sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Hurmaava joulutähti

Vuosien tauon jälkeen kotiini saapui ihanainen joulutähti. Olen niitä kovasti kyllä muualla aina ihaillut, mutta nyt sain sellaisen joululahjaksi. Olen itse aina vähän arastellut sen hankkimista pakkasten vuoksi, sillä ne paleltuvat todella helposti. Tänä vuonna siitä ei onneksi ollut pelkoa ja joulun jälkeen se saatiin tuotua kotiinkin ehjin nahoin!

Joulutähti tuntuu olevan nyt uudessa nousussa, sillä olen todella monissa amerikkalaisissa ohjelmissa huomannut joulutähtiä. Siellä ne yleensä laitetaan isoihin puskiin ja istutuksiin; ovat olleet kyllä huikean näköisiä! Siitä tämä on mukava joulukukka, että pysyy kauniina pitkään eikä mene samalla tavalla täysin ohi, kuten hyasintit ja amaryllikset. Ja nyt näitä saa todella edullisesti!


Viimeksi tänään näin kukkakaupan ohi kulkiessani aivan huikean hyväkuntoisia joulutähtiä alennusmyynnissä. Kannattaisi ostaa muutama ja laittaa esille ryhmänä; siitä on iloa pitkäksi aikaa piristämään talven selkää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti