tiistai 15. lokakuuta 2013

Lokakuun neuleita

Tällä viikolla ilmestyykin Novitan talvinumero ja sen mallit ovatkin jo esillä Novitan sivuilla. Kovin paljon ei pienistä kuvista pysty vielä sanomaan mitään ja mielelläni katselenkin niitä lehdestä. Ei sillä etteikö sitä olisi jo entuudestaankin ihan riittävästi keskeneräisiä ja tulevia projekteja, mutta kyllähän sitä mielellään kauniita kuvia katselee!

Olen syksyn mittaan jatkanut poikani raitapaitaa ja sainkin jo toisen vastaavan tilauksen, kun mieheni toivoi uutta paitaa. Kovin hitaasti olen neuletöiden kanssa edistynyt näin syksyllä (keskeneräisistä viimeistelytöistä puhumattakaan), mutta olen iltaisin ollut aivan tolkuttoman väsynyt. Olen monta kertaa viikossa kärsinyt myös migreenistä (syynä työkiireet sekä kaunis, mutta armottoman matalalta paistava aurinko), joka on varmasti syynä väsymykseen. Toisaalta, mikäs kiire tässä on.

Sen sijaan olen taas onnistunut kartuttamaan lankavarastoani, kun Kodin Ykkösessä oli ykköspäivät. Siellä oli Nalle-langat tarjouksessa, joista haalin muutamia perusvärejä isännän paitaan. Kyllähän sitä aina muutaman euron säästää ostamalla tarjouksesta. Tavallaan. Näihin Nalle perusväreihin toivoisin kovasti viininpunaista, joka saisi olla kyllä Nallen lankakartassa pysyvästi.

Sain myös toisen työtilauksen ja langatkin sitä varten, kun näistä tulisi isoäidilleni neuloa ponchoa joululahjaksi. Nyt täytyy koittaa löytää joku näille langoille sopiva ohje sekä käytännöllinen malli. Ja tietysti sellainen, jossa on mahdollisimman vähän pääteltävää. Muutenhan tuollainen ponchotyö varmaan aika nopeastikin edistyy.


Tulevana viikonloppuna ei pitkästä aikaa olekaan mitään erityistä ohjelmaa, joten pääsen taas viettämään vähän enemmän aikaa neuletöiden parissa ja ehdottomasti nyt niiden päättelytöiden myös. Tässähän mennään jo kovaa vauhtia uutta kevättä johti, joten on kyllä ehdottomasti pidettävä huoli siitä, että villapaidat ovat valmiit ennen kuin tämän talven villapaitakelit on vietetty...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti