maanantai 3. elokuuta 2015

Novitan syys

Tälläkin kertaa Novitan lehti saapuu peräti etuajassa kotiin, joten tässä on ollut vajaa viikko aikaa tutustua uuteen numeroon. Kuvat ja ohjeetkin olivat nähtävillä jo hyvissä ajoin ennakkoon, mutta pääasiallinen tarkastelu pysyy ainakin minulla lehdessä. Syksyn tummien lankojen huono puoli on vaan se, että joistain kuvista ei meinaa saada selvää neuleen kuvioinnista. Onneksi näitä neuleita on lehdessä aika vähän ja suurin osa on riittävän selkeitä. Itse ainakin tykkäsin lehdestä; pari täysosumaohjetta tekee jo onnelliseksi!

Ilmaiset toimituksetkin on koko elokuun luvassa yli 30 euron ostoksiin, joten pienen uutuuslankaerän tilaamista voi olla liian vaikea vastustaa. Kohtahan tässä on oltukin lankaostoksista kuivilla taas kokonainen kuukausi... Näitä syksyn uutuuslankoja ehtii onneksi tässä vielä ostaa pitkälle kevääseen, vaikka hyvin on näin elokuun alkaessa ollut kaupoissa tarjouksessa jo nyt uusia lankoja. Onneksi lehden suosikkiohjeeseeni löytyy langat ihan kaapistakin, mutta kieltämättä lehdessä oli muitakin tosi mielenkiintoisia ohjeita, kuten aika hauska Nordic Woolista tehty palmikkoneule.


Lehden molemmat suosikit osuivat samalle aukeamalle. Joki-tunika on todella kaunis ja kyllä tuo uusi kirjava luumu on vaan aika mahtava lanka. Joki on kyllä aika paksu lanka, kun siitä nyt itse vilttiä neulon, mutta tässä kuvassa näyttää kyllä paljon ohuemmalta. Ehkä pitsineule tekee siitä kevyemmän oloisen. Todella kaunis kokonaisuus! Ykkössuossikkini on viereisen sivun neuletakki, jossa on sellainen ohje, jota olen pitkään kaipaillut. Olen selaillut Drops Designit ja muut, mutta oikeanlaista ei ole löytynyt. Yleensä näissä on ollu etureunaa lyhyempi takahelma, mutta nyt tämä ohje on ihan oikeanlainen. Tätä täytyy ilman muuta kokeilla! Väriksi käy joko tuo ohjeen syklaami tai Nostalgian luumu; molempia löytyy kaapista.

Myös Novita Naavasta tehty villatakki on aika jännä ja hyvällä tavalla siis. Lanka vaikuttaa vähän paksulta ja neule siten vähän haastavalta saada oikeankokoiseksi ja istuvaksi. Hieno kyllä, ei voi muuta sanoa! Tykkäsin kovasti myös uudesta Marketan pyhäpuvusta, jonka kirjoneuletta voisi käyttää jossain muualla, kun ei ole noita tyttöjä, joille tällaista neuloa. Yksinkertaisuudessaan todella kiva!


Innostuin kovasti myös huivikilpailusta. Mielessäni olisi idea aika yksinkertaisesta, mutta erittäin kauniista huivista, joka olisi kiva tehdä. Voitosta viis (tarjolla on aina aivan huikeita töitä), mutta osallistuminen olisi mukavaa, koska erilaisten huivien tuoma kokonaisuushan on tärkein sekä niistä saadut varat. Hyvän asian puolesta; miksei. Nyt täytyy kyllä tsempata.


Lähiaikoina pitäisi vielä postissa tulla syksyn Neulo-lehtikin. Toivottavasti siinä on lisää näitä mukavia ohjeita, vaikkapa tuosta Nostalgia-langasta. Myös syyskuussa ilmestyvää sukkalehteä odotan innoissani; ei ole ainakaan hinnalla pilattu!



Taas olisin lehteen toivonut miesten ja lasten (nykyään teini-ikäisten kokoisia) neuleita. Niitä ei valitettavasti kovin montaa lehdessä ollut. Puolestani miesten neuleille voisi tehdä vaikka ihan oman teemanumeron. Uskoisin, että aika moni miehelleen neuloo ihan mielellään. Ehkä neuleet voisivat olla vähän ohuemmista langoista, koska sitä on meillä kotona ainakin valiteltu, että ovat kovin lämpimiä. Mutta toivotaan, toivotaan; ehkä niitä miesten ja teinipoikien ohjeita tulee lisää.

Seuraavaa lehteä saa odotella vielä runsaan pari kuukautta. Se onkin sitten perinteisesti se vuoden toiseksi paras numero. Toivotaan, että luvassa on kaikkea mukavaa! Itse ainakin tykkäsin tästä lehdestä ja totuushan on se, että eihän sitä kovin monta työtä ehdi toteuttaa ennen kuin seuraava numero ilmestyy. Toiset ovat tosin nopeampia kuin toiset; olen nähnyt netissä jo valmiita töitä tästä lehdestä. Kyllähän sitä vielä neuloo, mutta palojen yhdistäminen... Se se vasta haaste onkin.

3 kommenttia:

  1. Kyllä. Olen samaa mieltä, että syys- ja talvinumerot ovat parhaita numeroista vuosikerroista.

    Aloitin Joki-langasta (kirjava kanerva) jo viikkoa ennen lehden ilmestymistä ja se jäi kesken kun lehti tuli jo keskiviikkona. Jäi kesken, koska minulla on muita neuleprojekteja, jotka pitää saada valmiiksi elokuun ajan. Onneksi syksy ei ala vielä että tunikan pitäisi valmistua nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun keskeneräinen tunikani
      https://instagram.com/p/5uDeTMAcC5/?taken-by=linnea_68

      Poista
    2. Näyttää tosi kivalle! Jep, kesähän vasta alkoi, joten tunikalla ei ole mikään kiire.

      Nyt vaan pitäisi aikatauluttaa mitä tekee seuraavaksi. Ainakin se huivi pitäisi tehdä tässä hetimiten, jos meinaa. Olen yrittänyt keskittyä vain yhteen neuleeseen kerrallaan; ja epäonnistunut siinä jatkuvasti - edelleen on pari työtä viimeistelemättä.

      Poista