perjantai 9. joulukuuta 2016

Ei tässä elämässä

Taas palaan vanhaan vertaukseeni Guns N' Rosesin paluusta ja Länsimetrosta. Luottamus kumpaankaan ei ole ollut suuri, suorastaan olematon, mutta Guns n' Rosesin kohdalla jouduin perumaan puheitani paluun varmistuttua viime keväänä. Länsimetro sen sijaan ei ole pettänyt olematonta luottamustani vieläkään. Tänään taas kerran kulminoitui sama tilanne vertailukaksikon kohdalla Hämeenlinnan lipunmyynnin alkaessa ja Länsimetron Oy:n tiedotustilaisuuden suhteen. Guns N' Roses saapuu; Länsimetro ei.




Use Your Illusionin aikaan Guns N' Roses oli mielestäni jo vähän liian valtavirtaa ja olin siirtynyt vähän vaihtoehtoisemman musiikkitarjonnan puolelle. Jätin silloin nuo Helsingin tapahtumat väliin, mutta tällä kertaa en sitä kyllä tee. Sainkin liput jo hankittua keskiviikkona ennakkomyynnin kautta, joten näin se tuleva kesä alkaa tästä muodostua. Kyllä tässä elämässä tämä show pitää kerran kokea!



Länsimetro sen sijaan... No ylipäänsä länsimetron avaaminen Tapiolaan huhtikuussa ja Matinkylään kesäkuussa tuntuvat edelleen ylioptimistisilta arvioilta. Itse pidän avautumista molempiin yhtäaikaa mahdollisena ehkä syysaikataulujen astuessa voimaan elokuussa. Jos nyt sitten todella ollaan tarkastuksissa ja turvallisuusasioissa niin pitkällä. Viestinnällisesti taas tämän päivän anti oli taas Länsimetron puolelta aika omituinen (ja epäonnistunut) vastuunsysäys HSL:lle, mikäli tiedotusvälineisiin on uskominen. Tietenkään metroasemia ei voida avata eri aikaan eikä varsinkaan valmistautua asiaan mitenkään, jos ei ole tiedossa konkreettisia päivämääriä. Liittymälinjoihin ja niiden toimintaan voi tulla tutustumaan Itä-Helsinkiin tai voi vaikka vierailla Espoossa ja todeta, että Tapiolaan avautuva länsimetro ei oikeastaan hyödytä yhtään mitään, jos ihmisille pitää muutamaksi kuukaudeksi järjestää tilapäiset liityntäyhteydet metrolle Tapiolaan tai jatkaa kaikkia nykyisiä yhteyksiä Tapiolan jälkeen kulkemaan edelleen keskustaan. Jälkimmäinen on käytännössä ainoa vaihtoehto, jolloin myös ainoa vaihtoehto on avata koko linja yhtäaikaa. Näinhän HSL hyvin nopeasti ilmoitti ja aivan oikeassa ovat. Länsimetrolta tämä on surkea yritys saada HSL vaikuttamaan viivyttelijältä. Jos pääteasemat on suunniteltu avattavan yhtäaikaa, niin ne myös avautuvat. Tässä ei ole nyt kyseessä vain länsimetron pätkä vaan myös koko Itä-Helsingin kulkuyhteydet. Rakentakaa nyt vaan se metro; ja turvallinen sellainen. Ja eikö näitä asioita oikeasti tehdä ja suunnitella yhteistyössä? Omalle työmatkalleni toimiva ja turvallinen länsimetro on oikein tervetullut. En olisi tätä kyllä tässä elämässä uskonut, että Länsimetro (ja erityisesti se Oy) on oikeasti epäluotettavampi kuin Guns N' Roses.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti