torstai 2. lokakuuta 2014

Taas on lokakuu

Taas on tosiaan lokakuu ja kurpitsan aika. Sain taas Ahvenanmaalta tuliaisiksi kurpitsakärryistä isomman kurpitsan sekä muutaman pienemmän. On ne vaan ihania ja oranssi väri aivan huikea!

Ajattelinkin viikonloppuna tehdä kurpitsapiirakkaa. Tätä uutta en vielä aikonut palotella, mutta pakkasesta voisin käyttää pois viimevuotisia soseita. Se tyhjentäminen ja keittely onkin ihan oma urakkansa, johon voi varata aikaa sitten ihan erikseen. Onneksi nämä kestävät ihan mukavasti huoneenlämmössä ennen kuin niitä on kiire tyhjentää; kunhan ovat vaan ilman kolhuja!

Vaikea uskoa, että taas ollaan lokakuussa! Mutta niin vaan ne kuukaudet ja vuodet vierii. Olen aamuvirkku ja olenkin viime aikoina ihmetellyt aamuväsymystä, joka on minulle kovin vierasta tähän aikaan vuodesta. Lähinnä ongelmia on ollut metro- ja bussimatkalla, jossa olen meinannut poikkeuksellisesti pilkkiä; kotimatkalla se ei ole mitenkään harvinaista. Lopulta sitten ymmärsin eron aiempiin vuosiin, jolloin olin syksyisin aivan valtavan stressaantunut edellisessä työssäni ja kävin aikamoisilla kierroksilla jo heti aamusta ja silloin harvemmin väsyttää. Nyt olen huomattavasti vähemmän stressaantunut ja pienemmillä kierroksilla; ja niihin verrattuna uniset aamut ovat vain pieni paha. Ja väsymyskin helpottaa töissä heti alkuunsa aamun kahvitankkauksen jälkeen, joten kyllä se taas tästä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti