tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulujuttuja

Välipäiviä viedään ja uusi vuosi lähenee. Lomaillessa on aika on kulunut todella nopeasti, kuten tähän aikaan vuodesta on tapana. Pyhät vievät mennessään pyhästä toiseen ja siinä sivussa voi ladata akkuja mm. neulomalla. Herkuttelu on tullut säästettyä niihin pyhäpäiviin, mutta kyllähän niitä tässä piisaa ihan mukavasti! Totta puhuen olen ollut oikein tyytyväinen tämän vuoden jouluajan pyhien sijoittelusta, sillä tällä kertaa on ennen ja jälkeen joulun osunut myös sopivia päiviä ulkoiluun ja kuntoiluun. Kyllä minusta on tullut vanha!

En ole viime aikoina ehtinyt kukkakaupoille, mutta onneksi olen itse saanut joulukukkia. Jouluruusun lisäksi meille tuli myös ihana joulutähti parin vuoden tauon jälkeen. Ja kyllä se on muuten häkellyttävän ihana kukka! Se on todella hieno yksinään, kun nyt kotona ollessa sitä on voinut pitää ruokapöydällä. Se beagle taas. En viitsi jättää sitä pöydälle herran ollessa yksin. Meillä on tapana jättää pöydälle kuitenkin luettuja lehtiä ja mainoksia, jotta koira ei alkaisi kiinnostua kaikesta sellaisesta, mikä pöydälle joskus saattaa unohtua. Joskus niihin on koskettu ja joskus ei. Pitkään pöydällä oli myös kaksi orkideaa, mutta kun ne löysin lattialta pari kertaa, ajattelin kokeilla pöydän suhteen kukattomuutta. Kohta varmaan pääsemme taas kukallisuuteen, sillä aikuistumisen (ja rauhoittumisen) merkkejä on ollut ilmassa!



Joka tapauksessa, ihanainen joulutähti voisi kuulua kyllä jokaiseen jouluuni tästä lähtien! Samalla tavoin olemme yrittäneet pitää yllä perinnettä piparkakkutalosta, josta poika tykkää kovasti. Viime vuonna olimme niin myöhään liikkeellä, joten sellaista ei valmiista paloista löytynyt ja viime vuosi jäi välistä. Tänä vuonna hankin Annas-piparkakkutalon hyvissä ajoin ja ostin myös toisen Ikeasta, kun satuin sinne joulun alla eksymään. Molemmat taloista olivat erittäin hyviä ja itse asiassa hyvin samankaltaisia. Tällä kertaa molemmat koottiin pikeerillä ja se olikin oikein toimiva vaihtoehto. Talot sai pysymään hyvin pystyssä ja pikeerillä koristelu on erittäin helppoa. Siihen puoleen voi jatkossa panostaa enemmän, nyt olin vaan niin onnellinen kokoamisen helppoudesta enkä jaksanut enää tehdä lisää pikeeriä. Mutta kuumaan sokeriin verrattuna kasaaminen oli kyllä todella helppoa! En voi kuin ihailla niitä, jotka näitä väsäävät itse. Omat taidot ei siihen riitä, mutta joka vuosi oppii uutta. Ja pikeerillä pystytetty talo oli vielä niin hyvääkin kahvin kanssa!


Pentikin alennusmyynnistä hankin heti viime vuonna Joulupuu-kynttelikön ja se on ollut ahkerassa käytössä koko joulukuun. Tänä vuonna ei erityisiä must-hankintoja ollut, mutta kävin toki tutkimassa verkkokaupan useampaan otteeseen alennusmyyntejä odotellessa. Tuttuun tapaan kaikki kiinnostava oli verkkokaupasta loppu jo ennen kanta-asiakaskirjeen saapumista. Mutta ei se mitään, sillä mitään erityistä ei ollut kiikarissa, kun ihanaisen Jouluruusu-pöytäliinan sain jo joululahjaksi. Ja sitäkin oli kuulemma erittäin vaikeaa löytää!

Kaupoille sen kummemmin en ole ajatellut ainakaan tässä lähipäivinä lähteä ryysimään. Koko Tammisto oli kuulemma jo tapaninpäivän jälkeen ollut täysin tukossa; enkä ihmettele sitä yhtään. Verkkokauppoja olen toki kolunnut lähinnä tiettyjä tärppejä katsastellen. Osa on löytynyt, osa ei tai hinta ei vain ole ollut kohdallaan. Poistolankoihinkaan en ajatellut haksahtaa, sillä niistä monia on tullut riittävästi hamstrattua. Tosin, ei tässä nyt ihan kuivillakaan olla; siitä lisää myöhemmin. Yhden must-hankinnan kyllä tein, kun joulun alla vasta törmäsin jossain lehdessä Finlaysonin Olga-kuosisiin lakanoihin. Minulla on yhdet sellaiset (ruskea-turkoosit; yllättävä yhdistelmä, mutta hieno!) noin kymmenen vuoden takaa ja tuo klassikkokuvio sekä lakanoiden laatu ovat tehneet niistä lempilakanani. Lakanoiden hinta oli hirveä, mutta kun toisaalta vielä luin, että ovat vain joulun ajan myynnissä, osasin niitä kytätä. Löytyivät sopivaan hintaan ja odotan nyt punaisia Olgia postista, vaikka pitkään mietin sen ja mustan välillä. Ja kyllä se sininenkin oli aivan mahdottoman ihana! 



Yksikin hyvä alennusmyyntilöytö riittää tekemään ihmisen mahdottoman onnelliseksi! Vielä kun ruokakaupoista löytäisi pari halpaa panettone-kakkua, onni olisi täydellinen! Myymälöistä tekee muutaman viikon päästä hyviä löytöjä, kun alennuskierroksista siirrytään poistomyynteihin. Siis, jollei nyt jotain aivan erityistä etsi, silloin on iskettävä heti. Kukkakaupassa on kuitenkin aivan lähiaikoina vierailtava (tai ruokakauppakin tässä tapauksessa riittää), sillä tähän vuodenaikaan liittyy yksi ehdoton must-hankinta. Ja se on tulppaanit! Mainoksista päätellen ne ovat nyt saapuneet ja ovat jo tarjouksessakin; tulppaanien aika on täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti