keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Odotettu Novitan lankakevät

Vihdoin on saatu nähtäville tulevan kevään ja kesän lankakartat Novitalta; kyllä niitä on saatu odotellakin. Prismoissa on uusia lankoja jo kuulemma myynnissäkin, mutta en ole niitä itse vielä käynyt katsastamassa. Eniten itseäni kiinnostavat ne poistuvat langat ja värit, niin tietää sitten mitä hamstrata.

www.novitaknits.com


Novitaknitsin lankakartan kuvat olivat todella pienellä eikä niistä oikein meinannut omalla selaimella saada selvää, teksteistä ainakaan. Paria muuta selainta kokeilemalla sentään löytyi sellainen, jolla kuvat pystyi tallentamaan. Niitä suurentamalla kuvista ja teksteistä saikin sitten jo selvää; nämä kuvat avautuvat myös klikkaamalla suuremmiksi. Ja sitten voikin jo keskittyä asiaan!

www.novitaknits.com

Kevät on pastillinen kuten aina eikä se oikein ole minun juttuni. Moni niistä kyllä tykkää, joten pitäähän sitä tarjota kaikille jotain. Aina kuitenkin jotain mielenkiintoista löytyy ja moni lanka on aika erinäköinen sitten kaupan hyllyssä. Olen nähnyt kuvia esim. uusista Taika-langoista, jotka näyttivät niissä paljon paremmilta kuin lankakartassa. Uudet langat kuten Rytmi täytyy käydä livenä katsomassa ja kokeilemassa, vaikka en puuvillalankojen ystävä olekaan. Saahan niistä katsomallakin nauttia!

Poistuvien värien joukossa on 7 Veljestä Nostalgian violetti lanka, jota täytynee käydä hankkimassa vähän varastoon. Sen verran kaunis lanka se on kuitenkin. Muita hamstraustarpeita ei tällä kertaa syntynyt!

www.novitaknits.com

7 Veljestä -lanka sai muutaman uuden värin (poltettu oranssi, papu ja tumma turkoosi). Nimet ovat sen verran mielenkiintoiset, että ne on käytävä katsomassa. Kuvien perusteella vaikuttavat olevan samaa haaleaa sävyä kuin syksyn uutuudet, mutta ne olivat kyllä todella nättejä!

www.novitaknits.com


7 Veljestä Raita sai myös uusia värejä: vaahtokarkki, meri ja sateenkaari. Sateenkaari-lankaa on keskustelupalstojen perusteella todella moni neuloja toivonut takaisin. Omiin suosikkeihini se ei erityisemmin lukeudu, mutta on todella hienoa, että neulojia kuunnellaan!

www.novitaknits.com

Nallen Taika-lankaan tuli myös uusia värejä: jäätelö, karamelli ja turkoosi-koralli. Niistä ehkä mielenkiintoisin on karamelli, mutta katsotaan miltä näyttävät kaupassa! Itse Nalleen ei tullut muuta uutta kuin turkoosi ja se vaikuttaa myös haaleahkolta, kuten Nallenkin syksyn uutuudet. Mielenkiintoinen joka tapauksessa!

www.novitaknits.com

Lopuissa langoissa olikin sitten aika vähän uusia värejä. En ole näistä lankakartan lopussa olevista langoista hirveästi neulonut, joten ei ole tullut näitä myöskään hamstrailtua. Hile-langan lilaa olen kaupoissa ihaillut, mutta en ole vielä keksinyt siihen sopivaa projektia. Hile-lankaan tulikin myös uusia sävyjä; pistetään se mietintämyssyyn!

www.novitaknits.com

Joki-langasta olen myös haaveillut, mutta siinä olen samalla tavoin projektia vailla. Siihen sain nyt lisäaikaa, kun lanka pysyy valikoimissa myös keväällä. Joki on ollut tosi ihanantuntuinen ja kaunis lanka kaupoissa, jostain on vaan luovuttava. Olen yrittänyt keskittyä hamstrauksessa peruslankoihin, jotka pysyvät pitkään valikoimissa. Näissä monissa muissa on se ikävä juttu, että niitä ei tunnu koskaa olevan sopivaa määrää varastossa eikä niitä sitten myöhemmin saa lisää!

www.novitaknits.com

Näissä tunnelmissa voi huokaista helpotuksesta, kun uteliaisuus on vihdoin tyydytetty. Seuraavaksi onkin tehtävä tiedusteluretki kauppoihin. Lisäksi on koitettava löytää sitä violettia Nostalgiaa, ellei ole jo liian myöhäistä!

3 kommenttia:

  1. Hyvä, kun tallensit kuvat sivullesi, sillä Novitaknits tökkii välillä ja lankakartan kuvia ei pääse katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse päätin nukkua tämän kevään/kesän värikartan yli ja herätä vasta heinäkuun lopulla kun tulee syksyn/talven värikartta, mutta katseltuani näitä kuvia päätin ostaa kuitenkin turkoosia, jota en ole koskaan ostanut. Myöskään sateenkaari-lankaa en ole ostanut ja voisin ostaa pari sellaista. Meri-lankaa voisin ostaa ja neuloa sukat miehelleni.
      Joki-lankaa olen hamstrannut jo 12 kerää ja voisin ostella lisää varastoon ja yllätyin, että Joki on saatavilla kesän läpi, kun se on talvilanka.
      Suomivillaa myydään nyt pois alennuksella ja niitäkin olen hamstrannut jonkin verran.

      Poista
  2. Jep, todellakin! Kartat näyttivät välillä olevan kadoksissa.

    Olen myös kiinnostunut tuosta Suomivillasta, joten täytynee käydä katsomassa, josko sitä vielä löytyisi!

    VastaaPoista