lauantai 18. tammikuuta 2014

Valkoinen amaryllis

Valkoiset amaryllikset ovat jo pitkään olleet todella suosittuja kodeissa ainakin monien joulun ajan sisustuslehtien perusteella. Kauniita ne ovatkin, ei siinä mitään, mutta aika lailla vaatimattomampia ovat kuin punaiset sisarensa; ainakin oman tämänvuotisen kokemukseni mukaan!

Minulla oli joulun tienoilla parikin punaista amaryllistä, joiden kukat avautuivat nopeasti ja kukkivat pitkään. Ajattelin sitten kokeilla myös valkoista, kun kuvissa näyttivät kauniilta. Hintakin oli suosion mukainen eli puolet kalliimpi kuin punaisten. 

Nuppujen avautumista saikin sitten odotella suunnilleen kolme viikkoa ja ensimmäinen kukka kesti noin kaksi päivää. Toinen kukka avautui sitten jo vähän nopeammin noin viikkoa myöhemmin; jälkimmäinen kukkavanahan kasvaa aina hitaammin. Tämä sitten kukkikin melkein pari viikkoa.


Mutta ne kukat! Todella hentoja ja pieniä. Punaisissa amarylliksissä kukat olivat suuret  ja runsaat, joten olipa kyllä todella vaatimaton versio, vaikka kaunis tietysti omalla tavallaan. Täytyy varmaan jatkossa pysytellä omalla alueella. Niissä punaisissa ja punasävyisissä kukissa; jääköön valkoiset muille.

1 kommentti:

  1. Ihania kukkia, mutta toivoisi ehkä postauksiin vähän enemmän vaihtelua ja syvyyttä. Aiheet ovat viimeaikoina olleet aika yksitoikkoisia.

    Nimim. Kotiesittelyä odotellessa :)

    VastaaPoista