lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäkuu parvekkeella

Kesäkuu parvekkeella on ehkä parvekkeen parasta aikaa. Kaikki kasvit ovat alkaneet kasvaa eivätkä ole vielä kärsineet kuivumisesta. Hellepäiviä on tänä vuonna piisannut, mutta ennen lomia niistä ei ole kastelun vuoksi haittaa eikä kyllä muutenkaan, päinvastoin!

Suurin amppelipetunia venähti jo niin suureksi, että täytyi jo vähän saksia sitä. Näin petunia pysyy myös mukavan tuuheana ja kukkia on tasapuolisesti kaikkialla. Kerratut petuniat eivät ole vielä yhtä suuria, mutta mukavassa kasvussa kuitenkin. Amppeleista on myös se hyvä puoli, että meidän korkeuksilla tuovat myös hieman varjoa. Vielä eivät lämpötilat ole olleet parvekkeella niitä kaikkein paahteisimpia ja kun korkealla tuulee lähes aina, avatuista laseista tulee kyllä lähes aina viilennystä.



Myös pelargonit ovat alkaneet kukkia uudelleen. Ennen istutusta pääsivät ehkä hieman kuivahtamaan ja tiputtivat kaikki kukat, mutta nyt niitä kyllä piisaa. Varjosta pelargonit eivät kyllä tosiaankaan tykkää ja pakko oli siirtää ne aurinkoisemmalle puolelle. Sama paikka ei tunnu petuniaakaan viehättävän, joten ensi kesäksi täytyy keksiä sinne jotain muuta.

Hortensiakin on tällä hetkellä aika muhkeassa kunnossa. Peitin koristeruukun pohjasta reiän, jotta hortensialle saa vähän vettä säilöön eikä kaikki valu pois. Hortensiaa on lämpimillä säillä kasteltava todella usein ja jos pääsee hieman kuivahtamaan, elpyy kyllä aika hyvin todella runsaalla kastelulla.


Aiemman asunnon parvekkeelta tuodut lasihyllyt on nyt kiinnitetty ja olen ollut tosi tyytyväinen, kun olen saanut siltä paikalta kukkaistutukset nostettua korkeammalle. Istutin orvokkien tilalle muutaman surfinian, koska tuntuvat olevan meillä petunioista kaikkein runsaimmin kasvavia. Orvokeista säästin muutaman parhaimman näköisen, mutta eivät kyllä enää lähteneet uudelleen kasvuun. Orvokkien kanssa kasvaneet muratit sen sijaan ovat kasvaneet aivan valtaviin mittoihin. Näin valtavia lehtiä eivät ole kyllä ennen meidän parvekkeella tehneet. Myös tomaatti pääsi aurinkoisemmalle paikalle ja muutamia kypsiä tomaatteja ollaankin jo syöty. Mitään valtavia satoja ei ole luvassa, mutta mukavia nämä ovat kuitenkin.



Amppeleista japaninkellot tuntuvat olevan muita hidaskasvuisempia. Nyt vihdoin aurinkoisemmalla puolella oleva istutus on lähtenyt kunnolla kasvuun. Varjoisammalla puolella oleva on aika tavalla pienempi, mutta täytynee kesän mittaan vaihtaa niiden paikkoja ja katsoa kuinka käy. Kastelua japaninkellot eivät kuitenkaan tunnu tarvitsevan yhtä paljon kuin muut petuniat.


Keväällä väliaikaiseksi tarkoitettu surfinia-istutus pöydällä oli niin hieno, että en raaskinut sitä purkaa orvokkien tilalle ja löysin onneksi kaupasta pari uutta siihen tarkoitukseen. Tasaisessa auringossa surfinia näköjään kasvaa niin muhkeaksi, että koristakoon mieluummin pöytää. Surfinia on kyllä uusi ykkössuosikkini parvekkeelle. Ne ovat vähän kalliimpia kuin tavalliset petuniat, mutta ovat kyllä sen arvoisia. Toivottavasti yleistyvät ja pysyvät hyvin kauppojen valikoimissa tulevinakin kesinä.

Kukkaloistoa kesäkuussa on siis tarjolla ja toivottavasti kukkaloista kestää koko kesän. Kastelua ja nypintää toki lämpimällä säällä piisaa, mutta harrastukset on itse kullakin ja omastani en luovu!



2 kommenttia: