maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kesäneuleita

Olin oikein positiivisesti yllättynyt Novitan kesänumerosta. Lehdessä oli monia oikein kivoja ohjeita ja se on muutenkin viime vuosina sisältänyt paljon ohjeita myös villasekoitelangoille. Muitakin sellaisia neulojia on siis olemassa, joilla ei ole neuleissa vuodenajoilla mitään väliä!

Lehdessä oli useita kivoja neulepuseroita ja villatakkeja, joista Nordic Woolista tehdystä merihenkisestä neuleesta tykkäsin kovasti. Myös valkoisessa Novita Soft Cottonista tehdyssä villatakissa oli oikein kivannäköinen neulepinta. Kivoja neuletakkeja oli muitakin, mutta viimeksi niitä tehdessä on ollut paljon ongelmia neuleen istuvuuden kanssa ja olen ne jättänyt toistaiseksi vähemmälle. 


Pitsineuleet olivat poikkeuksellisesti todella mieleeni! Ylhäältä alas neulottu Cotton Bamboo -neule oli aivan ihana ja samoin pitsihihainen Cotton Soft -pusero. Eniten innostuin Cotton Softista virkatusta bolerosta, jollaista viime kesänä kovasti etsin. Haluaisin sellaisen oranssin ja kovasti tässä harkitsen muutaman kerän Cotton Soft -tilausta, sillä väristä löytyy kuin löytyykin sellainen ihanuus kuin mandariini. Ohjetta vähän vilkaisin ja se vaatinee paljon keskittymistä, mutta eipä työkään ole kooltaan kovin suuri. Cotton Soft on tämän kuun lankakin, joten odotellaan, jos lankalauantaille olisi tarjolla jotain muita tarjouksia.


Pitsineuleita oli muitakin kuten esim. musta lyhythihainen versio bolerosta. Trumpettihihainen oli kyllä enemmän omaan mieleeni, mutta kätevä kesällä tuo lyhythihainenkin on. Tuskastuin useampi vuosi sitten yhteen puuvillaiseen pitsineuleeseen, josta putosi vähän väliä kärryiltä, jos ei merkinnyt muistiin millä kerroksella ohjeessa oli menossa. En ole oikein toipunut siitä vieläkään, joten pitsineuleille on vaikea lämmetä. Innostus boleroon onkin aika yllättävää!


Toteutukseen sen sijaan on aivan varmasti menossa Nalle-langasta tehtävä helmineuleinen torkkupeitto. Merihenkisillä väreillä en sitä tee, mutta kaivelin jo lankavarastojani ja kanervaa olen hamstrannut sen verran paljon, että siitä saisi ihanan peiton. Toiseksi väriksi mukaan suunnittelin vaaleaa kanervaa, jota kovasti jouduin viime vuonna kuluttamaan purkulankoina. Muistelin, että lankaa olisi ollut runsaasti jäljellä ja suunnittelin käyttäväni ne tähän. Mutta eipä sitä riittävästi ollutkaan! Sitä on jäljellä ainoastaan kolme kerää enkä sitä kyllä ala lisää etsiä. Vähän harmittaa, sillä se olisi sopinut tähän työhön varmaan aika hyvin ja olisin saanut langat käytettyä. Lankavarastosta löytyi kuitenkin riittävästi vaaleaa ruskeaa, joka sopi kanervan kanssa aivan yllättävän hyvin. Pyöröpuikot joudun kyllä hankkimaan ja siinä on kyllä kanssa ihmettelemisen aihetta, että kuinka ihmeessä on mahdollista, että aina niistäkin se oikea koko puuttuu! Minulla on Knitpron settiä ja vaikka mitä, mutta silti sopivaa kokoa olen vailla...


Yksi lehden hauskoista ohjeista oli lapsen saunatakki, joka oli neulottu Cotton Bamboosta. Lisäksi lehdessä oli myös muita pienempiä saunatekstiilejä. Tiskirättejä olen bambulangasta tehnytkin ja hyvin tuntuvat kestävän käytössä.

Tekniikkapuolella oli varmasti monen muunkin kaipaamia ohjeita viimeistelyyn. Nämä asiat on ainakin itselläni kovin vähälle jätetty käsityötunneilla ja niitä on saanut sitten aikuisiällä opetella oikein urakalla. Jokaiseen neulekohtaan on omat tapansa ja parhaiten niitä tuntuu oppivan videoilta. Niitä joudunkin aina selaamaan, koska niitä eri tapoja on niin monta. Helpointa on toki vältellä niitä saumoja ja väriä vaihtaessa käyttää tekniikkaa, jossa langanpätkät kiinnitetään työhön jo vaihtaessa...

Eiköhän tästä sen parin neuletyön verran tekemistä löydy koko kesäksi! Seuraava numero onkin se vuoden odotetuin lehti eli syksynumero. Paljon tässä saakin muuten neuloa, jotta kaappiin saa mahtumaan yhtään uusia syyslankoja. Siksi nuo torkkuvilttiprojektit ovatkin langankulutukseltaan oikein, oikein tervetulleita...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti