keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

The Affair

Vuodenvaihteessa pääsin vihdoin The Affairin kimppuun monen vuoden yrittämisen ja jahkailun jälkeen. The Affairiä sitten ahmin vuodenvaihteen lomapäivät ja alkutalven viikonloppuaamut hiihtoloman tienoille saakka. Lopputulos oli se sama, jota kaikki sarjaa katsoneet tuttavani sanovat: ensimmäinen kausi on on paras ja erinomainen, toinen erittäin hyvä ja kolmas menee jo vähän kummalliseksi. Ensimmäinen kausi oli todellakin erittäin koukuttava ja jatkuu sellaisena pitkään, mutta kolmannella kaudella sarja kieltämättä alkaa vähän menettämään otettaan. Mutta kyllä sekin vielä toimii paljon paremmin kuin moni muu sarja!

credit: hbonordic.com
Showtime jatkaa The Affairiä vielä neljännellä kaudella ja on mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan The Affair siinä lähtee. Ensimmäinen kausi oli rakennettu äärimmäisen mielenkiintoisesti keskittyen lähinnä Alisonin ja Noahin kertomiin versioihin samoista asioista. Tämä toimii kerronnallisesti todella hyvin ja varsinkin juuri tällä ensimmäisellä kaudella, kun kaikki henkilöt ovat uusia ja kohtaamiset ovat hyvin merkityksellisiä. Pidemmän päälle toisto alkaisi varmasti puuduttaakin. Vähitellen mukaan tulee myös Noahin vaimon Helenin kannalta kerrottua tarinaa ja pikkuhiljaa väki vaan lisääntyy. Viimeisellä kaudella tarina etenee jo todella monen henkilön kautta ja sekin saattaa vähän hajoittaa tarinan juonta. Toisaalta henkilöiden lisääminen sopii mielestäni tarinan kerrontaan ihan hyvin ja ehkä itse juoni on vain kevyempi, koska periaatteessa kerronnassa on otettu ajassa tapahtumat kiinni eikä enää puhutakaan menneisyydestä. Menneisyyden tapahtumia kun on taas helppo käsitellä juonen kannalta erittäin mielenkiintoisesti ja flashbackeillä sitten luoda erittäin koukuttavia sekä jännittäviä sarjoja.

Credit: hbonordic.com
Credit: hbonordic.com

Tarina saa alkunsa melko harmittomasti alkavasta Noahin ja Allisonin suhteesta päätyen avioliittojen hajoamiseen, murhatutkimukseen, oikeudenkäyntiin ja lopulta Noahin vankila-ajan jälkeiseen vapauteen ja tämän uuden elämän ongelmiin. Tapahtumia kyllä piisaa, mutta onhan tuohon kaikkeen yli 30 jaksoakin. Viimeinen kausi vähän jo tosiaan hajoilee liitoksissaan ja kaikesta on jo välillä vähän vaikea pysyä kärryillä onko tapahtumat totta vai loppujen lopuksi harhaa Noahin mielenterveyden reistaillessa sekä kamppaillessa kipulääkeriippuvuudessa. Sekavuus on tietysti tarkoituksellista, mutta näin jälkeenpäin viimeisestä kaudesta ei toki myöskään muodostunut vastaavanlaista pakko katsoa -tunnetta, mitä kaksi ensimmäistä aiheuttivat. Toki tilanne on aivan toinen, kun kaikki kolme kautta sai katsoa putkeen HBO Nordicilta ja nyt edessä on pakollinen tauko uusia jaksoja odotellessa. Joka tapauksessa aion katsoa seuraavankin kauden.

Credit: hbonordic.com
Credit: hbonordic.com

The Affairissä on varsinkin ensimmäisellä kaudella tapahtumapaikkana tavattoman kaunis kesäinen Montauk, jota varsinkin talven keskellä katseli vain ihaillen ja kaivaten. Lomapaikka on tietysti keskeinen osa sarjaa, koska vieraassa paikassa lomailevat ihmiset voivat päätyä tekemään asioita, mitä eivät normaalisti tee. Kotikulmilla kaikki onkin sitten vaikeampaa ja kaikesta tuleekin ahdistavampaa, kunnes kaikki tarinan salaisuudet purkautuvat tavalla tai toisella. Viimeisellä kaudella Noah yrittää asettua uudelleen asumaan jonnekin ja rakentaa elämäänsä kohdaten kaikkien sarjojen vakiohahmon: voimakkaalla aksentilla puhuvan yliopiston vierailevan professorin. Tällä kertaa hän on Ranskasta ja tämän Julietten perässä Noah lopulta päätyy Parisiin, josta tarina varmasti seuraavalla kaudella jatkunee. Sinänsä koko kauden katsottua Julietten hahmo ei ollut niin ärsyttävä kuin miltä aluksi vaikutti, mutta voisiko joskus keksiä jotain uutta...

Credit: hbonordic.com
Credit: hbonordic.com

The Affairin näyttelijät ovat todella hyviä ja itse pidin erityisesti Dominic Westistä Noah Sollowaynä sekä Maura Tierneystä Helen Sollowaynä eikä muissakaan tosiaan mitään valittamista ole. Mitään kiiltokuvaihmisiä ei The Affairissä ole ja hyvä niin, sillä kukaan ei tässä tarinassa ole virheetön. Paitsi tietysti se ihana Montauk...

Credit: hbonordic.com

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana blogi! Ihastuin kovasti parvekepuutarhaasi ja sain inspiraatiota omaani varten joka pitäisi pystyttää tämän kevään aikana. :)

    Onko vinkkejä sen suhteen, mistä ihmeköynnöksiä voisi saada ostettua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Tervetuloa lukemaan!

      Ihmeköynnöksiä löytyy Plantagenista ja taisin sellaisia Porvoossa nähdäkin viime viikolla. Kesäisin niitä on myös Hongkongissa ja Bauhausissa. Lisäksi niitä on myynnissä Viherpeukoloiden verkkokaupassa. Toivottavasti jostain näistä löytyy sopiva!

      Poista