tiistai 17. marraskuuta 2015

Räsymattoriesa

Riesa mikä riesa. Minulle on nyt muodostunut ylitsepääsemätön este Nalle-langasta väriltään kanerva. Kaikki mitä olen siitä tehnyt, on toistaiseksi johtanut purkamiseen. Olen tehnyt siitä kahteen kertaan villatakin ja niitäkin tuli purettua tehdessä moneen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla siitä tuli monta kokoa liian suuri ja toisella kertaa en vain halunnut tehdä sitä valmiiksi kaiken epäonnen jälkeen. Ihmettelin koko ajan epätasaista jälkeä, mutta nyt tämän sukkaprojektin kautta olen ymmärtänyt, että Nalleen tarvitaan kolmosta pienemmät puikot. Purettuani villatakin ajattelin, että purkulangasta teen nopeasti parit raidalliset sukat ja sillä selvä. Ihan niin ei mennyt, nyt on menossa taas ties kuinka mones uusi aloitus.




Myös kanervan väri on sen verran haalea, että se on osoittautunut lisäksi aikamoiseksi haasteeksi. Onneksi se tämän syksyn uusi tumma kanerva on vahva ja kaunis väri, joten se taas kelpaa kaveriksi vaikka mihin. Ensimmäisenä yritin tämän vaaleamman kanervan kaveriksi uutta Taika-langan räsymattoa, mutta niiden värit eivät sopineet yhteen ollenkaan, joten oli pakko purkaa ja vaihtaa. Päädyin sitten Luontopolun kanervaan, jonka kanssa värit ovat ihan kohdallaan. Sitten tuli ne koko-ongelmat eli sukista oli tulossa valtavan kokoiset ja jälki oli epätasaista. Pakko oli taas purkaa ja hankkia pienemmät puikot. Taas uusi aloitus ja edelleen oli tulossa aivan liian suuret sukat; neulejälki sentään oli jo kohdallaan. Nyt sitten kokeillaan lasten koolla taas kerran alusta. Ilmeisesti muillakin on ollut vähän samaa ongelmaa Nallen kanssa eli puikot ja koot kannattaa valita sieltä pienemmästä päästä. Kuitenkin kaikki ohjeet on tarjolla lähes samoilla silmukkamäärillä eli jotain tulee tehtyä väärin. Yleensä käsiala on ollut pikemminkin kireä, mutta ehkä siitä eroon pääseminen on tuonut ongelmia näiden ohuempien lankojen kanssa. Ei auta kuin opetella neulomaan niiden kanssa; sen verran on tullut Nalleakin hamstrattua varastoon vuosien mittavalla keräystyöllä.



Yleensä olen sukat tehnyt niin, että varret ovat kokonaan joustinneuletta eli tämä ongelma ei ole aiemmin tullut esille. Nyt näiden pitkien sukkien kanssa ongelmaa on sitten todellakin ollut. Jaa-a, kuinkahan monta kertaa tätä jaksaa vielä purkaa ja kokeilla uudelleen. Ainakin lasten koko tuntui menevän jalkaan, joten jatketaan sillä. Ainakaan joululahjaksi ei tässä kohta ehdi mitään sukkia tehdä, jos purkutyöt jatkuvat. Yhden viltin sain jo valmiiksi ja katsotaan ehdinkö neulomaan vielä jotain muuta. Aikomuksia oli paljon, mutta todellisuus on toinen. Joulu tulee aina niin nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti