tiistai 6. syyskuuta 2016

Soundgarden ja epäonnen Louder Than Love

Alkuun on todettava, että olen aikoinaan omistanut Soundgardenin Louder Than Love -vinyylin. Ostin sen kauan, kauan sitten; muistelisin, että syksyllä 1990 tai alkuvuodesta 1991. Päiväkirjoistani voisin sen tarkistaa, mutta olkoon nyt. Joka tapauksessa aika aikaisessa vaiheessa aikalaisen seattlelaisen musiikin vielä senaikaiseen suosioon nähden, vaikka itse levyhän ilmestyi jo vuonna 1989. Joka tapauksessa jossain mielenhäiriössä 1990-luvun loppupuolella olen mennyt vaihtamaan levyn veljeni kanssa osana jotain isompaa vaihtoprosessia. Sen voi todeta, että levyjä ei kannata vaihdella pikkuveljien kanssa; ne ovat läpeensä pahoja eivätkä vaihda levyjä takaisin, vaikka eivät niillä mitään tee.



Useamman vuoden olen Louder Than Loven vinyyliversiota verkko- että kivijalkakaupoista etsiskellyt ja todennut sen täysin mahdottomaksi. CD-levynä sitä toki olisi saanut, mutta kun haluan nimenomaan sen vinyylin. Muutama kappale on Ebayssä ollut myynnissä, mutta hintana sellainen 70 euroa eli muutkin ovat sitä kaipailleet. Ehkäpä pari vuotta sitten Kim Thayil oli lupaillut haastattelussa uutta painosta ja ilo oli kesälomamatkalla suuri, kun luin sellaisen tosiaan tänä vuonna ilmestyvän. Maaginen päivä oli 26.8.2016 ja aikani tilauspaikkaa etsiskelin. Soundgardenin oma kauppakin sitä myi ihan kohtuuhintaan, mutta postikulut olivat yhtä suuret (mikä ihme siellä Amerikassa postituksissa nykyään maksaa?). Lopulta se ilmestyi myös meikäläisten verkkokauppoihin ja laitoin sen hyvissä ajoin elokuun alussa cdon.comista ennakkotilaukseen. Melkein kaksi viikkoa sitten sain vahvistuksen, että levy on lähetetty, mutta onko sitä näkynyt? Ei.



Minulla oli cdonista myös muita tilauksia ja edellisenä päivänä lähetetyt tuotteet olen noutanut postista jo toissaviikolla eli ihan normaalin aikataulun mukaan. Millä todennäköisyydellä oikeasti Louder Than Love voi hukkua postissa? Päivä pitää vielä odotella, jotta voin tehdä katoamisilmoituksen. Pettymystäni on vaikea kuvailla. Levyn haluan, että toivottavasti asia järjestyy tavalla tai toisella. Vähän balsamia haavoihin toi sentään Soundgardenin oma ilmoitus, jonka mukaan syyskuussa on tehty taas uutta materiaalia. Sitä odotellessa. Toivottavasti saan sen vinyylini kuitenkin edes ennen tätä uutta levyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti