perjantai 21. huhtikuuta 2017

Viikuna - unelmasta totta

Kovasti olen viime aikoina toivonut löytäväni kotiin taas aitoviikunan. Kerran meillä oli niitä kaksi parvekkeella, mutta syksyllä paleltuivat, vaikka niiden pitäisi aika hyvin kestää viileää. Talvella törmäsin niihin jossain lehdessä ja totesin tarvitsevani ehdottomasti sellaisen. Talvella niitä ei ollut missään, mutta metsästys tuotti keväällä tulosta. Nyt niitä on minulla kolme.


Kaksi taimea tilasin keväällä Viherpeukaloista ja ne saapuivatkin heti huhtikuun alussa. Ne eivät ole kovin suuria, mutta Viherpeukaloiden taimet ovat hyvälaatuisia eikä niiden mukana tule myöskään mitään ötököitä. Kasveilla on myös kasvitakuu ja hyvin on ainakin omani muutamassa viikossa lähteneet kasvamaan. Vaihdoin ne suurempiin ruukkuihin ja kesällä on ne tarkoitus viedä parvekkeelle. Ja kyllä ne on ihania! Lehtien muoto on aivan mahtava ja voi että, tuo aitoviikuna voi tuoksua hyvälle! Sellainen raikas vihreän tuoksu!


Viime viikonloppuna päädyin Plantageniin, josta löysin taas yhden aitoviikunan. Siinä on hedelmiäkin ja se oli aika paksuvartinen, vaikka vielä aika matala. Pakkohan sekin oli meille hankkia ja sekin on nyt istutettu suurempaan ruukkuun. Mitään erityisen halpoja eivät nämä mitkään ole olleet, mutta laadukkaita kasveja kyllä. Luulisi niiden meillä viihtyvän kuten muutkin Välimeren kasvit; täytyy vaan muistaa tuoda ne ajoissa sisälle syksyllä.


Laakeripuita olen myös aina katsellut ja niitä meillä on myös ollut, mutta niillä on taipumus kuolla aivan pystyyn. Käsittääkseni niidenkin pitäisi olla suhteellisen helppohoitoisia, mutta eivät kyllä meillä ole viihtyneet samalla hoitomenetelmällä kuin muut. Sama ongelma on niiden sitruspuiden kanssa. Kaikki minisitrukset ja kumkvatit ovat kuolleet pystyyn tai niihin on pesiytynyt jotain punkkia. Nyt kovasti houkuttelisi sitruunapuu, mutta millään kalliilla hinnalla sitä en kyllä hanki. Meidän hoitomenestyksellä sellainen saa olla kyllä hyvässä tarjouksessa. Onneksi nämä viikunat vaikuttavat oikein lupaavilta; ja voi niin kauniilta! Olen kyllä tyytyväinen!







2 kommenttia:

  1. Ihania ovat! Onko sulla ihmeköynnös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on pari ruukullista. Toiseen on aikoinaan istutettu pari kasvia samaan. Ne ovat olleet meillä jo useamman vuoden. Talvehtivat työhuoneessa ja viettävät kesän parvekkeella. Kovia ovat kasvamaan ja ruukut täyttyy nopeasti täysin juurilla; kohta täytyy varmaan taas tarkastaa tilanne milloin on seuraava ruukun vaihto.

      Poista