyissä ja monet viherkasvien ruukuista ovat pinkin ja violetin eri kirjossa. Huoneen koreissa on paljon ruskeaa, kalusteissa valkoista ja mustaa samoin kuin shakkiruutukaapeissa.


Tässä osa kodin väripalettia. Olihan ne hurjasudenkin sävyt vielä testattava erikseen, vanhemmista kuvista kylläkin, ja näiden kahden kuvan etenkin ensimmäisistä riveistä varmaan löytyy aikalailla oikeat vähän valosta riippuen. Kyllähän iän myötä koira on haalistunut ja nuorempana turkin ruskea osa oli enemmän Marigold, mutta nykyään lähinnä tuo Gingery. Mitäpä tuosta, ihana maanläheinen otus se on edelleen.

4 kommenttia:

  1. Vau! Minun pitää kokeilla kans tuota värijuttua! Kiitos vinkistä! Analysoin joku päivä itsekseni!

    Itse vältän sinistä koko ajan, kun se on ollut vaatteissani 1990-luvusta lähtien ja kotimme oli sininen 2000-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaan ihan hauskoja. Sininen ei ole minunkaan juttuni sisustuksessa ja vaatteissa, mutta sopii kyllä monelle muulle ja osaavat sitä hienosti käyttääkin!

      Poista
  2. Saanko varastaa sinun lila nojatuolisi? Lila on nääs lempivärini! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, kunhan vain saan omani pitää! Tähän Ektorpiin olemme tilanneet irtopäälliset Bemzistä (www.bemz.com) ja sieltä saa omansa missä väreissä ikinä haluaa. Kun tilaa uutiskirjeen, sieltä tulee tarjouksia ja sopivaa sellaista voi hiukan odotellakin.

      Poista