sunnuntai 1. marraskuuta 2015

39

Lokakuu on lopuillaan ja samalla tuli taas täytettyä vuosia. Seuraavaksi vuorossa on ehkä maailman epäinspiroivin syntymäpäivä eli neljäkymmentä. Kolmekymmentä ei tuntunut missään eikä neljänkympin jälkeen varmaan myöskään tunnu. Mielestäni 42, 48 ja 52 on ihan ok, mutta neljäkymppiä on vaan niin tylsää, ettei voi mitään. Onko se sitten se keski-ikä, joka on vaan pakko hyväksyä. 


Nykyään monet todella mahtavat ihmiset ovat kuitenkin keski-ikäisiä. Tämän päivän nelikymppiset, viisikymppiset ja kuusikymppiset ovat aivan eri asia kuin parikymmentäkin vuotta sitten. Maailma vaan muuttuu. Ehkä samaa ovat ajatelleet nelikymppiset 1960-luvulla ja ihmiset käyvät vaan koko ajan nuoremmiksi ja lapsellisemmiksi. Toisaalta, jos tässä iässä kokee olevansa nuori ja lapsellinen, se on nykyään sallittua. En ole ainakaan itse ajattelut miksikään muuttua. Asioista saa edelleen innostua ja fanittaa. Maailma ei ole mitään ilman innostumista ja inspiroivia asioita eikä varsinkaan ilman ihmisiä vailla intohimoa. Jos kaikki lopettavat elämisen keski-iässä, maailma on yhtäkkiä ilman Chris Cornellia, George R.R. Martinia sekä Steven Spielbergiä. Ja ajatella, mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan pelkästään neljänkympin jälkeen. Eihän se neljäkymppiä edelleen hehkeältä tunnu (ja silloin nuorena oli niin mahtavaa, kun ikää tuli lisää!), mutta kaikki mahtavat nelikymppiset tekevät sen jälkeen vuosista helpomman. Ja onhan tässä melkein vuosi aikaa totutella. Vähän sama juttu kuin aikoinaan raskaustestin jälkeen, se odotusaika on ajatukseen tottumista varten. Ja onhan nämä tulevat syntymäpäivät olleet tiedossa jo vaikka kuinka pitkään; ja toivottavasti niitä on pitkään luvassa!



Tänä päivänä taitaa olla vähän niin, että onko sellaista keski-ikää olemassakaan. Nuoruus on ja vanhuus on, mutta niistäkin on vähän vaikea sanoa milloin ne alkaa ja milloin ne loppuu. Ja onko sitten kaikki siinä välissä sitä keski-ikää? Ei kai nyt sentään. Ehkä se on se aikuisuus, josta ei siitäkään tiedä milloin se alkaa ja milloin se päättyy. Tilanne on vähän kuin kahden Suomen kielen inhokkisanan kanssa. Ne ovat ruuhkavuodet ja laatuaika. Vietätkö sinä sellaisia? Minä en ainakaan enkä koskaan kyseisiä sanoja käytä (ihan hävettää, että nyt joudun käyttämään). Jos vietät, kannattaa miettiä mikä on niiden vastakohta. Onko kaikki muu aika sitä vastakohtaa ja onko sellaista? Keski-iän suhteen päädyn vähän siihen, että nykykäytössä sanalla viitataan vaan kaikkeen mahdolliseen tylsään ja sanan alkuperäinen merkitys on kuolemassa sukupuuttoon.


Nelikymppisten juhlimisesta en tiedä, mutta tykkään kyllä juhlista ja juhlimisesta. On mukavaa leipoa ja suunnitella sekä tehdä muita tarjoiluja. Itse juhlat ovat kivoja, on mukava tavata ihmisiä ja tykkään erityisesti naamiaisista. Ehkä teen poikkeuksen aiempiin suunnitelmiini ja vietän niitä naamiaisia nelikymppisillä. Tai ehkä lähden Seattleen. Olen aina halunnut mennä sinne. Ja tässä vaiheessa alkaa olla syytä tehdä asioita, mitä on meinannut. On leffoja ja sarjoja katsomatta, on neuleprojektia ja kaikki kaapit kotona pitäisi siivota (no, se ei ehkä ole tässä mittakaavassa niin tärkeää). Mutta jospa sitä ottaisi joka viikko asiakseen tehdä yhden tällaisen asian kaiken muun pakollisen lisäksi. Se jos mikä varmasti johtaa onnellisuuteen.







Tämän vuoden 39-päivät ovat takanapäin ja uutta ikää on vajaa kuukausi kokeiltu. Sain lahjaksi ruusuja sekä kurpitsan ja kakun sijaan syötiin amerikkalaisia pannukakkuja. Tässä iässä maku ja tarpeet jo tunnetaan. Pienillä asioilla on suuri merkitys. Vähän niin kuin se ero siinä täyttääkö 40 vai 41. Se toki on paljon itsestä kiinni miten asian ottaa. Joten eiköhän oteta tästäkin vuodesta kaikki ilo irti. Ainakaan ei enää tarvitse olla 15-vuotias ja se oli rankkaa.


2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! En muuten järjestänyt 40-vuotisjuhlia enkä tiedä, järjestänkö 50-vuotisjuhlia, mutta taidan järjestää, jos en halua kaataa kahvia kuppeihin monta päivää kuten äitini teki, kun palasi 50-vuotisjuhlamatkalta, jonne pakeni omia synttäreitään.

    Viime maanantaina täytin 47 eikä tunnu siltään sillä koen olevani 30- tai 35 -vuotias. Rupesin miettimään, millainen äitini oli, kun hän oli 47-vuotias. Hän oli silloin 3 lapsenlapsen mummo ja kävi töissä ja oli ihan vanhanaikainen kuten nytkin ja mää olen ihan toista maata. Olen nuorekas ja pysyn ajan tasalla kaikesta: ruuasta, vaatteista, käsitöistä. Ehkäpä nuorekas mieli pysyy nuorekkaana, kun päivittää kaikki asiat ajan tasalle ja pysyy virroissa mukana eikä jämähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan totta, nykyajan neli- ja viisikymppiset jne. ovat toista maata kuin aikoinaan. Toisaalta, tunnen myös ihmisiä, jotka ovat olleet teini-ikäisestä alkaen nelikymppisiä...

      Nykyään on niin helppo pysyä elämässä kiinni ja pitää mieli virkeänä. Avainsana taitaa olla kiinnostus kaikkiin ympäröiviin asioihin maailmassa; sekä tietysti se fanitus!

      Poista