torstai 30. lokakuuta 2014

Heikko ihminen

Uuden Novitaknitsin tutustumistarjouksen myötä olen taas sortunut pahoille teille. Toisaalta 30 % alennus on tarjous, josta ei varmaan kukaan lankahamsteri voi kieltäytyä. Itse käytin tarjoukseni talven jäljellä oleviin haavelankoihin sekä ihanien uusien värien hamsterointiin, sillä valikoimissa säilymisestähän kukaan ei koskaan tiedä. Nyt tuli ostettua kyllä todella paljon, mutta hyvä oli kyllä hintakin!


Lankojen lisäksi tilasin myös uuden Neulo-lehden, sillä tilaukseni siitä alkaa vasta seuraavasta numerosta. Tarvikeosastolta en tähän hätään muuta keksinyt kuin pari parsinneulaa, jotka kummasti tuntuvat usein katoavan teille tietämättömille. Peruslankavalikoimaa kasvatin muutamalla kerällä suklaanruskeaa 7 Veljestä ja Nallea sekä myös Nallea kanervaisena ja oliivinvihreänä. Olen nyt jotenkin todella mieltynyt nähin murrettuihin sävyihin, vaikka alkuun pidin niitä vähän haaleina.


Lankahaaveiden osaltolta iskin heti kiinni 7 Veljestä Polkkaan, joissa on perushinta aika korkea ja tarjoukset sen vuoksi erittäin tervetulleita. Toinen tämän talven suosikeistani oli harmaa-viininpunainen, joita tilasin vain pari kerää. Näin jälkeenpäin mietittynä tämä on kyllä luonnossa niin kaunis, että olisi voinut hamstrata pari kerää vielä lisääkin. Täytyy vaan jäädä odottamaan uutta sopivaa (teko)syytä ostokselle.


Toista talven suosikkiani punainen-terra-vihreää hamstrasin sitten kuuden kerän edestä. Tämä lanka on kyllä luonnossa aivan huikea! Täysin passeli johonkin neuletakkiin tai tunikaan; erityisesti Missoni-tyyppisiin neuleisiin. Kyllä nämä raitalangat ovat ihania! Novitaknitsin verkkokauppa toimi ainakin todella hyvin; helppo käyttää ja nopea toimitus. Muutenkin uudet sivut ovat oikein tervetulleet; uudistuminen on aina tarpeen. Vielä muutama perusjuttu lisää sivuille lähinnä Neulomoon ja kyllä kelpaa!



2 kommenttia:

  1. Hyviä lankoja olet valinnut. Itsekin ajattelin tilata lankaa sillä 30%-alekoodilla ja enkä ole koskaan tilannut lankaa Novitalta siitä lähtien, kun liityin Novitan tilaajaksi vuoden 2010 alussa.

    Toivottavasti keskeneräinen Novitaknits valmistuu nopeasti ettei tarvitsisi tuskailla sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjous on todella hyvä! Itsehillintää vaan toki tarvitaan, kun kaikki ihanuudet on tarjolla todella hyvään hintaan.

      Eiköhän sinne ole tulossa pian muita ominaisuuksia sekä kaikki perustiedot lankakarttoineen. Ilme on ainakin raikas, joten siitä sitten vaan eteenpäin!

      Poista