Murrosikä

Beaglenpentumme on ehtinyt jo 7 kuukauden ikään. Kokoa on tullut paljon lisää ja kaveri on varmaan siinä noin 13 kiloinen. Pentuaika on sujunut hyvin; ainakin noin pääsääntöisesti. Kiva kaveri Oskusta on kasvamassa ja luonne on pysynyt rauhallisena; ainakin silloin, kun olemme itse paikalla.

Noin kuukauden tässä olemme eläneet kummallista aikaa. Kerran viikossa on ollut melkoinen hurrikaanipäivä, jolloin mm. sohvamme on saanut kovaa kyytiä. Kaikki mahdolliset luvalliset ja monet luvattomat asiat ovat odottaneet jyrsittyinä kotona. Hampaanjälkiä on milloin missäkin; tuoleissa, kaapinkulmassa, tauluhyllyssä, listoissa jne. Hampaat ovat mitä ilmeisemmin vaihtuneet, mutta hirveä jyrsintävimma on vaan iskenyt kahta kauheammin. Yöhön taas kuuluu kummallinen vaeltelu. Raks, raks, raks vaan tassutellaan edestakaisin, kun muut ovat menneet nukkumaan. Sitten yöllä käydään varastelemassa leluja jyrsittäväksi ja taas tassutellaan edestakaisin. Aiemmin Osku meni hyvissä ajoin illalla jo nukkumaan, mutta nyt vaan levottomasti etsii nukkumapaikkaa ja havahtuu kaikista äänistä ja liikkeistä. Ihmettelin kovasti mistä ihmeestä kaikki tämä voi johtua, kun yhtäkkiä jyrsintähalut ovat mielettömät ja äkillinen levottomuus on aivan kummallista. Luin vähän koiraoppaita ja vastaus olikin yllättävän simppeli: murrosikä.

Sohva on taas tosiaan kokenut kovia. Pienestä se alkoi ja nyt tällä hetkellä toisesta päädystä on verhoilu irroitettu saumoja myöten. Edellinen beagle painui patjoista läpi kaivamalla ja kuopimalla, mutta nykyinen vaan jyrsii. Saumoja on kiva pureskella ja sitten mennä niistä läpi. Lopputulos on kuitenkin sama; sohva on entinen. Koska seuraavan hankinta-ajankohtaa ei uskalla edes ajatella, niin vanhan on pakko kelvata vilteillä päällystettynä jonkun aikaa. Jos jonkun asian olisin toivonut säästyvän, se on juuri sohva. Ensinnäkin nykyinen oli tosi mukava ja toiseksi sohvan tuhoaminen on koiralle valitettavan hauskaa. Työ etenee mukavasti ja täytettä riittää. Sen kun on kerran aloittanut, loppua ei näy. Topi rauhoittui 2-vuotiaana; toivottavasti tämä jo aiemmin. Toivon ainakin erittäin lyhyttä murrosikää.

Olen tässä koko ajan ihmetellyt kuinka rauhallinen pentu Osku on vanhaan beagleen verrattuna. Olen edelleen samaa mieltä, sillä Topi ei kyllä pentuna pahemmin paikallaan viihtynyt. Tuhotöiden määrä oli suuri ja niistä suurin osa menee eroahdistuksen piikkiin. Siitä ei onneksi nyt kärsitä eikä sitä toivottavasti tulekaan. Joka tapauksessa koirapuistokäyntien määrää ja lenkkien pituutta on nyt pidennetty, mutta kummallista kyllä melkeinpä näiden fyysisten ja henkisten rasitteiden jälkeinen päivä ei menekään levon merkeissä vaan pikemminkin päinvastoin. Tätäkin aloin ihmetellä ja päädyin koiraoppaiden kautta murrosikään. Oirelista oli kuin meidän elämästä. Hampaiden asettuminen leukaluuhun tuntuu ikävältä ja aiheuttaa jyrsimistä. Samaan syntylistaan kuuluu vaeltelu ja levottomuus. Useita samoja asioita kuin ihmiselläkin. Tieto kyllä helpotti kummasti; emme olleetkaan tehneet mitään erityistä väärin.

Toivottavasti tämä aika menee nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Eroahdistukseen olen niin traumatisoitunut itse edellisen koiran kanssa; se ei ollut todellakaan hauskaa ja Topi oli ikuinen eroahdistuja. Eroahdistus oli aina matkassa, kun elämässä tuli muutoksia kuten muuttoja sekä paluuni töihin perhevapaiden jälkeen. Pentuajan pahimman eroahdistuksen jälkeen näistä muista ilmentymistä pääsi aina paljon helpommin ajan kanssa eroon, mutta töitä se vaati jokainen kerta. Siksipä pennun rauhalliseen yksin olemiseen on satsattu kaikki mahdollinen rauhallisista lähdöistä ja saapumisista alkaen. Aktiviteettileluja ja luita löytyy ja olen myös itse yrittänyt ottaa asian stressaantumatta. Eroahdistus oli omistajalle todella ahdistavaa, sillä koiran tuskan voi päätellä tuhojen määrästä. Topin kanssa tuhot keskittyivät aina eteiseen (sekä sohvaan); ulko-oven listoja on vaihdettu ja kuoppia lattiassa täytetty. Näitä merkkejä ei ole nyt toistaiseksi yhtäkään.

Kotia tuhoava koira saa aikaan ahdistusta, mutta asiat ovat yleensä korvattavissa. Olenkin usein ajatellut, että tuhoaminen lienee kuitenkin kaikista helpoin eroahdistuksen vaihtoehdoista; jätösten tekeminen sisätiloinen on haastavampaa kitkeä pois, puhumattakaan haukkumisesta ja ulvomisesta. Sitä olen aina pelännytkin, koska sen kitkemiseen minulla ei ole keinoja. Osku ei pahemmin hauku; ainoastaan joskus koirapuistossa. Tervehtimishaukkua vieraille ei ole ollenkaan, mutta eihän se normaali haukkumattomuus mitään välttämättä kerro. Joskus olen kuullut ulvahtelua kotona ollessani, kun Osku on jäänyt oven taakse, mutta tällöin ei ole tarjolla ollutkaan mitään puruluita tai muita aktiviteettejä. Niitä kaveri kuulemma aamulla odottelee erittäin innoissaan. Koiran kouluttaminen on kuitenkin pitkä tie.

Ihmettelyni edellisen beaglen villiyteen joutui siten aivan uuteen valoon. Topi tuli meille aikoinaan 7 kk vanhana, joten adoptoimme mitä ilmeisimmin murrosikäisen. Ihana koira Topi oli silloin ja koko elämänsä, mutta paljon haastavampi tapaus tietenkin tai ainakin siltä tällä hetkellä tuntuu. Osku tuntuu oppivan asioita niin helposti eikä turhaan hötkyile. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miten arka Topi oli, kun nykyinen beagle kohtaa mielellään hyvällä itsetunnolla uusia asioita. Sitä ihanuutta ei voi kuitenkaan vertailla tai mitata; kumpikin olivat ja ovat sitä omalla tavallaan. Molemmat beaglejä, mutta niin ihanan erilaisia!