keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Nostalgista raitaa

Toissa viikolla sain vihdoin valmiiksi yhden neulomista vailla olleista neuleistani. Tein pojalleni Novitan Four Seasonsin syksy-langasta samanlaisen paidan kuin hänellä oli pienenä; nostalgiaa siis. Kuvista vasta huomasinkin, että resoreista tulikin erilaiset, mutta käyhän se näinkin!

Lankoja jäi vielä jäljellä, joten ehkä niistä riittää vielä tulevaisuudessa yhteen kokoon; ainakin osittain. Tämän uuden tein suunnilleen kokoon 146 ja tarkoitus olisi, että paita mahtuisi päälle tämän ja seuraavan talven; mutta mistäs sitä koskaan tietää. Kengänkokokin kun on meillä nykyään sama. Tykkäsin näistä Four Seasons -langoista oikein kovasti ja minulla on muitakin vuodenaikoja varastossa odottamassa sopivaa projektia. Lisäksi tämä Nalle on kivaa lankaa neuloa!


Mutta nuo viimeistelytyöt; voi kyllä ne vievät aikaa! Pakko myöntää, ettei se niin hirveää ole, kun on löytänyt itselleen sopivan tekniikan, mutta onhan se todella hidasta ja monivaiheista hommaa. Kokeilin nyt virkkaamalla istuttaa hihat ja se tuntui nyt tähän neuleeseen oikein sopivalta tavalta; muilta osin ompelin vuoropistoilla yhteen. Mutta se langanpäiden päättely; siinä vasta onkin hommaa odottamassa. Tässä niitä ei juurikaan ollut, mutta niissä parissa muussa ompelua odottavissa sitäkin enemmän. Onneksi olen jo vähän aloittanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti