tiistai 7. tammikuuta 2014

Orkideoista iloa

En yleensä pahemmin saa joulukukkia, mutta tänä vuonna olin onnekas! Joulutähden ja timanttiananaksen lisäksi sain todella upean perhosorkidean. Sellaista vähän toivoinkin, sillä omani ovat ainakin osittain vielä kukinnan suhteen lepotilassa tai vasta aloittelemassa kukintaa.


Kuvissa perhosorkidea näyttää ihan tavalliselta valkoiselta, mutta se on väriltään todella jännä vihreä-keltainen; väriltään aivan sellainen hento viittaus kevääseen. Mahtava yllätys, itse en olisi varmaan tähän väriin kaupassa päätynytkään.


 

Itse päädyin perinteisempään suosikkiini ostaessani näitä kolmivanaisia perhosia kanta-asiakastarjouksesta. Ruokapöytä kaipasi myös koristusta, joten uudet kaunokaiset oli siihen hankittava. Nämä isot ja kolmivanaiset perhosorkideat ovat siitä mukavia, että usein myös kukkivat jatkossa runsaammin. Kukkavanoista tulee paksumpia ja vanojakin saattaa olla useampi. Enemmän kuitenkin tuntuu olevan merkitystä perhosorkidean korkeudella ostettaessa kuin kukkavanojen määrällä.

 

Toivotaan pitkiä kukintoja! Orkideat tuntuivat pudottavan kaikki kukkansa, kun päivät lähenivät vuoden pimeintä aikaa. Katsotaan kuinka käy; tammikuusta kun selvitään, helmikuussa päivän pituus alkaa olla jo näille aika suotuisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti