perjantai 21. syyskuuta 2018

Värikäs elokuu

Elokuussa sai kyllä ihastella äitini puutarhassa jos jonkinlaisia värejä. Lämmin kesä ja elokuu piti kukat erinomaisessa kunnossa ja kukkiminen jatkui erittäin pitkään. Vasta näin myöhemmin syyskuussa on syksyn merkkejä oikeastaan ollut näkyvissä. Tällaisia kesiä lisää!

Daaliakin on kukkinut puutarhassa jo vaikka kuinka kauan. Se kukki edelleen näin syyskuun puolivälissäkin. Vähäsateisuus on sitä toki suosinut, sillä sade tuntuu piiskaavan niitä ja kaatavan sekä katkaisevan varret helposti. En kyllä itse ainakaan muista, että daalioista olisi näin pitkään kesällä saanut nauttia.

Äitini krassi-istutukset olivat myös elokuussa parhaimmassa terässään. Ne olivat kesän mittaan kasvaneet valtaviksi palloiksi ja kukkia kyllä riitti. Haaveilin taas krasseista parvekkeella, mutta lasitusten kanssa parvekkeella oli niille jotenkin liian kuuma ja kasvatuksen kanssa oli ongelmia. Näin avoimesti ulkona ne tuntuvat viihtyvän erinomaisesti!




Maksaruohojen ja ruusunmarjojen kera moni muu puutarhakasvi odotteli vielä punertumista. Onneksi on näitä syyskasvejakin ja syksyä kannattaa tosiaan suunnitella puutarhassakin. Näin syyskuussahan väritykset ovat jo aivan toisenlaiset, mutta elokuu kukkii vielä monelta osin kukkien ja kypsyvän sadon väreissä. Näin syyskuussa värit alkavat tulla jo kesän loppumisen kautta; vastustamattoman kaunista sekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti