keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Varikolla

Työhuone on koko kevään toiminut parvekekasvien varikkona. Edelleenkin täällä toki majailee monet Välimeren kasvit, mutta koko muut kevään hoitopaikat ovat olleet aivan täynnä. Kasvamaan alkaneita pelargoneja ei raaskinut parvekkeelle viedä paleltumaan eikä alkuun murattejaan! Lopulta näin toukokuussa oli yksinkertaisesti aivan liian kylmä viedä sinne mitään kovin hentoa kukkivaa. Kasveja on sitten raahattu sisään ja ulos koko toukokuu; ja se on kyllä täällä meillä Vuosaaressa erittäin poikkeuksellista.



Kaikki lattiat ja tasot ovat olleet aivan kasvejä täynnä, mutta vähitellen niitä on siirretty parvekkeelle. Tällä viikolla toin ne vielä kerran yhdeksi yöksi sisälle, mutta luotan siihen, että se on tältä erää viimeinen kerta. Suhteellisen hyvin kasvit ovat sisälläkin kasvaneet, mutta kyllähän ne ulkoilmassa piristyvät vielä aivan valtavasti. Nyt täällä enää odottelevat vuoroaan Välimeren kasvit, mutta ne pääsevät ulos vasta, kun ilmat ovat todella lämmeneet ja jokainen sade ei enää tule lumena.


Hortensiaa täytyy näin keväällä vielä vähän tarkemmin seurata, koska ostamassani yksilössä on aivan poikkeuksellisen paljon kukkia eikä se keväällä ole kovin kestävä. Aurinkoiset ja viileät säät ovat siitä arvaamattomia, että kylmästä huolimatta hortensia saattaa olla hetkessä ihan rutikuiva. Tämän viikon pakkasjatkon jälkeen sekin jatkaa taas elämäänsä parvekkeella.


Vähitellen siis työhuonekin pääsee taas viherkasvi- ja orkideakäyttöön. Myös huonekasvien kastelu on taas aika tavalla helpompaa sekä siivoaminen. Jos jostain unelmoin, se on ehdottomasti viherhuone ja talvipuutarha. Ehkä jonain päivänä... Mutta siihen asti sopu sijaa antaa. Pieni huolenpito pitää kasvit hengissä paljon pidempään ja onhan nuo kasvit minulle melkoinen nautinto ja aivan uskomattoman rakas harrastus!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti