Pari päivää sitten törmäsin uutiseen Alice In Chainsin fanista, joka päässyt lavalle soittamaan Wouldissa rumpuja runsas viikko sitten Charlestonissa. Kaveri oli haettu lavalle mukaan viimeiseen biisiin, koska oli heilutellut koko keikan ajan paitaa tekstillä "Let me play drums on 'Would?'!". Joskus sitä saa mitä tilaa ja pääsee kokeilemaan. Kaikkien yllätykseksi soittohan sujui oikein hyvin, erittäin mallikkaasti suorastaan, ja ainakin minulle se toi hyvän mielen moneksi päivää; etenkin kun tapahtumasta on videotodisteitakin nyt olemassa.
Ilmeisesti Alice In Chains on harrastanut samaa aikoinaan enemmänkin, mutta kyseinen Kurt Friedenberger oli ilmeisesti ensimmäinen koko biisin soittamiseen kyennyt bändikokelas. Täytyy kyllä ihailla kaverin pokkaa ja keskittymiskykyä, sillä kyllä aivan varmasti suurimmalla osalla ei-ammattimuusikoista olisi ajatukset karanneet ja siten myös soitto. Tämänkaltainen rohkeus ja onnistuminen tekee ainakin minut kovin, kovin iloiseksi. Itse en ole mikään kovin rohkea ihminen ja Suomessa se on valitettavan sallittua, suorastaan pakollista. Tämä taas tarkoittaa, että kukaan ei uskalla kokeilla taitojaan julkisesti, koska aina on olemassa pelko itsensä nolaamisesta. Näin ollen monen suomalaisen taidot ja piilevät kyvyt jäävät täysin huomioitta; itsensä esiinsä tuomista pidetään näillä kulmilla suorastaan röyhkeänä. Onneksi some-helpottaa monen käsityöläisen rohkaistumista; villasukkapalstat ja Instagram ovat täynnä onnistumisia. Ja epäonnistumisia, joissa ei niissäkään ole näillä palstoilla mitään hävettävää. Ehkäpä joskus puhuminen ja esiintyminenkin ovat täällä Suomessa samalla asteella; toivotaan ainakin niin.
Mitä tästä opimme? Kannattaa uskaltaa.
Ilmeisesti Alice In Chains on harrastanut samaa aikoinaan enemmänkin, mutta kyseinen Kurt Friedenberger oli ilmeisesti ensimmäinen koko biisin soittamiseen kyennyt bändikokelas. Täytyy kyllä ihailla kaverin pokkaa ja keskittymiskykyä, sillä kyllä aivan varmasti suurimmalla osalla ei-ammattimuusikoista olisi ajatukset karanneet ja siten myös soitto. Tämänkaltainen rohkeus ja onnistuminen tekee ainakin minut kovin, kovin iloiseksi. Itse en ole mikään kovin rohkea ihminen ja Suomessa se on valitettavan sallittua, suorastaan pakollista. Tämä taas tarkoittaa, että kukaan ei uskalla kokeilla taitojaan julkisesti, koska aina on olemassa pelko itsensä nolaamisesta. Näin ollen monen suomalaisen taidot ja piilevät kyvyt jäävät täysin huomioitta; itsensä esiinsä tuomista pidetään näillä kulmilla suorastaan röyhkeänä. Onneksi some-helpottaa monen käsityöläisen rohkaistumista; villasukkapalstat ja Instagram ovat täynnä onnistumisia. Ja epäonnistumisia, joissa ei niissäkään ole näillä palstoilla mitään hävettävää. Ehkäpä joskus puhuminen ja esiintyminenkin ovat täällä Suomessa samalla asteella; toivotaan ainakin niin.
Mitä tästä opimme? Kannattaa uskaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti