maanantai 4. syyskuuta 2017

Lyyraviikuna

Vihdoin innostuin minäkin tästä lehtien ja muun sisustusmaailman ykköstrendikasvista, lyyraviikunasta. Lyyraviikunaon jo jonkin aikaa esiintynyt aivan kaikissa lehdissä lähinnä aurinkoa kohtia sojottavina jättiyksilöinä. Se on hauskalla tavalla epäkesko eli kiemurainen sekä erittäin selvästi valoa kohti kurotteleva. Monissa muissa kasveissa se ei näytä kovin hyvälle, mutta lyyraviikunaa sellainen kiemuraisuus pukee oikein hyvin!

Lopulta selvitin kasvikirjasta, että mistä ihmeen kasvista oikein on kysymys. Kypsyttelin asiaa hetken, mutta lyyraviikuna jatkoi esiintymistään kaikkialle ja innostuin siitä lisää. Sen verran olin katsellut viherkasviosastoja ja kasvimyymälöitä, että tiesin sen olevan aika hinnakas. Mutta kuinka ollakaan ruokaostoksilla paikallisessa K-Supermarketissa oli myynnissä pikkuisia lyyraviikunoita muiden viherkasvien ohella puoleen hintaan. Viiden euron alennettu hinta n. 12 cm ruukun halkaisijaltaan olevasta kasvista ei ollut kyllä paljon. Ostin tietysti kaksi.



Pienet lyyraviikunat ovat hauskoja ja kauniita siinä missä isotkin. Nämä on toki helpompi myös kotona sijoittaa. Kaupasta tuoduissa lyyraviikunoissa lehdet sojottavat tiiviisti ylös eli varmasti kohti kasvihuoneen valonlähdettä. Lyyraviikuna suuntautuu kuitenkin hyvin nopeasti valoa kohti ja availee lehtiään. Suosituksena on käännellä kasvia viikoittain ja näiden pienten kanssa niin aion tehdäkin. Isot lyyraviikunathan saavat suunnata mihin vain haluavat, mutta mielestäni näissä pöytämalleissa on parempi, että pysyvät pystyssä eivätkä valtaa puolta pöytää. Tervetuloa meille!


2 kommenttia:

  1. Enpä ole huomannut tällaisia lyyraviikunoita. Täytyy katsoa sillä silmällä ja tuoda yhden sellaisen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat hauskoja! Aiemmin en ollut niihin kiinnittänyt paljon huomiota, mutta nykyisin näitä näkyy aivan kaikkialla. Kivoja tosiaan!

      Poista