lauantai 12. syyskuuta 2015

Chris Cornell ja melkein unohtunut särkynyt sydän

Odottelen innolla ensi viikkoa ja Chris Cornellin uutta soololevyä. Levy ilmestyy 18.9.2015 ja ainakin ensimmäinen julkaistu kappale Nearly Forgot My Broken Heart vaikuttaa todella lupaavalta. Aiemmat soolotuotokset ovat olleet vähän vaihtelevaa tasoa sisältäen todella hyvää musiikkia, mutta myös sellaista joka ei erityisesti ole kolahtanut. Ennakko-odotukset joka tapauksessa ovat sellaiset, että tällä kertaa soololevy on hyvä!



Nyt Nearly Forgot My Broken Heart on ilmestynyt myös lännenteemaisena videona, joten tämä on vähän kuin Chris Cornellin oma Gallows Pole. Gallows Polessa soi toki mandoliinin lisäksi banjo ja Cornellilla pelkästään mandoliini, mutta toivotaan, että mandoliinia kuullaan myös muuten levyllä. Ainakin tämä kuulostaa aivan Cornellin omalta tyyliltä. Muusikko saa toki tehdä miten miltäkin tuntuu, kuten tehdä levyn Timbalandin kanssa. Täytyy joskus taas kokeilla sitä levyä uudella yrityksellä.



En ole vielä tilannut levyä ennakkoon, mutta hankin sen ilman muuta sopivan tarjouksen ilmaantuessa. Näin Chris Cornellin lupailevan Twitterissä myös vierailua monissa maanosissa ensi vuonna kuten Euroopassa. Toivossa voi siis elää, että näkisimme hänet taas myös täällä Suomessa. Johan edellisestä kerrasta on vierähtänyt kaksi vuotta ja kyllä se vaan on liikaa!

Pre-Order Higher Truth TodayiTunes: http://smarturl.it/iTunesHigherTruthAmazon (digital): http://smarturl.it/HigherTruthDD
Posted by Chris Cornell on Wednesday, August 12, 2015


Ja mikä parasta; Soundgarden on myös kasaamassa uutta tuotantoa. Kaikkea se Cornell ehtiikin!

Working on new material this week
Posted by Soundgarden on Wednesday, September 2, 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti