keskiviikko 10. elokuuta 2016

And now some Sassy Lace

Huivi-innostus jatkuu edelleen. Kesäkuussa jouduin taas Yhdysvaltain Georgiasta tilaamaan lankoja, kun huomasin siellä ihanaa pitsilankaa tarjouksessa puoleen hintaan. Kerän normaalihinta oli yli 10 dollaria, joten alennus oli oikein juhlava. Tällaisesta olen vähän haaveillut enkä tiennyt tällaista olevan olemassakaan, mutta ilmeisesti Amerikassa tosiaan kaikki on mahdollista!

Tilasin Red Heartin Sassy Lace -lankaa kolmea väriä; nimetkin aivan ihanat Scarlet, Port ja Vanilla. Lankojen matka kesti tällä kertaa aika pitkään ja sain ne vasta heinäkuun puolivälissä, mutta lanka oli kyllä aivan yhtä ihanaa kuin mitä kuvissa. Tuntu on ihan pitsimäinen, mutta kuitenkin sen verran pehmeä, että sitä voi huivina todella hyvin käyttää.


Sassy Lacella oli todella helppo neuloa. Neulominen oli varmastikin helpointa kaikista näistä kokeilemistani huivilangoista, koska pitsissä on valmiit reiät ja jokaisesta niistä neulotaan. Monissa muissa neulotaan joka toisesta tai joka kolmannesta, joten lankaa joutuu suoristamaan enemmän. Kovasti kierteellehän tämäkin menee omalla tyylilläni, mutta neuletta ilmasta roikottamalla lanka suoristuu kyllä hetkessä. Neulominen etenee todella nopeasti ja kyllä näistä tulikin nättejä!


Tein Red Heartin ohjeen mukaan huivit viidellä silmukalla ja niihin tuli mielestäni oikein hyvä leveys ja pituus. Niitähän on helppo säädellä omien mieltymystensä ja sitomistapansa mukaan. Jos tykkää lyhyemmistä huiveista, niistä voi hyvin tehdä paksumpia. Toisaalta taas kovin muhkea huivi ei välttämättä mahdu kaikkien kaulaan ja varsinkin röyhelöhuivista voi siten saada kovin massiivisen. Näistä Sassy Lace -langoista kiinnostaisi nyt kovasti kokeilla esim. juhliin sopivaa hartiahuivia. Täytyypä pistää harkintaan ja langat toivelistalle!

2 kommenttia: