tiistai 28. lokakuuta 2014

Lokakuu parvekkeella

Lokakuu lähenee loppuaan, mutta en ole vielä päässyt syysistutusten pariin. En ole vaan kerta kaikkiaan raaskinut heittää pois kesäkukkia, jotka vielä ovat ihan hyvävointisia. Pikkuhiljaa alkaa olla se aika, jos meinaa tänä syksynä kaupasta löytää kanervia.


Tänä vuonna on vähän ruskan värejäkin saatu parvekkeelle, kun viiniköynnökset alkavat siirtyä talviteloille. Samoin hortensiat ovat myös alkaneet kellastua viileämpien jaksojen myötä. Viiniköynnökset on tarkoitus kuljettaa talvehtimaan maalle kellariin. Leikkaaminen taisi jäädä vähän liian myöhään, mutta kokeillaan näin tällä kertaa.




Pelargonit kukkivat edelleen, vaikka kaiken nyppimisen olen lopettanut jo kauan sitten. Aika vähänlaisesti on tullut kasteltuakin, mutta sateisten säiden aikana se ei niin tarpeen olekaan. Tänä vuonna pelargonit kestivät kyllä todella pitkään. Säälihän niitä on heittää pois, mutta talvehtiminen ja sen yrittäminen on niin hankalaa, ettei sekään vaan tänä vuonna houkuttele. Lokakuu ei ole saanut mieltäni muuttumaan.



Hortensioiden suhteen on vähän samat kuviot. Se kyllä sisätiloissa talvehtii, mutta vie vaan liian paljon tilaa. Muratit saavat jäädä parvekkeelle kanervien seuraksi ja niiden talvikunnosta riippuen täytyy tänä vuonna kevättalvella kokeilla peittää ainakin suurin murattiastia. Ilmeisesti niidenkin ongelma on ollut sama kuin puksipuiden ja havukasvien eli kevättalven aurinko polttaa ne kuoliaaksi ennen kuin jäinen multa sulaa.



Minulla on ollut tapana vapun tienoilla ostaa kesäkukat parvekkeelle ja tuntuu vaikealta kuvitella, että siihen on vielä puoli vuotta aikaa. Talvikausi tuntuu jotenkin venähtäneen paljon pidemmäksi kuin luulisi sen olevan. Toisaalta kevät alkaa jo narsisseilla viimeistään maaliskuussa ja siihen ei sitten olekaan enää niin pitkä aika. Vaikka kylmä parveke ei hirveästi tällä hetkellä houkuttele istutushommiin, on syys- ja talvi-istutukset aina sen vaivan arvoiset. Ja samalla nyt on jo aika hakea vintiltä lyhdyt tuomaan valoa syksyyn!


2 kommenttia:

  1. Älä ihmeessä pidä kiirettä kesäkukkien hävittämisellä, kun ovat vielä noin hyvävointisia. Peittämällä keväällä monivuotiset valkoisella lakanalla ja kevyesti suihkuttelemalla, selviävät kevään paahteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilen ehdottomasti peittämistä ensi talvena varsinkin noiden murattien kanssa. Ovat aina näyttäneen selviävän, mutta eivät sitten kuitenkaan ole jaksaneet kevääseen saakka. Kiitos vinkistä!

      Poista