tiistai 4. kesäkuuta 2013

Siivouspuuhia

Kyllä se niin vaan on, että jos jossain fuskaa, niin kyllä se edestäpäin löytyy. Kuten huonosti tehty muuttosiivous tai siinä lähinnä se tavaroiden karsiminen. Jossain se säilyttämisen raja tulee vastaan ja kun siihen karsimiseen ryhtyy, homma on loputon. Meillä raja tuli vastaan työhuoneessa.


Työhuoneen tavarat alkavat olla kohtapuolin järjestyksessä ja siististi kaapeissa. Urakka pitäisi vaan laajentaa vielä muihin huoneisiin ja niistä lähinnä osaan kodinhoitohuonetta. Olen huomannut, että muutosta toiseen on tullut raahattua mukana tavaraa, joita ei ole kuitenkaan tullut sitten käytettyä ainakaan niin paljon kuin joskus aiemmin. On ihania käsityölehtiä, kirjoja, mappeja sekä kaikenlaisia muistoja menneiltä ajoilta. Osa on helppo laittaa pois, osa todella vaikeaa. Kai ne on ne muistot, jotka tavaroiden mukana kulkee ja se niistä luopuminen kirpaisee enemmän kuin itse tavarasta.

Paperit on helppo laittaa kiertoon, mutta monelle muulle jutulle on ollut vaikea keksiä sopivaa kohdetta, kun kyseessä on oikeasti ihan hyvää tavaraa, jota en vain itse enää käytä kuten esim. ruukkuja ja kahvimukeja. Olen nyt päätynyt viemään kaikenlaista Kierrätyskeskukseen, koska en jaksa lähteä niitä mihinkään myymään ja Huuto.netiin laitan vaan helposti lähetettävää tai muuten arvokasta tavaraa.

Käsityölehtiä vielä vähän mietin mihin ne voisi helpoiten viedä, sillä oikealla ihmisellä ovat todellakin käyttökelpoista tavaraa. Mitään roskiskamaa eivät kuitenkaan todellakaan ole, sillä monet ohjeet toimivat edelleen tai ovat jo palanneet uudelleen kuvioihin. Aloitin jo lehtien inventaarion ja voi että niissä oli vielä itsellekin kaikkea kivaa, kun ehtisi vaan tehdä! Ja kun niitä lehtiä on niin valtavasti ja painavat tonnin. Mutta laitan ne nyt eteenpäin ja aloitan itse puhtaalta pöydältä; onhan tuota työlistaa tässä kertynyt jo muutenkin. Annetaan siis Suuri Käsityö -lehtiä hyvään kotiin!






2 kommenttia:

  1. Olisi mukava nähdä välillä muitakin kuvia kuin muratteja ja koiraa, vaikka ne kivoja onkin :) Esittele vaikka kotia huone kerrallaan, se olisi mielenkiintoista vaihtelua, kun kuitenkin puhut postauksissa asunnostasi paljon. Muuten kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. Jep, mitä milloinkin sesongin ja fiiliksen mukaan!

    VastaaPoista