maanantai 17. kesäkuuta 2013

Ihania purkkeja

Risteilyt ovat aarreaittoja kaikille purkkien ystäville. Karkkeja ja keksejä myydään ihanissa erilaisissa metallipurkeissa, jotka ovat mukavia tuliaisia tai sitten kivoja muistoja itselle reissusta.


Useammankin kerran on mukaan tarttunut joku tällainen mainitsemani kiva muisto. Ensinnäkin tykkään hillittömästi erilaisista vintage-mainoksista, jotka ovat nyt päätyneet uustuotantoon erilaisten julisteiden, peltikylttien, purkkien tai purnukoiden muodossa. Alkuperäisten tuotteiden hintatasoa voi vilkaista vaikka ebaystä, jossa niistä pyydetään aika huimia summia. Tukholmasta olen raahannut mm. Kellogg's:n muropurkin eräästä kaupasta, jossa käyn joka kerta ja jonka nimeä en muista (!). Samasta paikasta on löytynyt myös Kellogg's:n lasinaluset, joissa on Tony Tiikerin lisäksi myös muita muromainoksia.


Tällä kertaa laivan valikoimiin oli tullut kaksikin pakosti hankittavaa purkkia: KitKat-puhelinkioski sekä Churchill's-bussi. Laivan valikoimaan kuuluu runsaasti muitakin karkkeja tai keksejä sisältäviä kivoja purkkeja, mutta punainen väri on itselleni vastustamaton, joten keskityn niihin. Nämä kaikki ovat myös säästölippaita, mutta sopivat mainiosti myös mm. kynien ja käsityövälineiden säilyttämiseen; kolikoita kun nykyään kertyy säästölippaaseen niin kovin vähän!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti