perjantai 22. tammikuuta 2016

Kevään koitoksessa

Kevään ja kevyemmän elämän myötä keittiön ikkunan valtaavat persiljat ja basilikat. Vihreän kaipuu on muutenkin iskemässä päälle. Yrteillä pystyy siihenkin kyllä vaikuttamaan!


Jos viherkasveja ei kotiin enää pysty lisäämään (suurin este on edelleen beagle, jonka mieltymyksistä ei aina kyllä tiedä - joku kasvi saa olla rauhassa ja joku ei), niin yrteille sentään aina joku paikka löytyy. Kaupan pienet yrtitkin kelpaavat mainiosti viherkaipuuseen ja ne kestäväkin yllättävän pitkään!

Kevät on yllätyksiä täynnä. Raa'asti syksyllä katkaistu rakas yuccapalmuni on alkanut versoilla kaikista ennakko-odotuksista huolimatta. Tämä oli varsinainen yllätys, sillä se on koko loppusyksyn vaikuttanut aika lailla kuolleelta, mutta yllättäen sieltä vaan oli uudet lehtiversot ilmestyneet. Sama ihmetyksen aihe on myös melko lailla kuolevalta ja pystyyn kuivuneelta vaikuttanut oliivipuu, joka on sekin alkanut pukata uutta lehteä. Oikein mieluisia yllätyksiä molemmat!


Orkidea-kukinnoista olen jo pitkään ollut innoissani! Nythän niitä ei pakkasilla kannata kaupoista edes raahata, sillä paleltuminen käy niin helposti. Monet kaupat kuitenkin viettävät orkidea-viikkoja keskellä talvea ja se on vähän harmi. Harvinaisemmat eivät kuitenkaan ole välttämättä kovinkaan halpoja ja ikävä ne on palelluttaa heti kättelyssä. Vasta reippailla plussakeleillä raaskin yleensä hankkia uusia; siksipä talven pelastus ovat vanhat, jotka kukkivat uudelleen. Jokainen niistä on vaan niin kaunis!


Totta puhuen, kai sitä pitäisi viherkasvien puolesta vähän kukkakaupoille päästä. Aina kai sitä joku ihana uusi kotiin mahtuu. Ainakin meidän olohuoneessa beaglen sietämä kiinanriisu on kasvusta ja kukinnasta huolimatta sen verran ränsistyneen oloinen, että tilalle voisi ajatella jotain rehevämpää ja tuoreemman vihreää. Samalla on varmaan kuopattava haaveet ihanista kiinanruusuista, jotka ulkomailla kukkivat pensaina. Harmi, kaikki eivät vaan ole yuccapalmuja ja oliivipuita. Onneksi ne ovat kuitenkin olemassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti