perjantai 2. joulukuuta 2016

Roosterit

Neuloin perheen miesväelle Roosterit. Langat ovat molemmissa samat, mutta vähän käänteisessä järjestyksessä. Sukkien ilmeeseen saa jännästi eroa, kun vaihtaa kerrosrivinousussa pohjaväriä; pidän itse näistä molemmista versioista!


Sukkana on taas miesten vähän normaalia pidempi perussukka kerrosrivinousulla höystettynä. Lankana on 7 Veljestä yksiväristä mustaa sekä Viidakon maastoa ja Roosterin helttana Nostalgian puna-vihreää lankaa. Mieheni sukat tein yksivärisellä varrella ja muun sukan pohjalankana oli maastokuvio ja kerrosrivinousun värinä käytin sitten mustaa. Hyvä yhdistelmä, mutta myös toisinpäin!


Poikani sukkiin tein varteen muutaman raidan maastokuviolla ja itse sukan mustapohjaisena maastokuvioisella kerrosrivinousulla. Musta lanka tuntuu jostain syystä olevan aikamoinen koirankarvamagneetti; en ole muissa langoissa huomannutkaan samaa. Nyt on käynyt niin, että pojalle sai tehdä jo muuten samankokoiset sukat kuin miehelleni, ainoastaan jalkapohjan sain jättää lyhyemmäksi. Ei liene sinänsä mikään ihme, sillä vajaassa vuodessa on tullut pituutta pojalle lisää 10 cm.


Tykkäsin tosiaankin molemmista versioista! Rooster ja maastokuviot tulevat Alice In Chainsin Roosterista, joka kertoo Jerry Cantrellin Roosteriksi kutsutusta isästä, joka on Vietnamin sodasta kotiutunut veteraani. Näissä sukissa maastokuvio on näkyvillä mielestäni sopivassa suhteessa; ei liian hallitsevasti mutta ei liian huomaamattomastikaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti