perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kissankestävä sohva (entäs beaglen?)

Keväällä tilasimme sitten uuden sohvan. Edellinen oli ihan oikeasti aivan loppuun saakka kulutettu eli toisin sanoen beaglen muokkaama. Vanha tai siis vanhat (sohvia oli olohuoneessa kaksi) vietiin uuden saapuessa samalla pois, joten taloyhtiön kevätsiivouksia varten tuodulle lavalle niitä ei (onneksi) tarvinnut sittenkään purkaa. Vanhalla sohvalla oli jo niin epämukava istuakin, että uusi sohva oli kyllä oikein tervetullut!


Värihän sohvassa on siis aivan ihana ja kangaskin samettisen pehmeä. Karvoja siihen kyllä helposti jää, mutta kangas on imuroitavissa ja myös pestävä. Säästimme vanhan sohvan selkänojatyynyt, koska koira usein nukkuu niiden päälle ja otimmekin ne heti käyttöön varmuuden vuoksi. Koira ja sohva valitettavasti joutuvat olemaan päivisin samassa tilassa asuntomme mallista johtuen, joten koiran ja sohvan on vain pärjättävä keskenään. Loppukevät sujui erittäin hyvin, joten toivekkain mielin pistimme vihdoin ja viimein sohvan tilaukseen. Toisen sohvan tilalle hankimme Ektorp-nojatuolin, joka mahtuukin nykyiseen kotiin paremmin kuin toinen sohva. Saimme siihen sukulaiselta vanhoja päällisiä ja samassa kertaa myös Ektorp-sohvaankin, jotka sopivatkin yllättäen vanhaan sohvaan aivan täydellisesti. Niillähän olisikin sitten pärjännyt hyvin pidempään, jos olisi saanut aiemmin aikaiseksi ne hakea. Mutta uusi sohva tuli tilattua ja ehkäkin se on edelleen yli kuukauden jälkeen.

Yllättävän kovalta ja naftilta uusi ja käyttämätön sohva kuitenkin tuntuu 15 vuotta vanhan ja beaglen kuluttaman sohvan jälkeen. Suorastaan pelottavan kovalta. Kankaan pitäisi kyllä olla kissankestävä, mutta petaamiseen taipuvainen beagle saattaa sen kyllä leikata. Tämän vuoksi vaihdoimme istumapatjoihin Ektorp-päälliset varmuuden vuoksi. Runko-osa sohvassa kun on kiinteä, laitoimme siihen heti alkuunsa ainakin näin kesän ajaksi Ektorp-päällisen suojamaan sitäkin mahdolliselta muokkaukselta. Päällinen ei ihan täysin mahdu päälle, mutta onneksi niitä on kaksi. Lisäksi mahdollista muokkausta varten sohvalla on päivisin tarjolla parin viltin pino. Toisin sanoen, meillä on uusi sohva, jonka selkätyynyt ja istuinpäälliset ovat paketoituna kaappiin ja sohva on verhoiltu Ikean vanhoilla päällisillä. No, ainakin runko sekä patjat ovat napakat istua ja sohva edelleen ehjä.


Sanoinkin keväällä, että jos tämä sohva ei säily ehjänä, siirryn ostamaan Ikeasta uuden Ektorp-sohvan tarpeen mukaan vaadittavin välein. Mitäänhän ei kyllä tiedä, jos ei vaan kokeile. Katsotaan siis kuinka tässä kokeilussa käy. Alkukesästä palautin myös pojan suuren beagleltä piiloon varastoidun Ihaan valtaistuimelleen työhuoneeseen. Beaglen meille tullessahan se ei saanut olla hetkeäkään rauhassa ja oli helpompi vain piilottaa pehmolelu. Nytkin se kiinnosti heti, kun otin sen esille, mutta yksi kielto riitti ja sen jälkeen se sai olla rauhassa. Olisi kyllä mahtavaa, jos se toimisi sohvankin kanssa. Sohvakieltoon en tässä tapauksessa usko, koska kukaan ei ole valvomassa tilannetta kotona koiran ollessa siellä yksin. Myös sohvan aitaaminen on ollut yksi mahdollisuus, mutta toivottavasti siihen ei jouduta. Sopivat riittävän korkeat ja tukevat pentuaidat maksavat paljon ja ne on viritettävä paikoilleen päivittäin ja säilytettävä iltaisin jossain; ja pysyykö ne varmasti pystyssäkään? Ei auta, beaglenkestävyys on vaan testattava näillä olemassa olevin keinoin. Pahimmassa tapauksessa teen Ikeaan Ektorpin kestotilauksen.

2 kommenttia:

  1. Kyllä mää uskon, että uusi sohva pysyy ehjänä pitkään, toiset 15 vuotta. :)

    VastaaPoista