torstai 14. elokuuta 2014

Nalleilua

Nallemaisiin tarjouksiin osuessa on aika vaikea vastustaa uutuuslankojen kutsua. Ja kuka sitä haluaisikaan, kun oikeasti lankariippuvainen kaipaa vaan sopivaa tekosyytä hankkia niitä lisää. Joka tapauksessa tiedän ainakin mitä olen näistä tekemässä!


Anttilassa aloitettiin loppukesä oikein hyvillä tarjouksilla, kun tavallinen Nalle-lanka maksoi 3 euroa/kerä ja Taika 5 euroa/kerä. Aikomuksena on neuloa viimeisimmässä Novitan lehdessä ollut huivikaulus jakku muutamassa eri värissä. Näitä kahta lankaa on ehkä syytä hamstrata vähän tulevaisuudessa lisää, mutta pysyvät kuitenkin varmaan ensi kesään saakka Novitan lankamarkkinoilla, joten aikaa tässä on. Nyt en niitä hamsteroinutkaan kuin ohjeeseen tarvittavan määrän. Kotona omassa valossa niiden sävytkin olivat jo syvemmät ja hailakkuus haihtunut muistoihin kaupasta. 



Taika-langan ruskeaa versiota ostin vain pari kerää varastossa olevien lisäksi ja nekin ihan tulevan tarpeen mukaan. Tämä ruskea on kyllä niin nätti sävy. Rehellisyyden nimissä olisin kyllä ostanut sitä uutta pinkki-vihreääkin, mutta niitä oli vain yksi kerä jäljellä. Joskus myöhemmin sitten. Tuleehan niitä tarjouksia. Toivottavasti!


Tarjous on voimassa vielä muutaman päivän, joten täytyy miettiä, jos pitäisi käydä tarkistamassa lankahyllyjen täydentymistä. Kerran meinasin jo mennä, mutta totesin, että en oikeasti tarvitse lankaa. No hyvä minä, oikeasti en tarvitse. Mutta silti niiden ostaminen tekee vaan niiiiin onnelliseksi...

2 kommenttia: